Siirry pääsisältöön

Martti Palkispää: Kimaltavassa metsässä



WSOY 1951
140 sivua

Martti Palkispään (1924–2006) kirjailijanura jäi lyhyeksi. Esikoisensa Kimaltavassa metsässä lisäksi hän kirjoitti vain romaanin Poroerotus (1952) ja novellikokoelman Nappaslieriäiset (1954). Palkispää valmistui metsäteknikoksi Rovaniemen metsäkoulusta 1948. Hän työskenteli metsäalalla ensin Sodankylässä 1949–1952 ja myöhemmin Savossa.


1950-luvun vaihteessa vietetty aika Lapissa näkyy vahvasti Palkispään tuotannossa. Pohjoisen luonto ja elämäntapa on läsnä kaikissa Kimaltavan metsän kymmenessä novellissa. Kaunokirjallisia vastineita näille kertomuksille voi löytää vaikkapa Veikko Huovisen tai Heikki Lounajan tuotannosta, jos kohta selviä viitteitä avautuu myös Pentti Haanpäähän (Korvenkummun Elina) ja Ilmari Kiantoon. Jouhipartojen painissa mitellään karhun kanssa kuin Punaisessa viivassa ikään, tosin sillä erotuksella, että kun Kiannolla voiton vie arkaainen luonto, pistää Palkispäällä Lahden Akseli kunnolla kampoihin metsän kuninkaalle. Sinällään novellin asetelma ahkerasta isästä laiskoine poikineen muistuttaa satua.


Satu tulee mieleen myös tarinasta Rulli, jossa öinen kulkija noituu naapurin vaurauden itselleen.  Palkispää kuvailee noidan puuhia Samuli Paulaharjun kertomuksiin vertautuvalla elävyydellä. Kun Kimaltavan metsän muut novellit ovat hankeen ja sänkeen syntyvine lapsineen hyvinkin tuntuvasti kiinni pohjoisen niukoissa realiteeteissa, jatkaa Rulli pakanallista kertomusperinnettä. Mystistä tunnelmaa korostaa novellin loppu, jossa metsä vartioi yön pimeydessä tapahtuvia salaisuuksia ja järven jäältä kuuluu vain suksien etääntyvää rapinaa.


Kriitikko Pekka Lounela ihmetteli Ylioppilaslehdessä 1953 metsän ja metsäläisten kuvauksen suosiota kaunokirjallisuudessa ja epäili ns. kainuistien kalvavan viimeisiä lihoja luista. Modernismi teki tuloaan, eivätkä mennyttä maailmaa kuvanneet kirjailijat olleet näin katsottuna kehityksen eturintamassa. Tässä lienee yksi syy Palkispään unohdukseen. Mainituista kirjailijoista vain Kianto ja Huovinen ovat saavuttaneet klassikon aseman.
Kuitenkin Palkispäätä voidaan pitää yhtenä merkittävimmistä pohjoista kuvanneista kirjailijoista. Erno Paasilinna rankkasi hänen novellinsa Odotus Lapin kirjallisuuden parhaimmistoon.

Monet Kimaltavassa metsässä kuvatut työt, esineet ja tavat ovat nykylukijalle jo tyyten vieraita. Mikä on tuiju tai piipuu? Miten pöllipuut on sahattu käsin? Tässä mielessä Palkispään novellit ovat arjen kaunokirjallista historiaa.



Toisaalla:
Pohjoista kirjallisuutta: Kainuismin kaidoilla poluilla

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin