Siirry pääsisältöön

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat



Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala. Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin.

Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa.

Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen Toppilansaareen ”paketilla”, kuten muutkin saarelaiset. Oskar Ravander nautti virvokkeita ja istui tyylikkäästi puku päällä ja hopeapäinen herraskeppi kädessään valkoiseksi maalatun, vihreiden listojen koristaman kioskin suojassa.
Huviloihin rakennettiin verantoja, parvekkeita sekä torneja. Kaiteet ja listat koristettiin lehtisahaleikkauksin. Pihoille rakennettiin huvimajoja, tanssipaviljonkeja, keinuja, istuinryhmiä sekä lehtimajoja. Lähes jokaisen huvilan yhteydessä oli myös leikkimökki ja huolella hoidettu puutarha. Alueen esteettisyys käy hyvin ilmi myös kirjan runsaasta kuvituksesta, jossa on onneksi mukana myös nostalgiaa hehkuvia interiööriotoksia.

Porvariston seuraelämä oli vilkasta, ja palvelusväki huolehti käytännön arkiaskareista. Toppilansaareen piti matkustaa veneellä, sillä saareen ei ollut siltaa ennen vuotta 1942. Niskala kertoo neljän riuskan naisen veivanneen Näkkiä, joka kulki kahdeksan kertaa päivässä Heikolanniemen ja salmen väliä. Muutto huviloille tapahtui toukokuun lopulla, ja heti jäiden lähdön jälkeen osa palvelusväestä meni edeltä käsin valmistelemaan kesäelämää.


Toppilansaaressa nykyään kasvavat valkovuokot ovat peräisin Leonard Candelinin huvilan puutarhan kukkapenkistä, jossa tiedetään kasvaneen sini- ja valkovuokkoja. 


Kaarina Niskala on oululainen arkkitehti ja tutkija, joka on perehtynyt Oulun rakennus- ja kulttuurihistoriaan. Valkovuokkojen villojen lisäksi hän on kirjoittanut mm. Hurmaavista Hupisaarista ja Puistojen Oulusta (2008) sekä Oulun kaupunginkirjaston historian Tietoa & tarinoita (2007).



Oulu-seura 2007
207 sivua

Kommentit

  1. Ihana Oulu ja toppila. Tuota taloa olen ihaillut aina. harmi kun hienot vanhat rakennukset on tuhottu aikojen kuluessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Oulussa on oltu tässä tuhoamisessa erityisen lahjakkaita...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama