Siirry pääsisältöön

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu


Gummerus 2013
306 sivua

Kun menin ulos, näin, että kuutamo valaisi Joenjoen kuin sininen aurinko olisi paistanut kaiken maamme yllä. Maat, jotka vielä hetki sitten olivat punaisen, keltaisen ja sinipunaisen ruskan vallassa, lepäsivät nyt sinisen hohteen alla. Eikä mikään kasvanut, vaan luonto odotti kesää lumipeitteen alla; sitä, että kaamos katoaisi.

Joenjoen laulu kertoo kolme tarinaa kolmessa eri ajassa: oikeastaan se koostuu siis kolmesta pienoisromaanista. Ensimmäisessä kertomuksessa eletään 1500-lukua: saamelaistyttö Soruia pelastaa pahoin haavoittuneen pirkkalaisen, Kaukomielen. Soruia rakastuu ja päättää ottaa miehen puolisokseen silläkin uhalla, että hänen perheensä ei sitä hyväksyisi. 

Toisen kertomuksen päähenkilönä on itse Lars Levi Laestadius, joka mittelöi viinapirua ja sen kurjistavaa vaikutusta vastaan. Myös Kautokeinon kapina, johon Laestadiusta pidetään osasyyllisenä, painaa mieltä. Laestadiuskin on äitinsä puolelta saamelainen ja tuntee saamelaisen tarinaperinteen staalot ja maanalisen maailman väen. Näitä tarinoita hän kertoo ranskalaisille luonnontieteilijöille, jotka matkaavat syksyllä 1838 Muonionniskaan ja Haaparantaan. Juoppoudessa ranskalaiset pärjäävät Laestadiuksen mukaan lappilaisillekin.
 

Lieneekö Laestadiuksen mainitsema Pajalan rahvaan paras timpuri Sammol Uddas sukua viimeisen kertomuksen Sami Uddasille? Sami pakenee kaidalta tieltä livennyttä kulkuaan kotikonnuilleen Inariin. Siellä hän tapaa inarinsaamen puolesta kiihkeästi taistelevan Ingan, joka on Samille lupaus uudesta alusta.

Joenjoen laulun henkilöhahmoja yhdistää paitsi saamelaisuus, niin myös ulkopuolisuus ja kahden maailman välillä tasapainoilu: Laestadiuskin on mukana kaivamassa saamelaisten hautoja. Soruia edustaa moninkertaista toiseutta: naista, saamelaisuutta, pohjoisuutta.
 

Luonto toimii Joenjoen laulussa eräänlaisena mittapuuna ihmiselle. Se tarjoaa niin ikään vertauskuvat ja miljöön, joka huokuu pohjoisen estetiikkaa jotain tietoisuuden ja ajan ylittävää. Lapin tietäjän sanoista on tulkittavissa jopa enteellisyyttä: ”Leuto talvi tuo mukanaan kurjuutta ja kuolemaa, niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin.”


Toisaalla:
Kirjakaapin avain
Keskisuomalainen
Pohjolan Sanomat

Kommentit

  1. Alasalmen uutukainen pitäisi minunkin lukea, mutta kun Alasalmen vanhempia kirjojakin on vielä lukematta... En tiennytkään, että kirjassa on staaloista! Ne kiinnostavat kiitos Stefan Spjutin Staalo-romaanin.

    VastaaPoista
  2. Aion pian lukea kirjan, ilahduin jo kun huomasin, että kirjassa mainitaan Pajala. En ole sieltä kotoisin, mutta Suomen puolelta hyvin läheltä. :)

    VastaaPoista
  3. Alasalmen tuotanto on hieman epätasainen. Tämä on eittämättä sieltä paremmasta päästä.

    VastaaPoista
  4. Hyvin erilainen Alasalmi minulle, sillä huomasin lukeneeni vain hänen 90-luvun ja 2000-luvun alun tuotantoaan. Hieno kirja minusta, sillä sai omatunnonkin kolkuttamaan taas.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin