Siirry pääsisältöön

Antti Tuuri: Alkemistit – Maallinen rakkaus




Otava 2013
382 sivua

Vuorikapteeni pyysi, että minä asettelisin kultahelmet saviruukkuihinsa, pelkäsi että rikkoisi ne kömpelöillä käsillään ja kovilla kynsillään herkät kalvot. Olimme laboratoriossa kaksin, Vuorikapteeni ei ollut päästänyt sinne muita. – – ja me molemmat katsoimme jokaista helmeä tarkasti tavoittaaksemme kullan sisällä olevan sen todellisen olemuksen, joka oli liikkumaton, mutta saataisiin eläväksi tulen avulla ja lisääntymään rajattomasti kylvyn, hikoilun, koaguloinnin ja kalsinoinnin rytmisellä toistamisella.
Henki ja aine, ruumis ja sielu, hyvä ja paha. Lempikirjailijani Antti Tuuri pohtii näitä vastapareja historiallisen romaanin kontekstissa. Alkemisteissa miljöönä on 1700-luvun lopun Uusikaupunki. Vuorikapteeni August Nordenskiöld (1754–92) on ryhtynyt vaativaan hankkeeseen: kullan valmistukseen. Apulaisenaan hänellä on romaanin kertojana toimiva nuori maanmittari Carl Fredrik Bergklint, joka tavoittelee alkemian oppien ja swedenborgilaisuuden keinoin myös jalompaa ihmisyyttä. Vuorikapteeni opastaa kyllä apulaistaan, mutta ei itse piittaa opetustensa noudattamisesta.

Samoin kuin Tuurin muissakin romaaneissa, esimerkiksi
Eerikinpojissa (2001) tai Wallenbergissa (2004), tie parempaan elämään kulkee itsetutkiskelun ja lukemattomien vastusten kautta. Rahat on loppu ja velkojat piinaavat, Vuorikapteenin tiuskiva vaimo tekee kaikkien elämästä miltei sietämätöntä. Silti Bergklint jaksaa vaalia tulta kultauuniin alla vaivojaan säästelemättä, suorastaan hämmästyttävällä tyyneydellä. 

Osansa Bergklintin vankkaan uskoon lienee kauniilla kauppiaantyttärellä. Rakkaustarinana Alkemistit on koskettava ja syvällinenkin. Bergklint hoitaa myös Vuorikapteenin lapsia kuin omiaan, mikä ei ollut varmaankaan kovin yleistä 1700-luvulla.


Tuuri hallitsee aikakauden yksityiskohdat: tulen sytytyksen, vaatetuksen ja tapakulttuurin. Kertojan ote on alusta saakka luja, muotoratkaisu harkittu ja toimiva. Kirjailija ei osoittele tai selitä, vaan jättää syyt ja seuraukset lukijan pohdittavaksi. Lukija kiittää. 


Alkemistit on kaksiosaisen romaanin ensimmäinen osa. Siitäkin lukija kiittää. 



Toisaalla:
Hesari

Suomen Kuvalehti
Turun Sanomat

Kommentit

  1. Minulla on tämä parhaillaan kesken, mutta en ole vielä varma, mitä mieltä kirjasta olen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on paikka paikoin hienoista haamailua, mutta ei se mua haitannut. Tosin olenkin vannoutunut Tuuri-fani ja sitä myöten täysin jäävi arvostelemaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Paavo Rintala: Pojat

Otava 1958 Teuvo Pakkala toi kirjallisuuteen Oulun Vaaran kaupunginosan, Matti Hälli Tuiran, Paavo Rintala puolestaan lapsuus- ja kouluvuosiensa Raksilan. Työläisten ja köyhien alueita kaikki tyynni.  Rintalan Raksila ajoittuu jatkosotaan. Oulu oli saksalaisten varuskuntakaupunki ja kaupungintalollakin liehuivat hakaristiliput. Tuiraan rakennettua saksalaisten suurinta parakkikylää kutsuttiin Pikku-Berliiniksi ja tämä nimitys elää yhä osana paikallishistoriaa yhtä lailla kuin esimerkiksi Koskela tunnetaan Pikku-Moskovana. Kotirintaman arki näyttäytyy romaanissa kaupankäyntinä ja vehtaamisena saksalaisten kanssa. Sota on luonut poikkeusolot, joissa normaalit käytöskoodit eivät välttämättä päde. Kerronnan keskiössä toimivalle raksilalaiselle poikasakille sota on ennen kaikkea jännittävää peliä ja saksalaissotilaiden ja heidän heilojensa ”vaanimista”, jos kohta Immu, Pate, Urkki, Matti ja etenkin oman onnensa nojaan jätetty Jake oppivat tuntemaan myös sodan nurjemman puole...