Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2016.

Seppo Koivupuro: Elämääni sanoin ja kuvin

Oulujoen pohjoisrannalla sijaitseva Tuira on yksi Oulun suurimmista kaupunginosista. Kaupungin keskustaa ja Tuiraa erottavat vain Merikosken sillat. Nykyään kerrostalovaltainen alue oli ennen idyllinen puutalojen ja kauniiden piha-alueiden miljöö, jonka 1960- ja 1970-luvuilla alkanutta hävitystä on vaikea ajatella ilman pistosta sydämessä.   Kirjailija Matti Hälli toi Tuiran kaunokirjallisuuteen, mutta muunlaista Tuiraa käsittelevää kirjallisuutta löytyy yllättävän vähän – Tuira olisi ilman muuta ansainnut oman historiikkinsa. Löysin kuitenkin kirjastosta Seppo Koivupuron muistelmateoksen Elämääni sanoin ja kuvin , jossa hän kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan 1930- ja 1940-lukujen Tuirassa. Seppo Koivupuro syntyi marraskuun 10. päivä 1931 kotonaan Koskitie 34:ssa . Kaikki lapsuuteni ja nuoruuteni muistot liittyvät luonnollisesti monin tavoin pieneen ja vaatimattomaan kotimökkiimme Tuirassa, Merikosken alajuoksulla, Kuurojen koulun naapurustossa. - - Oulujoen