Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

Nordbooks 2013 200 sivua Pitkäveteisyys on kirjan synneistä pahimpia, eikä siitä voi ainakaan ylikiiminkiläisen Piia Kaikkosen (s. 1974) toista dekkaria syyttää: Rakkaat lapset vyöryttää toinen toistaan hurjempia juonenkäänteitä napakassa paketissa ja aikamoisella intensiteetillä. Uskottavuus saattaa tosin tällaisessa menossa kärsiä ja ehkä moinen vauhdikkuus sopisikin paremmin pulp-henkiseen tuotokseen. Rakkaissa lapsissa   pysytellään muutoin tukevasti reaalimaailmassa ja sen päähenkilö Hessu Laine on kovin puhtoinen poika, jos kohta hankkiikin kertaalleen hyvän laitamyötäisen ja sen jälkitautina tutisuttavan kohmelon. Äidin sairastuminen saa Hessun palaamaan vanhaan kotikaupunkiinsa Ouluun. Siellä hän hoksaa paikallislehdestä jutun kadonneesta serkuntyttärestään ja eipä aikaakaan kun käy jo ilmi, että jäljettömiin häipyneitä teinityttöjä onkin useita. Tämä hämmästyttävästi googlaamalla selvitetty seikka lienee jäänyt poliisilta huomaamatta (sic!).   Toiminnan lomassa tarjo

Otava 2013 382 sivua Vuorikapteeni pyysi, että minä asettelisin kultahelmet saviruukkuihinsa, pelkäsi että rikkoisi ne kömpelöillä käsillään ja kovilla kynsillään herkät kalvot. Olimme laboratoriossa kaksin, Vuorikapteeni ei ollut päästänyt sinne muita. – – ja me molemmat katsoimme jokaista helmeä tarkasti tavoittaaksemme kullan sisällä olevan sen todellisen olemuksen, joka oli liikkumaton, mutta saataisiin eläväksi tulen avulla ja lisääntymään rajattomasti kylvyn, hikoilun, koaguloinnin ja kalsinoinnin rytmisellä toistamisella. Henki ja aine, ruumis ja sielu, hyvä ja paha. Lempikirjailijani Antti Tuuri pohtii näitä vastapareja historiallisen romaanin kontekstissa. Alkemisteissa miljöönä on 1700-luvun lopun Uusikaupunki. Vuorikapteeni August Nordenskiöld (1754–92) on ryhtynyt vaativaan hankkeeseen: kullan valmistukseen. Apulaisenaan hänellä on romaanin kertojana toimiva nuori maanmittari Carl Fredrik Bergklint , joka tavoittelee alkemian oppien ja swedenborgilaisuuden keino

Johnny Kniga 2013 220 sivua Jatkosodan alkaessa 1 500 miestä jäi saapumatta asepalvelukseen, kertoo Wikipedia. Käpykaartilaiset on kuvaus tästä sota-ajan lieveilmiöstä. Osa karkureista oli traumatisoitunut talvisodassa ja yksinkertaisesti pelkäsivät sotaa, osalle kysymys oli taas ideologisesta ja poliittisesta valinnasta: sota Neuvostoliittoa vastaan koettiin hyväosaisten ”fasistisyökäreiden” hankkeena, josta työläisten oli parasta pysytellä erossa. ”Kelpaavat työläisetkin suojeluskunnantalolle, kun sotaan täytyy lähteä.” Lounaissuomalaiseen maalaispitäjään sijoittuvan tarinan keskiössä ovat virkaintoinen nimismies Ruuben Tammivaara ja metsään sotarintaman velvoitteita piiloutuva Einari Takavainio aatetovereineen. Sisällissodan kahtiajako on vielä selvästi näkösällä, ja paikoin mieleen nousee Asko Jaakonahon viime vuonna ilmestynyt romaani Onnemme tiellä , jossa kuvataan Lapuanliikkeen mahtiaikoja. Sotakarkureiden perheet saavat kantaa miesten tekemästä valinnasta kovan hinnan:

Gummerus 2013 306 sivua Kun menin ulos, näin, että kuutamo valaisi Joenjoen kuin sininen aurinko olisi paistanut kaiken maamme yllä. Maat, jotka vielä hetki sitten olivat punaisen, keltaisen ja sinipunaisen ruskan vallassa, lepäsivät nyt sinisen hohteen alla. Eikä mikään kasvanut, vaan luonto odotti kesää lumipeitteen alla; sitä, että kaamos katoaisi. Joenjoen laulu kertoo kolme tarinaa kolmessa eri ajassa: oikeastaan se koostuu siis kolmesta pienoisromaanista. Ensimmäisessä kertomuksessa eletään 1500-lukua: saamelaistyttö Soruia pelastaa pahoin haavoittuneen pirkkalaisen, Kaukomielen. Soruia rakastuu ja päättää ottaa miehen puolisokseen silläkin uhalla, että hänen perheensä ei sitä hyväksyisi.  Toisen kertomuksen päähenkilönä on itse Lars Levi Laestadius, joka mittelöi viinapirua ja sen kurjistavaa vaikutusta vastaan. Myös Kautokeinon kapina, johon Laestadiusta pidetään osasyyllisenä, painaa mieltä. Laestadiuskin on äitinsä puolelta saamelainen ja tuntee saamelaisen tarinaper

Like 2013 247 sivua Kalevan valokuvaaja kävi ottamassa muutaman rullan promokuvia, joissa poseerasin kitaran kanssa. Ihmisten tyhmyys jaksaa edelleen yllättää minut: valokuvaajakin yritti ehdottaa taustalle jotain Oulun nähtävyyksiä kuten tuomiokirkkoa, patosiltaa ja Merikosken voimalaitosta. En tietenkään suostunut. Pysyin coolina ja ehdotin sen sijaan autiotaloa Pyykösjärven rannalla, samaa mestaa, jossa kävin Katjan kanssa. Kauko Röyhkän 15. romaani Poika Mancini jatkaa Röyhkän omaelämäkerrallisen, elokuvaksikin taltioidun Miss Farkku-Suomen (2003) tarinaa. Eletään 1980-luvun alkua. Välde on saanut jo uransa kantimille: hän on muuttanut Helsinkiin, julkaissut kolme albumia ja kaksi romaania. Välden lisäksi romaanin kertojina toimivat Miss Farkku-Suomen pikkusisko Katja ja 18-vuotias lahjakas ja itsetietoinen Poika Mancini, jonka muusikonura on lupaavasti alullaan. Vuorottelevat näk ö kulmat  rytmittävät kerrontaa, jossa ei kuitenkaan tapahdu mitään merkittävää käännekohta