Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

WSOY 1938 265 sivua Sotkamolainen kansakoulunopettaja Viena Maria Jolma , kirjailijanimeltään Viena Korhonen (1905–1992) kirjoitti 1930- ja 1940-luvulla neljä romaania. Viimeiset muuttolinnut on hänen esikoisromaaninsa. Sen päähenkilönä on Tornionlaaksossa poikansa kanssa asuva nuori leski, Maria, joka rakastuu etelästä tulleeseen taidemaalariin. Tämä kylä oli laakson komeimpia laajoine viljavainioineen ja maalattuine taloineen. Korkeat vaarat, joilla oli aina salaperäinen, kiehtova vuodenaikaisilmeensä, ympäröivät sitä joka puolelta. Puita ei näkynyt muualla kuin kylän laidassa, josta alkoi metsä, laajat selkoset, nevat pitkospuineen, suuri, äänetön erämaa täynnä hiljaista mietiskelyä. Joen toisella puolen näkyi Ruotsin ranta. Sinnepäin oli tämänpuoleisilla paitsi tiettyjä salaisia ja julkisia kauppasuhteitaan myös sukulaisyhteyttä. Eikä Laestadiuksen virittämä uskonyhteyskään ollut sammunut. Samat saarnamiehet kulkivat tuntoja herätellen molemmin puolin jokivartta. Mari

Gummerus 1943 221 sivua Torniolainen Martta Haatanen (os. Sandström , 1904–1977) kirjoitti 19 romaania ja lukemattoman määrän lehtikirjoituksia sekä peräpohjolan murteella kirjoitettuja pakinoita. Vuodesta 1940 alkaen Haatanen työskenteli Pohjolan Sanomien pakinoitsijana, reportterina ja kirja-arvostelijana. Hän hoiti Pohjolan Sanomien Tornion toimitusta. Kirjailijan ura ei auennut Haataselle helposti. Ensimmäisen käsikirjoituksensa hän lähetti kustantajalle jo 1920-luvun lopulla; aiheena oli Tornionlaakson salakuljetus. Esikoisromaani Rautaiset siteet ilmestyi kuitenkin vasta 1936.  Kirkastettu sydän (1943) on Haatasen tunnetuin teos ehkä siksikin, että Ilmari Unho ohjasi sen pohjalta jo samana vuonna elokuvan. Romaani kertoo kirkkoherran vaimosta, jonka mies kaatuu rintamalla. Lea Helpi jää yksin huolehtimaan kymmenestä lapsestaan, joista nuorin syntyy vasta isänsä kuoleman jälkeen. Naisen tärkeimmäksi tehtäväksi Kirkastettu sydän kohottaa äitiyden: Vanha rouva laski k

WSOY 1951 140 sivua Martti Palkispään (1924–2006) kirjailijanura jäi lyhyeksi. Esikoisensa Kimaltavassa metsässä lisäksi hän kirjoitti vain romaanin Poroerotus (1952) ja novellikokoelman Nappaslieriäiset (1954). Palkispää valmistui metsäteknikoksi Rovaniemen metsäkoulusta 1948. Hän työskenteli metsäalalla ensin Sodankylässä 1949–1952 ja myöhemmin Savossa. 1950-luvun vaihteessa vietetty aika Lapissa näkyy vahvasti Palkispään tuotannossa. Pohjoisen luonto ja elämäntapa on läsnä kaikissa Kimaltavan metsän kymmenessä novellissa. Kaunokirjallisia vastineita näille kertomuksille voi löytää vaikkapa Veikko Huovisen tai Heikki Lounajan tuotannosta, jos kohta selviä viitteitä avautuu myös Pentti Haanpäähän ( Korvenkummun Elina ) ja Ilmari Kiantoon . Jouhipartojen painissa mitellään karhun kanssa kuin Punaisessa viivassa ikään, tosin sillä erotuksella, että kun Kiannolla voiton vie arkaainen luonto, pistää Palkispäällä Lahden Akseli kunnolla kampoihin metsän kuninkaalle. Sinällään

