Siirry pääsisältöön

Tuula-Liina Varis: Vaimoni


WSOY 2004
357 sivua



Pippa lakkasi kokonaan hoitamasta itseään. Pippa söi. Pippa lihoi. Lyhyessä ajassa hän lihoi varmaan kolmekymmentä kiloa. Sitten kymmenen lisää. Hän ei enää ollut mikään pullukka, ei sanan tavanomaisessa mielessä edes lihava. Hän oli muodoton läskipallo, josta ei enää erottanut sen paremmin rintoja kuin takapuoltakaan. Kaikki oli yhtä ja samaa ihramassaa, valtavista leukaheltoista pölkkymäisiin jalkoihin.

Pete Arjoston avioliitto on lievästi ilmaistuna epäsuhtainen. Pete on menestyvä ja menevä iltapäivälehden päätoimittaja, kun hänen vaimonsa Pippa on linnottautunut kotiinsa  ja keskittyy vain ja ainoastaan itsensä paisuttamiseen. Hän hukuttaa ahmimalla suruaan vammaisena syntyneestä ja jo vauvana kuolleesta tyttärestään. Pete taas pystyy jatkamaan elämäänsä ja häpeää katatoniseen tilaan vajonnutta vaimoaan, ja liitosta onkin jäljellä enää vain kulissit. 


Mies jopa toivoo, että pääsisi Pipasta jotenkin helposti eroon – jos tämä vaikka vain katoaisi. Eräänä päivänä näin sitten tapahtuukin, Peten toive siis toteutuu, mutta sen seuraukset ovat aivan jotain muuta mitä Pete kuvitteli niiden olevan ja hänenkin elämänsä syöksyy holtittomaan syöksykierteeseen.

Tuula-Liina Variksella on tarkka psykologinen silmä ja osuva kerronnan rytmi sekä kyky jättää lukijalle juuri sopivasti pähkäiltävää. Kaikkea ei kerrota tai analysoida, ja myös selittämättömälle tai sattumalle jätetään oma tilansa. Variksen henkilöhahmoilla on monta kerrosta ja aina vähintäänkin kahdet kasvot, riippuen mistä näkökulmasta katsotaan. Näin on Vaimossakin, jos kohta luulin ennalta nimihenkilön olevan enemmänkin kerronnan keskiössä. Nyt päärooli jäi kuitenkin miehelle.


Vaimoni voitti vuonna 2005 Suomen dekkariseuran jakaman Vuoden johtolanka -palkinnon. En osannut lukea sitä kuitenkaan varsinaisena jännityskertomuksena, vaikka se hyödynsikin dekkarille tyypillisiä elementtejä varsin toimivasti. Minulle Vaimoni kertoi paitsi parisuhteesta ja rakastamisen vaikeudesta, niin myös inhimillisen elämän perimmäisistä tunteista: hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisesta, syyllisyydestä ja surusta sekä tunteista ehkä vaikeimmasta ja syvimmästä – häpeästä, joka tässäkin tarinassa siirtyy sukupolvelta toiselle. 



Toisaalla:
Kouvolan Dekkaripäivät
Kirjainten virrassa
Kirjoihin kadonnut

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin