Siirry pääsisältöön

Kauko Röyhkä: Poika Mancini


Like 2013
247 sivua
Kalevan valokuvaaja kävi ottamassa muutaman rullan promokuvia, joissa poseerasin kitaran kanssa. Ihmisten tyhmyys jaksaa edelleen yllättää minut: valokuvaajakin yritti ehdottaa taustalle jotain Oulun nähtävyyksiä kuten tuomiokirkkoa, patosiltaa ja Merikosken voimalaitosta. En tietenkään suostunut. Pysyin coolina ja ehdotin sen sijaan autiotaloa Pyykösjärven rannalla, samaa mestaa, jossa kävin Katjan kanssa.

Kauko Röyhkän 15. romaani Poika Mancini jatkaa Röyhkän omaelämäkerrallisen, elokuvaksikin taltioidun Miss Farkku-Suomen (2003) tarinaa. Eletään 1980-luvun alkua. Välde on saanut jo uransa kantimille: hän on muuttanut Helsinkiin, julkaissut kolme albumia ja kaksi romaania.

Välden lisäksi romaanin kertojina toimivat Miss Farkku-Suomen pikkusisko Katja ja 18-vuotias lahjakas ja itsetietoinen Poika Mancini, jonka muusikonura on lupaavasti alullaan. Vuorottelevat näkökulmat  rytmittävät kerrontaa, jossa ei kuitenkaan tapahdu mitään merkittävää käännekohtaa tai huipentumaa, ellei sellaiseksi tulkita kiusallisen työlästä äänityssessiota tai Poika Mancinin vähemmän hohdokasta esiintymistä Levyraadissa:
– Mancini tulee Oulusta. Perämeren perukoilta, tervaporvarien kaupungista.
– Vois mennä takaisin sinne vähän treenaamaan säveltämistä, Ipatti heittää.

Oulu ja sen puheenparsi on vahvimmin läsnä muutoin hieman ristiriitaisiksi jäävissä Katjan osioissa. Pohjoisen luonnon helmassa ”Ihiminen tajuaa siellä oman pienuutensa. Nöyryys tulee sieluun väkisinkin.”

Katjan kuulostellessa sisimpänsä tuntoja, Välde ja Mancini hengailevat rokkipiireissä ja pyrkivät ylemmille oksille. Mitään kummoista kehitystä henkilöhahmoissa ei kuitenkaan synny. Naiset arvotetaan ulkomuodon kautta, miehet lahjakkuuden. Ironisoiko Röyhkä näin sosiaalisen pelin asetelmia ja habitusta? Ainakin miespäähenkilöt vaikuttavat hänen kirjoissaan toistensa sukulaissieluilta: omaa minuutta ja elämää punnitaan, vain vietti vastakkaiseen sukupuoleen on ehtymätön.

 Summa summarum: Miss Farkku-Suomessa kaikki on vielä mahdollista ja avoinna, Poika Mancini osoittaa, miten helposti tilaisuutensa voi hukata.


Toisaalla:
Matkalla tuntemattomaan
Lukutoukan kulttuuriblogi
Turun Sanomat
Hesari
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m
4 kommenttia
Lue lisää

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m
4 kommenttia
Lue lisää

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin
Lähetä kommentti
Lue lisää