Siirry pääsisältöön

Tapio Koivukari: Käpykaartilaiset


Johnny Kniga 2013
220 sivua


Jatkosodan alkaessa 1 500 miestä jäi saapumatta asepalvelukseen, kertoo Wikipedia. Käpykaartilaiset on kuvaus tästä sota-ajan lieveilmiöstä. Osa karkureista oli traumatisoitunut talvisodassa ja yksinkertaisesti pelkäsivät sotaa, osalle kysymys oli taas ideologisesta ja poliittisesta valinnasta: sota Neuvostoliittoa vastaan koettiin hyväosaisten ”fasistisyökäreiden” hankkeena, josta työläisten oli parasta pysytellä erossa. ”Kelpaavat työläisetkin suojeluskunnantalolle, kun sotaan täytyy lähteä.”


Lounaissuomalaiseen maalaispitäjään sijoittuvan tarinan keskiössä ovat virkaintoinen nimismies Ruuben Tammivaara ja metsään sotarintaman velvoitteita piiloutuva Einari Takavainio aatetovereineen. Sisällissodan kahtiajako on vielä selvästi näkösällä, ja paikoin mieleen nousee Asko Jaakonahon viime vuonna ilmestynyt romaani Onnemme tiellä, jossa kuvataan Lapuanliikkeen mahtiaikoja.


Sotakarkureiden perheet saavat kantaa miesten tekemästä valinnasta kovan hinnan: vaimojen on selvittävä maatilan raskaista töistä yksin, ansioita ei tule mistään, kyläyhteisö hylkää, virkavalta kovistelee tuon tuostakin. 


Käpykaartilaistenkaan kohtalo ei ole häävi, kun lyhyeksi ”kesäsodaksi" uumoiltu sota pitkittyy ja ruokavarat hupenevat. Keskinäisiltä kahnauksiltakaan ei vältytä. Metsän siimeksessä piilottelu kysyy nokkeluutta ja sitkeyttä – paikoin ollaan jopa kiantomaisissa tunnelmissa:
Mutta koivupa on semmoista, että se palaa vaikka vähän märkänäkin, palaa sihisten ja pienellä liekillä, mutta palaa kumminkin... samanmoista kuin pieneläjän sitkeys, jos ei ole jotain, niin ollaan ilman.
Koivukari ei ota kantaa karkureiden puolesta, ei liioin vastaan. Näin vain tapahtui. Sinällään tylsästä korsussa kykkimisestä ja piilottelusta romaani kertoo vaihtelevasti, jännittävästikin, vaikka lopputulema on toki alusta saakka selvä. 

Aikakauden ja miljöön Koivukari osaa kuvata ihailtavan taidokkaasti, ja Käpykaartilaiset onkin oivallinen esimerkki kaunokirjallisuuden kyvystä tehdä historiasta elävää. Metsä vertautuu johonkin pientä ihmistä suurempaan, se tarjoaa tuen ja turvan "suuressa sylissään", kun olosuhteet äityvät sietämättömiksi.


Toisaalla:
Aamun kirja
Annelin lukuvinkit
Hesari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin