Siirry pääsisältöön

Juho Koskimaa: Pohjalaisia ja peräpohjalaisia


1920 Pohjolan kustannus-osakeyhtiö
189 sivua

Juho Koskimaa (1891–1926)  on Arvi Järventauksen ja V. E. Törmäsen ohella yksi merkittävimmistä vanhaa Lappia kuvanneista kirjailijoista. Oulussa syntynyt Koskimaa tutustui Lappiin toimiessaan maanmittarin apulaisena ja apulaisnimismiehenä. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli toimittaja.


Pohjalaisia ja peräpohjalaisia on Koskimaan toinen novellikokoelma ja neljäs teos; kaikkiaan hän ehti kirjoittaa ennen varhaista kuolemaansa 14 romaania ja novellikokoelmaa. Koska miltei sata vuotta vanhan kirjallisuuden kerronta saattaa olla verkkaistakin, soveltuvat tiiviit novellit romaaneja paremmin nykylukijan pirtaan.


Kaikki 1920- ja 1930-luvun Lappia kuvanneet kirjailijat olivat miehiä, ja jo teosten nimetkin viittaavat miehiseen kokemukseen. Tunnetuin Koskimaan romaaneista on lienee Ja sitten jätkä kuoli (1921), joka kuvaa sahatyöläisen pojan karikkoista tietä torppariksi.


Myös Pohjalaisia ja peräpohjalaisia on asetelmiltaan perin miehinen. Yhtä novellia (Sanni) lukuun ottamatta kaikki päähenkilöt ovat miehiä: metsänvartijoita, poromiehiä, jätkiä, uudisasukkaita, kiertelijöitä tai isäntiä. Naisia ja perhe-elämääkin toki kuvataan, ja saattaapa miehen kohtaloksi koitua onneton rakkaus. Niin ikään sivutaan kansalaissotaa, jossa Koskimaa asettuu vankasti valkoisten puolelle.


Miljöönä Koskimaan kertomuksissa on mahtava ja ankara Lapin luonto. Dramaattisin tunnelma on viritetty avausnovelliin Erämaan laki, jossa metsänvartija ampuu varkaiksi (varsin hatarin perustein) epäilemänsä kolttasaamelaisen ja hänen poikansa. K. M Walleniuksen tavoin Koskimaa suhtautui saamelaisiin ja etenkin kolttiin hyvin kielteisesti: "Saisi ottaa hengiltä koko heimokunnan, että kerrankin pääsisi rauhaan. Niillä on varkaan luonto veressä."


Vaikka novelleista voi löytää häivähdyksiä psykologisesta realismista, on Koskimaa lähes puhtaasti kansankirjallisuuden perinteen jatkaja. Novelleissa on melodramatiikkaa, voimakkaita juonenkäänteitä ja naturalistista kansanelämän kuvausta. Ne edustavat klassista novellityyppiä, joka tuo jo rakenteessaan esiin tekijänsä maailmankatsomuksen: lähtökohtana on alistuminen, totteleminen ja ihmisen pienuuden tunnustaminen myyttisen luonnon rinnalla:

Ei se ollut suuri poromies eikä tunnettu kristitty se Eerik Lensman, joka kauhulla kuunnellen koiran ulvahduksia ja perkeleellistä naurua, juoksi pitkin peninkulmaista, autiota jänkätietä, läpi myrskyn ja läpi sateen, ei se ollut rikas eikä mahtava perintötilallinen ja lautamies, vaan se oli taikauskoinen, syntinen lurjus, joka juoksi henkensä edestä.

Kirjan vignetit ja kansilehden on piirtänyt J. Jylänki, siis ilmeisestikin oululainen taiteilija Jussi Jylänki (1893–1958).



Toisaalla:
Kirjava kirjasto: Erämaan kansaa sata vuotta sitten

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin