Siirry pääsisältöön

Reko Lundán: Rinnakkain


Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana.

Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain-romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin ovat kriisin ainekset kasassa.

Etenkin asunnottomien asuntola hiertää, se olisi tahra keskiluokkaisessa idyllissä. Koivunotkoon perustetaan oikein asukasliike vastustamaan sitä. Osattiin sitä polarisoida pari vuosikymmentä sittenkin! Tähän romaanin nimikin viitannee: erilaisten arvojen ja asenteiden vertailu paljastaa jotain myös tiedostamattomista, vaikeasti kontrolloitavista näkemyksistä. 

Lundán tarttuu näihin aineksiin taitavalla otteella, ei lainkaan osoitellen tai alleviivaillen. Henkilöhahmotkin ovat aika onnistuneita ja karrikoiduimmillaankin uskottavia, vaikka välillä pyörittelinkin silmiäni Jarmon elämäntuskalle. Lundán kuvaa osuvasti aikaa, jossa keskiluokkaistuminen ja usko kulutuskulttuuriin säröilevät – ja miten näihin tekijöihin pohjautuva elämäntapa on haavoittuvainen, kovin ohuesta langasta kudottu.


WSOY 2004
224 sivua

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heidi Köngäs: Luvattu

Ohjaaja ja kirjailija Heidi Köngäs (s. 1954) tarkastelee tänä syksynä ilmestyneessä romaanissaan Sandra Suomen sisällissotaa tavallisen ihmisen näkökulmasta. Romaanin päähenkilönä on vahva, rohkea ja työtä pelkäämätön nainen, kuten on ollut kautta Köngäksen koko tuotannon – alkaen jo esikoisromaanista Luvattu. Näihin naisiin olen tykästynyt, ja uskaltaisin jopa väittää, että heistä saa lukijakin voimaa. 

Luvattu kuvaa kiellettyä rakkautta 1800-luvun lopun maalaiskylässä. Köngäs on saanut aiheen oman sukunsa historiasta. Tarinan minäkertojan, nuoren Maijan esikuvana on ollut kirjailijan isoisän äiti. Hänet oli kuulutettu vaimoksi miehelle, joka menetti mielenterveytensä. Isoäiti, silloinen nuori piika, sai peruttua avioliiton ja perusti myöhemmin perheen toisen miehen kanssa.

Maija on piikana isossa talossa ja kihlattu Antti-rengille. Isäntä on luvannut nuorelleparille torpparinpaikan ja Antti on lähtenyt ratatöihin hirsirahoja tienaamaan. Maijan mielessä Antin paikan onkin ottanut toine…

Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki ja Unohdettu vartti

Weilin+Göös 1985
141 sivua

Weilin+Göös 1986
146 sivua

Mulla on huono moottorikelkka, sillä mie lähen lauantai-iltana kairole ja tulen sunnuntai-iltana takasi. Sitten mie viikon siinä oottelen ja taas ko tullee lauantai niin mie lähen puottehleen korpheen. Sielä mie nukun laavusa tai jossaki eräkämpälä, enimmäkseen mie annan kelkan kulkea. Ylös vaarojen pääle ja alas. Rosa Liksom (s. 1958) on yksi suomalaisen nykykirjallisuuden suurista nimistä. Hän toi kirjallisuuteemme pätkäproosan ja murteen ja tavallaan myös marginaali-ihmiset: narkkarit ja prostituoidut sekä pohjoisten peräkammareiden aikamiespojat. Ensimmäisten novellikokoelmiensa Yhden yön pysäkki (1985) ja Unohdettu vartti (1986) perusteella Liksomia luonnehdittiinkin ulkopuolisten ja syrjäytyneiden tulkiksi.

Liksomin nimettömät novellit rakentuvat usein monologin tai lakonisen dialogin muotoon. Huumori on sarkastista ja ihmissuhteet äkkivääriä. Osattomuus on yhtäläistä kaikkialla.

Parhaimmillaan Liksom on kirjoittaessaan Lapin syrj…