336 sivua
Ihastukseni Antti Tuurin kirjoihin ei ole laantunut sitten Kylmien kyytimiehen (2007). Tämän syksyn uutuus Rauta-antura jatkaa Äitini suku -sarjaa ollen sen kahdeksas, itsenäinen osa.
Rauta-antura johdattaa lukijansa Lapin sotaan ja syksyn 1944 räntäsateisiin: 19-vuotias Heikki Ojala joutuu joukko-osastonsa mukana Tornion taisteluihin ja sieltä saksalaisten perässä kohti pohjoista. Kerronta etenee Tuurille ominaiseen tapaan kronikoiden ja neutraalin toteavasti. Tapahtumia ei kuvailla tai kommentoida laatusanoilla. Veijo Hietala kutsuukin Tuurin kertojaa osuvasti viattomaksi kertojaksi. Tuurin henkilöt ovat tavallisia, historian tapahtumien pyörteisiin ajautuneita ihmisiä, kuin keitä tahansa.
Taisteluita kertojana toimiva Heikki Ojala ei juurikaan kuvaa, mutta sen seurauksia kylläkin: ruumiskasoja, maahan jäätyneitä saksalaisia, poltetun Lapin lohdutonta maisemaa:
Joen takana Ruotsin puolella oli Ylitornion kirkonkylä polttamattomana mutta tällä puolella jokea ei ollut ehjänä yhtään rakennusta: saksa oli mennessään räjäyttänyt nurin sähköpylväätkin.
Sodan mielettömyyden ja ristiriitaisuuden vertauskuvaksi asetetaan saksalaisten kanssa heilastelleet suomalaisnaiset, joista kenelläkään ei ole hyvää sanaa sanottavanaan. Ojalan joukkue määrätään saattelemaan kahtatoista saksalaisten morsiamena ollutta naista Ouluun tuomittavaksi.
Kapteeni selitti nyt meille isoon ääneen, että naiset olivat saksalaisten jälkeensä jättämiä kenttähuoria, joita vävypojat eivät olleet viitsineet raahata mukanaan, vaikka olivat vannoneet naisille joskus ikuista rakkautta jalkoväliin päästäkseen; meidän tehtävämme oli viedä naiset nyt Ouluun - -
Hyvän ja pahan, oikean ja väärän raja osoittautuu kaikella tavalla suhteelliseksi ja muuttuvaksi. Naiset on sysätty sodan tapahtumien myötä kaksinkertaiseen marginaaliin: ensin heidät hylkäävät saksalaiset, sitten suomalaiset. Tässä mielessä Rauta-antura osuu vähemmän mairittelevaan historiaamme.
Muualla:
Turun Sanomat
Tsekkaa myös nämä:
Antti Tuuri: Ikitie
Antti Tuuri: Wallenberg
Lopetin juuri tämän lukemisen. Minäkin olen Tuuri-fani, mutta tästä ei tullut suosikkiani. Sen sijaan kirjan sisältö oli vaikuttavaa ja sai pohtimaan erityisesti saksalaisten morsianten asemaa. Eiväthän useimmat tehneet mitään sen kummempaa kuin mitä nuorten naisten ja miesten välillä helposti tapahtuu. Toisaalta ympäristön vihaankin pystyy samaistumaan kun ajattelee poltettua Lappia. Kiehtova, hirvittävä aihe ja ehkä kuitenkin liian vaiettu, vaikka nyt sitä on alettu paljon käsitellä kaunokirjallisuudessa.
VastaaPoistaHieno arvio muuten tämä, kiitos!
Kiitos itsellesi. :) Kylmien kyytimies on mulle se paras ja kiinnostavin Tuurin romaani, jos kohta ei Rauta-anturakaan huono ollut. Kaikkea muuta.
PoistaLapin sota ja saksalaisten aika Pohjois-Suomessa on nyt jollain tapaa framilla (esim. Ketun Kätilö).