sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juho Koskimaa: Pohjalaisia ja peräpohjalaisia


1920 Pohjolan kustannus-osakeyhtiö
189 sivua

Juho Koskimaa (1891–1926)  on Arvi Järventauksen ja V. E. Törmäsen ohella yksi merkittävimmistä vanhaa Lappia kuvanneista kirjailijoista. Oulussa syntynyt Koskimaa tutustui Lappiin toimiessaan maanmittarin apulaisena ja apulaisnimismiehenä. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli toimittaja.


Pohjalaisia ja peräpohjalaisia on Koskimaan toinen novellikokoelma ja neljäs teos; kaikkiaan hän ehti kirjoittaa ennen varhaista kuolemaansa 14 romaania ja novellikokoelmaa. Koska miltei sata vuotta vanhan kirjallisuuden kerronta saattaa olla verkkaistakin, soveltuvat tiiviit novellit romaaneja paremmin nykylukijan pirtaan.


Kaikki 1920- ja 1930-luvun Lappia kuvanneet kirjailijat olivat miehiä, ja jo teosten nimetkin viittaavat miehiseen kokemukseen. Tunnetuin Koskimaan romaaneista on lienee Ja sitten jätkä kuoli (1921), joka kuvaa sahatyöläisen pojan karikkoista tietä torppariksi.


Myös Pohjalaisia ja peräpohjalaisia on asetelmiltaan perin miehinen. Yhtä novellia (Sanni) lukuun ottamatta kaikki päähenkilöt ovat miehiä: metsänvartijoita, poromiehiä, jätkiä, uudisasukkaita, kiertelijöitä tai isäntiä. Naisia ja perhe-elämääkin toki kuvataan, ja saattaapa miehen kohtaloksi koitua onneton rakkaus. Niin ikään sivutaan kansalaissotaa, jossa Koskimaa asettuu vankasti valkoisten puolelle.


Miljöönä Koskimaan kertomuksissa on mahtava ja ankara Lapin luonto. Dramaattisin tunnelma on viritetty avausnovelliin Erämaan laki, jossa metsänvartija ampuu varkaiksi (varsin hatarin perustein) epäilemänsä kolttasaamelaisen ja hänen poikansa. K. M Walleniuksen tavoin Koskimaa suhtautui saamelaisiin ja etenkin kolttiin hyvin kielteisesti: "Saisi ottaa hengiltä koko heimokunnan, että kerrankin pääsisi rauhaan. Niillä on varkaan luonto veressä."


Vaikka novelleista voi löytää häivähdyksiä psykologisesta realismista, on Koskimaa lähes puhtaasti kansankirjallisuuden perinteen jatkaja. Novelleissa on melodramatiikkaa, voimakkaita juonenkäänteitä ja naturalistista kansanelämän kuvausta. Ne edustavat klassista novellityyppiä, joka tuo jo rakenteessaan esiin tekijänsä maailmankatsomuksen: lähtökohtana on alistuminen, totteleminen ja ihmisen pienuuden tunnustaminen myyttisen luonnon rinnalla:

Ei se ollut suuri poromies eikä tunnettu kristitty se Eerik Lensman, joka kauhulla kuunnellen koiran ulvahduksia ja perkeleellistä naurua, juoksi pitkin peninkulmaista, autiota jänkätietä, läpi myrskyn ja läpi sateen, ei se ollut rikas eikä mahtava perintötilallinen ja lautamies, vaan se oli taikauskoinen, syntinen lurjus, joka juoksi henkensä edestä.

Kirjan vignetit ja kansilehden on piirtänyt J. Jylänki, siis ilmeisestikin oululainen taiteilija Jussi Jylänki (1893–1958).



Toisaalla:
Kirjava kirjasto: Erämaan kansaa sata vuotta sitten

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...