Siirry pääsisältöön

Marja Korhonen: Häivähdyksiä – erityinen elämäni


Myllylahti 2014

234 sivua
Kuukausi, eli koko marraskuu, oli vielä niin hengenvaarallinen minulle, että koko elämäni oli vain nipin napin selviytymistä seuraavaan, pelottavaan aamuun. Yksi yö oli käänteentekevä. Huusin kivuissani tuskanhiki otsallani. Yökkö meni k-a-h-d-e-k-s-a-n kertaa ohi – vilkaisemattakaan minua! Silloin rukoilin mielessäni: Rakas Jumala, päästä minut näistä tuskista. En jaksa enää elää tätä paskaa elämää. Anna minun vaan kuolla pois. Kaikille on parempi niin.

Marja Korhosen pyyntö on täysin ymmärrettävä. Hän, 42-vuotias, liikunnallinen ja energinen kolmen lapsen äiti, on neliraajahalvaantunut ja menettänyt puhekykynsä. Tuntemattomasta syystä aiheutuneen aivorunkotukoksen seurauksena Korhosesta tulee kehonsa vanki. Vain äly ja ymmärrys toimivat kuten ennenkin. Tilaa kutsutaan niin sanotuksi locked in -syndroomaksi, josta tunnetuin kuvaus lienee ranskalaisen Jean-Dominique Baubyn omaelämäkerta Perhonen lasikuvussa (1997).

Dramaattisimmillaan Korhosen tarina on juuri sairastumisen hetkellä: hän makaa Jyväskylän keskussairaalan ensiavussa kokonaisen päivän ja hänen vointinsa huononee koko ajan. Hoitajilla ja lääkäreillä on kiire, eikä Korhosen maallikonkin silmissä vakavaksi luokiteltavia neurologisia oireita oteta todesta ennen kuin on liian myöhäistä. Käsittämätöntä! Lääkäreitä pidetään usein erehtymättöminä, miltei kaikkivoipina, mutta Häivähdyksiäkin osoittaa konkreettisesti, millaista jälkeä heidän virheensä ja välinpitämättömyytensä voi saada aikaan (vaikka kukaan ei tietenkään tee virheitä tahallaan). Myöhemmin potilasvahinkolautakunta on todennut tapauksen selkeäksi hoitovirheeksi. 


Halvaantumisen jälkeen Korhonen on reilun vuoden ajan sairaaloissa ja kuntoutuslaitoksissa. Hänelle suositellaan muuttamista palvelutaloon, mutta se ei sovi määrätietoisen naisen suunnitelmiin, sillä hän haluaa takaisin kotiinsa ja lastensa lähelle. Toive toteutuu, kiitos Korhosen hämmästyttävän organisointikyvyn. Nykyään hän asuu kotonaan Saarijärvellä ja elää täysipainoista ja sisällöllisesti merkityksellistä elämää. Kommunikoinnissa on suurena apuna läpinäkyvä kirjaintaulu sekä tietotekniikka: muistelmateoskin on kirjoitettu otsahiirellä.


Vaikka Häivähdyksiä olisikin kaivannut siellä täällä kustannustoimittajan punakynää ja karsintaa, jää siitä päällimmäisenä mieleen elämänvoiman, huumorin, sinnikkyyden ja toivon vahvuus. 



Toisaalla:
Akuutti
It-lehti: Otsahiirellä syntyi elämän tarina
Kirjan traileri

Kommentit

  1. Heti kiinnostuin. Hyvä postaus. Olen vierastanut tuota kansikuvaa ja luullut kirjan kertovan jostain muusta, mutta sehän on omaelämäkerta.

    VastaaPoista
  2. Minä selasin tämän, kun piti palauttaa. Olin taas tapani mukaan lainannut liikaa. Kiinnostava kirja!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin