Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

Johnny Kniga 2014 300 sivua Suomentanut Otto Lappalainen Kun jokin kirja tai elokuva nousee hypetyksen aallonharjalle, lopahtaa oma mielenkiintoni siihen kuin taikaiskusta. En ole lukenut Dan Brownin Da Vinci -koodia , en yhtään Paulo Coelhon kirjaa (muutaman rivin olen kyllä silmäillyt ja se riitti), en Haruki Murakamia . Viimeksi mainitulle aion antaa kuitenkin mahdollisuuden, koska fiksut työkaverini ovat sitä suositelleet. Annoin mahdollisuuden myös Jonas Gardellin paljon kiitetylle Älä koskaan pyyhi kyyneleitä -romaanitrilogialle. Ja hyvä niin, sillä jo ensimmäinen osa teki vaikutuksen elävine henkilöhahmoineen ja varmalla otteella sommiteltuine episodeineen, joissa käydään läpi sekä fiktiivisiä juonenkäänteitä että historiallista faktaa. Kerronnan keskiössä on tukholmalainen homoystävysten seurue: Paul, Lars-Åke, suomalaistaustainen Seppo, Reine ja loisteliaan näyttelijänuran kynnyksellä oleva Bengt. Lähemmin kuvataan kuitenkin peräkylältä muuttaneen Rasmuksen ja voima

WSOY 2004 357 sivua Pippa lakkasi kokonaan hoitamasta itseään. Pippa söi. Pippa lihoi. Lyhyessä ajassa hän lihoi varmaan kolmekymmentä kiloa. Sitten kymmenen lisää. Hän ei enää ollut mikään pullukka, ei sanan tavanomaisessa mielessä edes lihava. Hän oli muodoton läskipallo, josta ei enää erottanut sen paremmin rintoja kuin takapuoltakaan. Kaikki oli yhtä ja samaa ihramassaa, valtavista leukaheltoista pölkkymäisiin jalkoihin. Pete Arjoston avioliitto on lievästi ilmaistuna epäsuhtainen. Pete on menestyvä ja menevä iltapäivälehden päätoimittaja, kun hänen vaimonsa Pippa on linnottautunut kotiinsa  ja keskittyy vain ja ainoastaan itsensä paisuttamiseen. Hän hukuttaa ahmimalla suruaan vammaisena syntyneestä ja jo vauvana kuolleesta tyttärestään. Pete taas pystyy jatkamaan elämäänsä ja häpeää katatoniseen tilaan vajonnutta vaimoaan, ja liitosta onkin jäljellä enää vain kulissit.  Mies jopa toivoo, että pääsisi Pipasta jotenkin helposti eroon – jos tämä vaikka vain katoaisi. Eräänä

Myllylahti 2014 234 sivua Kuukausi, eli koko marraskuu, oli vielä niin hengenvaarallinen minulle, että koko elämäni oli vain nipin napin selviytymistä seuraavaan, pelottavaan aamuun. Yksi yö oli käänteentekevä. Huusin kivuissani tuskanhiki otsallani. Yökkö meni k-a-h-d-e-k-s-a-n kertaa ohi – vilkaisemattakaan minua! Silloin rukoilin mielessäni: Rakas Jumala, päästä minut näistä tuskista. En jaksa enää elää tätä paskaa elämää. Anna minun vaan kuolla pois. Kaikille on parempi niin. Marja Korhosen pyyntö on täysin ymmärrettävä. Hän, 42-vuotias, liikunnallinen ja energinen kolmen lapsen äiti, on neliraajahalvaantunut ja menettänyt puhekykynsä. Tuntemattomasta syystä aiheutuneen aivorunkotukoksen seurauksena Korhosesta tulee kehonsa vanki. Vain äly ja ymmärrys toimivat kuten ennenkin. Tilaa kutsutaan niin sanotuksi locked in -syndroomaksi, josta tunnetuin kuvaus lienee ranskalaisen Jean-Dominique Baubyn omaelämäkerta Perhonen lasikuvussa (1997). Dramaattisimmillaan Korhosen tarina

Otava 2014 509 sivua Pidin (ja pidän edelleen) Olli Jalosen Poikakirjasta (2010) todella paljon: se loi inhimillisen ja elävän kuvan 1960-luvun koululaispojan maailmasta. Romaanissa Miehiä ja ihmisiä siirrytään kesään 1972. Poikakirjan tarina ei varsinaisesti jatku, mutta sama näkökulma ja kasvutarina kirjoissa on. 17-vuotias nuorukainen saa kesätyöpaikan isänsä sotakaverin, Lampisen peltifirmasta. Isä on sairastunut ja saanut siksi potkut töistä. Perheen auto joudutaan palauttamaan takaisin liikkeeseen, ja päähenkilö kuittaa palkastaan sen osamaksuja. Vanhemmat eivät tästä järjestelystä tiedä.  Viikot kuluvat raavaissa remonttihommissa ja jokseenkin alkeellisissa oloissa. Vapaa-ajalla valmistetaan raparperiviiniä, tehdään lähempää tuttavuutta vastakkaiseen sukupuoleen ja perustetaan laiton radioasema, Radio Saatana, jonka parodisten lähetysten kautta luodaan näkymiä tuolloiseen henkiseen ja poliittiseen mentaliteettiin. Vuoden 1972 lopullahan valmisteltiin Kekkosen valinta