Siirry pääsisältöön

Seppo Koivupuro: Elämääni sanoin ja kuvin



Oulujoen pohjoisrannalla sijaitseva Tuira on yksi Oulun suurimmista kaupunginosista. Kaupungin keskustaa ja Tuiraa erottavat vain Merikosken sillat. Nykyään kerrostalovaltainen alue oli ennen idyllinen puutalojen ja kauniiden piha-alueiden miljöö, jonka 1960- ja 1970-luvuilla alkanutta hävitystä on vaikea ajatella ilman pistosta sydämessä. 

Kirjailija Matti Hälli toi Tuiran kaunokirjallisuuteen, mutta muunlaista Tuiraa käsittelevää kirjallisuutta löytyy yllättävän vähän – Tuira olisi ilman muuta ansainnut oman historiikkinsa. Löysin kuitenkin kirjastosta Seppo Koivupuron muistelmateoksen Elämääni sanoin ja kuvin, jossa hän kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan 1930- ja 1940-lukujen Tuirassa.

Seppo Koivupuro syntyi marraskuun 10. päivä 1931 kotonaan Koskitie 34:ssa.

Kaikki lapsuuteni ja nuoruuteni muistot liittyvät luonnollisesti monin tavoin pieneen ja vaatimattomaan kotimökkiimme Tuirassa, Merikosken alajuoksulla, Kuurojen koulun naapurustossa. - - Oulujoen rantaan oli matkaa tien ylitse vain satakunta metriä, joki laski juuri kohdallamme monien saarten pirstomaan merenlahteen, jota kutsuttiin Hartaanseläksi.

Perheen isä työskenteli kuorma-autonkuljettajana. Äiti hoiti kotona lapsia, joita oli kaikkiaan neljä, Seppo kuopuksena. Ansiotyössä Anna-äiti kävi aina kun sellaista oli tarjolla: kenkiä hän neuloi Tuirassa sijainneilla Niemelän ja Pikkaraisen kenkätehtailla, Merikosken voimalaitostyömaalla hän oli maatyöntekijänä ja Kuurojen koululla pyykkituvan hoitajana. Hän ompeli myös flanellisia aluspaitoja kaupungissa vaatetusalan liikettä pitäneelle Hamidullahin perheyritykselle. (Sama liike mainitaan muuten myös Joni Skiftesvikin romaanissa Lipsauttajat.) Tähän puuhaan lapsetkin osallistuivat ompelemalla nappeja.

Koivupuron näkökulma lapsuuteensa on maanläheinen ja arkisten sattumusten värittämä. Lähellä virtaava Oulujoki on keskeisessä roolissa jokapäiväisessä elämässä. Pyykki pestiin kesäisin ”turkistehtaan rannassa” ja polttopuut haettiin veneellä lähisaarista, pääasiassa Lammassaaresta. Piharakennuksessa tai liiterin vintillä oli kesäisin myös vuokralaisia, ”kortteerimiehiä”, jotka työskentelivät Oulujoen uitolla.

1930-luvulla elettiin varsin omavaraisesti, mutta ei sentään missään luontaistaloudessa. Osulassa tai torilla käytiin lähes päivittäin. Radio hankittiin hieman ennen talvisodan alkamista syksyllä 1939. Sotavuosina Koivupuroilla oli kotieläiminä vasikka, kanoja, lampaita ja jopa sikojakin. Nykyään karjuja näkee Tuirassa vain paikallisten juottoloiden patioilla.

Koivupuron kotitalo purettiin 1974 tai 1975.

Omakustanne 2008
72 sivua 

Toisaalla Tuirasta: 
Ilkka Tuomaala: Puu-Tuirasta kerrostaloalueeksi (historian pro gradu -tutkielma, 2015) 

Kommentit

  1. Tämä voisikin olla nykyiselle tuiralaiselle mielenkiitoinen kirja :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin