Otava 2013
382 sivua
Vuorikapteeni pyysi, että minä asettelisin kultahelmet saviruukkuihinsa, pelkäsi että rikkoisi ne kömpelöillä käsillään ja kovilla kynsillään herkät kalvot. Olimme laboratoriossa kaksin, Vuorikapteeni ei ollut päästänyt sinne muita. – – ja me molemmat katsoimme jokaista helmeä tarkasti tavoittaaksemme kullan sisällä olevan sen todellisen olemuksen, joka oli liikkumaton, mutta saataisiin eläväksi tulen avulla ja lisääntymään rajattomasti kylvyn, hikoilun, koaguloinnin ja kalsinoinnin rytmisellä toistamisella.Henki ja aine, ruumis ja sielu, hyvä ja paha. Lempikirjailijani Antti Tuuri pohtii näitä vastapareja historiallisen romaanin kontekstissa. Alkemisteissa miljöönä on 1700-luvun lopun Uusikaupunki. Vuorikapteeni August Nordenskiöld (1754–92) on ryhtynyt vaativaan hankkeeseen: kullan valmistukseen. Apulaisenaan hänellä on romaanin kertojana toimiva nuori maanmittari Carl Fredrik Bergklint, joka tavoittelee alkemian oppien ja swedenborgilaisuuden keinoin myös jalompaa ihmisyyttä. Vuorikapteeni opastaa kyllä apulaistaan, mutta ei itse piittaa opetustensa noudattamisesta.
Samoin kuin Tuurin muissakin romaaneissa, esimerkiksi Eerikinpojissa (2001) tai Wallenbergissa (2004), tie parempaan elämään kulkee itsetutkiskelun ja lukemattomien vastusten kautta. Rahat on loppu ja velkojat piinaavat, Vuorikapteenin tiuskiva vaimo tekee kaikkien elämästä miltei sietämätöntä. Silti Bergklint jaksaa vaalia tulta kultauuniin alla vaivojaan säästelemättä, suorastaan hämmästyttävällä tyyneydellä.
Osansa Bergklintin vankkaan uskoon lienee kauniilla kauppiaantyttärellä. Rakkaustarinana Alkemistit on koskettava ja syvällinenkin. Bergklint hoitaa myös Vuorikapteenin lapsia kuin omiaan, mikä ei ollut varmaankaan kovin yleistä 1700-luvulla.
Tuuri hallitsee aikakauden yksityiskohdat: tulen sytytyksen, vaatetuksen ja tapakulttuurin. Kertojan ote on alusta saakka luja, muotoratkaisu harkittu ja toimiva. Kirjailija ei osoittele tai selitä, vaan jättää syyt ja seuraukset lukijan pohdittavaksi. Lukija kiittää.
Alkemistit on kaksiosaisen romaanin ensimmäinen osa. Siitäkin lukija kiittää.
Toisaalla:
Hesari
Suomen Kuvalehti
Turun Sanomat
Minulla on tämä parhaillaan kesken, mutta en ole vielä varma, mitä mieltä kirjasta olen!
VastaaPoistaSiinä on paikka paikoin hienoista haamailua, mutta ei se mua haitannut. Tosin olenkin vannoutunut Tuuri-fani ja sitä myöten täysin jäävi arvostelemaan.
Poista