Siirry pääsisältöön

Jarno Mällinen: Kieroonkasvukertomus

Like 2011
200 sivua

Kieroonkasvukertomus piti aloittaa kahteen kertaan. Ensimmäinen lukuyritys tyrehtyi sekaviin tunnelmiin: näitä pienimunaisuuden traumakertomuksia on nähty, viimeksi Elias Kalmiston Pihtarissa (Kumiorava, 2011). Vaan yritin vielä uudemman kerran, koskapa Jarno Mällinen kirjoittaa hyvin, eikä tähän romaaniin mikään sisäsiisti tyyli sopisikaan. Mällinen (s. 1965) on oululainen toimittaja ja muusikko. Kieroonkasvukertomus on hänen esikoisromaaninsa.

Kieroonkasvukertomus on nimensä mukaisesti kasvukertomus Tommista, tehtaanjohtajan pojasta, jota kiusataan koulussa ja vähän kaikkialla. Sivistyneistösfääreissä elävistä vanhemmista ei ole tueksi. Isä on kaavoihinsa kangistunut kummajainen ja äidin kiinnostus poikaansa kohtaan on miltei insestisen intensiivistä.  Tommin ja hänen vanhempiensa väliset keskustelut ovat teennäisyydessään kuvaavia. Kuinka pihalla vanhemmat voivatkaan olla lastensa todellisuudesta?

Mällinen kuvaa ahdistavan tarkkanäköisesti Tommin sisäistä tuskaa ja epävarmuutta sekä kaveriporukan julmuutta. Ironiaa on paljon, samoin mustaa huumoria. Absurdi ja groteski sopivat myös tämän romaanin laatusanoiksi.

Kirjailijan mukaan Kieroonkasvukertomuksen teemoja ovat häpeä, yksinäisyys ja alistaminen (ks. Aamulehden arvio). Tommin yksinäisyys kasvaa miltei eksistentiaalisiin mittoihin ja liioitellun inhorealistinen ja eritepitoinen kuvasto korostaa sitä. On kusta, on paskaa, on spermaa, on löysiä munia ja loppuhuipentumana vessanpöntöillä varustettu teatterikatsomo:

Tervetuloa lähiaikoina avattavaan täysin uudistettuun teatteriimme. Meillä voit samanaikaisesti sekä rentoutua laatuviihteen parissa että viettää ylellistä ravintolailtaa mässäillen ja ulostaen. Palkittujen huippukokkiemme loihtimat herkut tarjoillaan designastioista esityssalissamme, jonka viemäröidyt erikoisistuimet myötäilevät vartalosi liikkeitä ja tekevät ponnistamisesta miellyttävän vaivatonta. Vain housut alas, ja nautinto voi alkaa!

Omaääninen kerronta sekä ylhäisen ja alhaisen paikoin oivaltava yhdistely ansaitsee neljä tähteä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama