Otava 2014
509 sivua
Pidin (ja pidän edelleen) Olli Jalosen Poikakirjasta (2010) todella paljon: se loi inhimillisen ja elävän kuvan 1960-luvun koululaispojan maailmasta. Romaanissa Miehiä ja ihmisiä siirrytään kesään 1972. Poikakirjan tarina ei varsinaisesti jatku, mutta sama näkökulma ja kasvutarina kirjoissa on.
17-vuotias nuorukainen saa kesätyöpaikan isänsä sotakaverin, Lampisen peltifirmasta. Isä on sairastunut ja saanut siksi potkut töistä. Perheen auto joudutaan palauttamaan takaisin liikkeeseen, ja päähenkilö kuittaa palkastaan sen osamaksuja. Vanhemmat eivät tästä järjestelystä tiedä.
Viikot kuluvat raavaissa remonttihommissa ja jokseenkin alkeellisissa oloissa. Vapaa-ajalla valmistetaan raparperiviiniä, tehdään lähempää tuttavuutta vastakkaiseen sukupuoleen ja perustetaan laiton radioasema, Radio Saatana, jonka parodisten lähetysten kautta luodaan näkymiä tuolloiseen henkiseen ja poliittiseen mentaliteettiin. Vuoden 1972 lopullahan valmisteltiin Kekkosen valintaa poikkeuslailla jatkamaan presidenttinä.
Minäkertoja kuvaa kesää, jona "kaikki tapahtui ensimmäistä kertaa", samaan aikaan läsnäolevasti ja etäältä. Hän ei kuulu enää lukiolaisystäviensä joukkoon, mutta ei toisaalta samaistu peltifirman duunareihinkaan. Toiseuden näkökulma tuodaan esille myös lievästi kehitysvammaisen, mutta väkivahvan Rekun hahmossa, josta kasvoi minulle koko romaanin tärkein henkilö. Rekun kautta Jalonen kertoo ihmisistä jotain sellaista, mikä ei ehkä muutoin tulisi ilmi. Rekusta ja hänen vammaisuudestaan tulee eräänlainen ihmisyyden ja humaaniuden mitta. Rekku on myös vahva ja moniulotteinen persoona, ei mikään taka-alalla klenkkaava rampa.
"On", se sanoo ja silloin minusta tuntuu että se ymmärtää kaiken ja paljon enemmän kuin olen luullut. Se on katsellut sillä lailla ja miettinyt näkemäänsä ja sitten vasta sanonut ja tarkoittaa mitä sanoo. Ei se ole hullu eikä vajaa vaan vasta tulemassa joksikin, se on hidas ja jäljessä mutta jos sillä on paljon aikaa se voi ehtiä vielä monesta ohi.
Lämminhenkisen, mutta paikoin traagisenkin Miehien ja ihmisten intertekstinä on kirjan nimeä myöten John Steinbeckin klassikkoromaani Hiiriä ja ihmisiä (1937). Joudun häpeäkseni myöntämään, etten ole sitä koskaan lukenut. Aion kuitenkin paikata klassikko-osaamistani aloittamalla ensi vuoden Oulun kaupunginkirjaston uudella kirjallisuusdiplomilla!
Toisaalla:
Olli Jalonen teoksestaan Miehiä ja ihmisiä | Lukulamppu
Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä | Yle Uutiset | yle.fi
Kirjavinkit
Kommentit
Lähetä kommentti