sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Viena Korhonen: Viimeiset muuttolinnut


WSOY 1938
265 sivua

Sotkamolainen kansakoulunopettaja Viena Maria Jolma, kirjailijanimeltään Viena Korhonen (1905–1992) kirjoitti 1930- ja 1940-luvulla neljä romaania. Viimeiset muuttolinnut on hänen esikoisromaaninsa. Sen päähenkilönä on Tornionlaaksossa poikansa kanssa asuva nuori leski, Maria, joka rakastuu etelästä tulleeseen taidemaalariin.

Tämä kylä oli laakson komeimpia laajoine viljavainioineen ja maalattuine taloineen. Korkeat vaarat, joilla oli aina salaperäinen, kiehtova vuodenaikaisilmeensä, ympäröivät sitä joka puolelta. Puita ei näkynyt muualla kuin kylän laidassa, josta alkoi metsä, laajat selkoset, nevat pitkospuineen, suuri, äänetön erämaa täynnä hiljaista mietiskelyä. Joen toisella puolen näkyi Ruotsin ranta. Sinnepäin oli tämänpuoleisilla paitsi tiettyjä salaisia ja julkisia kauppasuhteitaan myös sukulaisyhteyttä. Eikä Laestadiuksen virittämä uskonyhteyskään ollut sammunut. Samat saarnamiehet kulkivat tuntoja herätellen molemmin puolin jokivartta.

Maria edustaa pohjoisen vahvoja ja itsenäisiä naisia, joka uskaltavat koetella myös yhteisönsä normeja. Hän ei olekaan kotoisin pohjoisesta, vaan on ”tulvaveden tuoma”, eikä ole edes lestadiolaisessa uskossa. Hän ansaitsee elantonsa emännöimällä tukkikämpillä ja tekemällä milloin mitäkin askaretta.

Ihmiskuvaukseltaan Muuttolinnut on sentimentaalinen ja romanttinen. Sekä Marian että taiteilija-Vilpun sisäistä, aistimuksellista kokemusmaailmaa kuvataan painotetusti ja usein luontokuvausten siivittäminä: ”Siellä täällä loisti valkoinen hillankukka. Ne katsoivat häntä ymmärtäväisesti, niinkuin metsäkin, joka huojui ympärillä.” Muuttolintujen pohjoinen todellisuus muodostaakin mielenkiintoisen vertailukohdan suhteessa aikalaiskirjallisuuteen, esimerkiksi Mika Waltarin urbaaneihin maisemiin tai K. M. Walleniuksen pelottavaan, miltei voittamattomaan erämaahan.

Pohjoinen miljöö myötäilee henkilöhahmojen tunne-elämää ja on myös vahvasti vertauskuvallinen. Metsä ei olekaan enää pelkkä metsä, eikä Marian poimima maariankämmekkä pelkkä kukka. Se kasvaa merkiksi toivosta ja paremmasta tulevaisuudesta, jota karu pohjoinen ei kyennyt tarjoamaan.

Mika Waltari muuten voitti sen kyseisen Werner Söderström Oy:n pienoisromaanikilpailun, josta lunastettiin myös Muuttolinnut


Toisaalla:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...