1920 Pohjolan kustannus-osakeyhtiö 189 sivua Juho Koskimaa (1891–1926)  on Arvi Järventauksen ja V. E. Törmäsen ohella yksi merkittävimmistä vanhaa Lappia kuvanneista kirjailijoista. Oulussa syntynyt Koskimaa tutustui Lappiin toimiessaan maanmittarin apulaisena ja apulaisnimismiehenä. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli toimittaja. Pohjalaisia ja peräpohjalaisia on Koskimaan toinen novellikokoelma ja neljäs teos; kaikkiaan hän ehti kirjoittaa ennen varhaista kuolemaansa 14 romaania ja novellikokoelmaa. Koska miltei sata vuotta vanhan kirjallisuuden kerronta saattaa olla verkkaistakin, soveltuvat tiiviit novellit romaaneja paremmin nykylukijan pirtaan. Kaikki 1920- ja 1930-luvun Lappia kuvanneet kirjailijat olivat miehiä, ja jo teosten nimetkin viittaavat miehiseen kokemukseen. Tunnetuin Koskimaan romaaneista on lienee Ja sitten jätkä kuoli (1921), joka kuvaa sahatyöläisen pojan karikkoista tietä torppariksi. Myös Pohjalaisia ja peräpohjalaisia on asetelmiltaan perin miehinen.

Atena 2014 152 sivua Me olemme hyvien puolella, pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Näin ajattelee moni – myös Riikka Takalan (s. 1970) romaanin henkilöt. He ovat fiksuja ja koulutettuja, naisia parhaassa iässä. He ovat niin ikään tietoisia hyväosaisuudestaan, vaikka kukaan heistä ei ole sijoittunut työelämään. Elliä, Aavaa ja Violaa yhdistää lujan ystävyyden ohella rakkaus afrikkalaiseen tanssiin. Djembe-rummun rytmit osuvat suoraan sisimpään, kehon liike lämmittää ja rytmittää myös mieltä. Ja kun keskittyy ajattelemaan Afrikan nälänhätää tai naisten sorrettua asemaa, omat ongelmat tuntuvat kovin pieniltä. Eihän elämätön pikkuelämä, kalsea parisuhde  tai kesken jääneet opinnot ole mitään ympärileikkausten tai pakkoavioliittojen rinnalla. Ole hyvä on persoonallisella tavalla yhteiskunnallinen romaani. Mistä löytää elämäänsä mielekkyyden ja paikan yhteiskunnassa, jos sitä ei voi löytää työn kautta? Mille kohtaa onnellisuusmittaa asetumme globaalissa mittakaavassa? Pohjavi

Otava 1954 256 sivua Oululaislähtöinen Matti Hälli (1913–1988) tunnettiin aikoinaan hyvinkin, mutta nykyään häntä ei juurikaan muisteta tai lueta. Etenkin Hällin Hailuotoon sijoittuvat romaanit ovat kestäneet kuitenkin ajan hampaan.  Hälli oli myös mainio esseetä ja pakinaa lähenevän kertoelman taitaja. Eloisat luonnekuvaukset ja lämminhenkinen, huumorin sävyttämä tunnelma kasvaa hänen tarinoissaan yksittäistä sanaa tai kappaletta laajemmaksi mielialaksi. Nuortenkirjailijana aloittaneen Hällin tuotanto käsittää kaikkiaan liki neljäkymmentä romaania ja novellikokoelmaa. Humoristin muistikirjassa liikutaan tarkoin määritellystä novellikaaviosta kohti vapaamuotoista proosaa. Timo Tiusanen on verrannut kokoelmaa Tšehovin novelleihin: kerronnan painopiste on usein novellin tunnelmassa, jota sävyttää hilpeyden ohella myös haikeus.  Hällin Oulu-trilogiaa ( Valkea kaupunki , Lassinkallio , Kosken kuuluvissa ) ennakoivassa novellissa Andersson matkusti pohjoiseen kertoja esittele