Siirry pääsisältöön

Marja Korhonen: Häivähdyksiä – erityinen elämäni


Myllylahti 2014

234 sivua
Kuukausi, eli koko marraskuu, oli vielä niin hengenvaarallinen minulle, että koko elämäni oli vain nipin napin selviytymistä seuraavaan, pelottavaan aamuun. Yksi yö oli käänteentekevä. Huusin kivuissani tuskanhiki otsallani. Yökkö meni k-a-h-d-e-k-s-a-n kertaa ohi – vilkaisemattakaan minua! Silloin rukoilin mielessäni: Rakas Jumala, päästä minut näistä tuskista. En jaksa enää elää tätä paskaa elämää. Anna minun vaan kuolla pois. Kaikille on parempi niin.

Marja Korhosen pyyntö on täysin ymmärrettävä. Hän, 42-vuotias, liikunnallinen ja energinen kolmen lapsen äiti, on neliraajahalvaantunut ja menettänyt puhekykynsä. Tuntemattomasta syystä aiheutuneen aivorunkotukoksen seurauksena Korhosesta tulee kehonsa vanki. Vain äly ja ymmärrys toimivat kuten ennenkin. Tilaa kutsutaan niin sanotuksi locked in -syndroomaksi, josta tunnetuin kuvaus lienee ranskalaisen Jean-Dominique Baubyn omaelämäkerta Perhonen lasikuvussa (1997).

Dramaattisimmillaan Korhosen tarina on juuri sairastumisen hetkellä: hän makaa Jyväskylän keskussairaalan ensiavussa kokonaisen päivän ja hänen vointinsa huononee koko ajan. Hoitajilla ja lääkäreillä on kiire, eikä Korhosen maallikonkin silmissä vakavaksi luokiteltavia neurologisia oireita oteta todesta ennen kuin on liian myöhäistä. Käsittämätöntä! Lääkäreitä pidetään usein erehtymättöminä, miltei kaikkivoipina, mutta Häivähdyksiäkin osoittaa konkreettisesti, millaista jälkeä heidän virheensä ja välinpitämättömyytensä voi saada aikaan (vaikka kukaan ei tietenkään tee virheitä tahallaan). Myöhemmin potilasvahinkolautakunta on todennut tapauksen selkeäksi hoitovirheeksi. 


Halvaantumisen jälkeen Korhonen on reilun vuoden ajan sairaaloissa ja kuntoutuslaitoksissa. Hänelle suositellaan muuttamista palvelutaloon, mutta se ei sovi määrätietoisen naisen suunnitelmiin, sillä hän haluaa takaisin kotiinsa ja lastensa lähelle. Toive toteutuu, kiitos Korhosen hämmästyttävän organisointikyvyn. Nykyään hän asuu kotonaan Saarijärvellä ja elää täysipainoista ja sisällöllisesti merkityksellistä elämää. Kommunikoinnissa on suurena apuna läpinäkyvä kirjaintaulu sekä tietotekniikka: muistelmateoskin on kirjoitettu otsahiirellä.


Vaikka Häivähdyksiä olisikin kaivannut siellä täällä kustannustoimittajan punakynää ja karsintaa, jää siitä päällimmäisenä mieleen elämänvoiman, huumorin, sinnikkyyden ja toivon vahvuus. 



Toisaalla:
Akuutti
It-lehti: Otsahiirellä syntyi elämän tarina
Kirjan traileri

Kommentit

  1. Heti kiinnostuin. Hyvä postaus. Olen vierastanut tuota kansikuvaa ja luullut kirjan kertovan jostain muusta, mutta sehän on omaelämäkerta.

    VastaaPoista
  2. Minä selasin tämän, kun piti palauttaa. Olin taas tapani mukaan lainannut liikaa. Kiinnostava kirja!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...