Siirry pääsisältöön

Marja Korhonen: Häivähdyksiä – erityinen elämäni


Myllylahti 2014

234 sivua
Kuukausi, eli koko marraskuu, oli vielä niin hengenvaarallinen minulle, että koko elämäni oli vain nipin napin selviytymistä seuraavaan, pelottavaan aamuun. Yksi yö oli käänteentekevä. Huusin kivuissani tuskanhiki otsallani. Yökkö meni k-a-h-d-e-k-s-a-n kertaa ohi – vilkaisemattakaan minua! Silloin rukoilin mielessäni: Rakas Jumala, päästä minut näistä tuskista. En jaksa enää elää tätä paskaa elämää. Anna minun vaan kuolla pois. Kaikille on parempi niin.

Marja Korhosen pyyntö on täysin ymmärrettävä. Hän, 42-vuotias, liikunnallinen ja energinen kolmen lapsen äiti, on neliraajahalvaantunut ja menettänyt puhekykynsä. Tuntemattomasta syystä aiheutuneen aivorunkotukoksen seurauksena Korhosesta tulee kehonsa vanki. Vain äly ja ymmärrys toimivat kuten ennenkin. Tilaa kutsutaan niin sanotuksi locked in -syndroomaksi, josta tunnetuin kuvaus lienee ranskalaisen Jean-Dominique Baubyn omaelämäkerta Perhonen lasikuvussa (1997).

Dramaattisimmillaan Korhosen tarina on juuri sairastumisen hetkellä: hän makaa Jyväskylän keskussairaalan ensiavussa kokonaisen päivän ja hänen vointinsa huononee koko ajan. Hoitajilla ja lääkäreillä on kiire, eikä Korhosen maallikonkin silmissä vakavaksi luokiteltavia neurologisia oireita oteta todesta ennen kuin on liian myöhäistä. Käsittämätöntä! Lääkäreitä pidetään usein erehtymättöminä, miltei kaikkivoipina, mutta Häivähdyksiäkin osoittaa konkreettisesti, millaista jälkeä heidän virheensä ja välinpitämättömyytensä voi saada aikaan (vaikka kukaan ei tietenkään tee virheitä tahallaan). Myöhemmin potilasvahinkolautakunta on todennut tapauksen selkeäksi hoitovirheeksi. 


Halvaantumisen jälkeen Korhonen on reilun vuoden ajan sairaaloissa ja kuntoutuslaitoksissa. Hänelle suositellaan muuttamista palvelutaloon, mutta se ei sovi määrätietoisen naisen suunnitelmiin, sillä hän haluaa takaisin kotiinsa ja lastensa lähelle. Toive toteutuu, kiitos Korhosen hämmästyttävän organisointikyvyn. Nykyään hän asuu kotonaan Saarijärvellä ja elää täysipainoista ja sisällöllisesti merkityksellistä elämää. Kommunikoinnissa on suurena apuna läpinäkyvä kirjaintaulu sekä tietotekniikka: muistelmateoskin on kirjoitettu otsahiirellä.


Vaikka Häivähdyksiä olisikin kaivannut siellä täällä kustannustoimittajan punakynää ja karsintaa, jää siitä päällimmäisenä mieleen elämänvoiman, huumorin, sinnikkyyden ja toivon vahvuus. 



Toisaalla:
Akuutti
It-lehti: Otsahiirellä syntyi elämän tarina
Kirjan traileri

Kommentit

  1. Heti kiinnostuin. Hyvä postaus. Olen vierastanut tuota kansikuvaa ja luullut kirjan kertovan jostain muusta, mutta sehän on omaelämäkerta.

    VastaaPoista
  2. Minä selasin tämän, kun piti palauttaa. Olin taas tapani mukaan lainannut liikaa. Kiinnostava kirja!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Antti Tuuri: Rauta-antura

Otava 2012 336 sivua Ihastukseni Antti Tuurin kirjoihin ei ole laantunut sitten Kylmien kyytimiehen (2007). Tämän syksyn uutuus Rauta-antura jatkaa Äitini suku -sarjaa ollen sen kahdeksas, itsenäinen osa.  Rauta-antura johdattaa lukijansa Lapin sotaan ja syksyn 1944 räntäsateisiin: 19-vuotias Heikki Ojala joutuu joukko-osastonsa mukana Tornion taisteluihin ja sieltä saksalaisten perässä kohti pohjoista. Kerronta etenee Tuurille ominaiseen tapaan kronikoiden ja neutraalin toteavasti. Tapahtumia ei kuvailla tai kommentoida laatusanoilla. Veijo Hietala kutsuukin Tuurin kertojaa osuvasti viattomaksi kertojaksi. Tuurin henkilöt ovat tavallisia, historian tapahtumien pyörteisiin ajautuneita ihmisiä, kuin keitä tahansa.   Taisteluita kertojana toimiva Heikki Ojala ei juurikaan kuvaa, mutta sen seurauksia kylläkin: ruumiskasoja, maahan jäätyneitä saksalaisia, poltetun Lapin lohdutonta maisemaa:  Joen takana Ruotsin puolella oli Ylitornion kirkonkylä polttamattoman...

Hanna Hauru: Paperinarujumala

Like 2013 95 sivua Enpä olisi uskonut, että minä, lyhyestä virsi kaunis -aatteen vankkumaton kannattaja, toivoisin romaanille lisää pituutta. Mutta Hanna Haurun Paperinarujumalalle toivoin, sillä sen intensiivisessä ja kiehtovan mystisessä maailmassa olisi viipynyt mielellään pitempään. Vaan milloinpa kaunokirjallisuutta olisi viivoittimella arvosteltu. Ja vaikka sivuja on vähän, ei sisällön tarvitse olla pientä. Hanna Hauru (s. 1978) on valinnut seitsemännen teoksensa aiheeksi 1960-luvulla Oulussa vaikuttaneen uskonlahkon, heinoslaisuuden . Anu Kaipaisen klassikkoromaani Arkkienkeli Oulussa on niin ikään sivunnut tätä liikettä, kuten myös Annika Nykäsen ohjaama dokumenttielokuva Maailmanloppu alkaa Oulusta . Haurun romaanissa primus motorina toimii puhelu, jonka sihteerinä työskentelevä Laina saa kesken työpäivän Jumalalta:      Langan päästä kuuluu vain kohinaa. Toistan: ”Kaupungintalo, Laina Heinonen”, mutta vieläkään ei kuulu mitään. Olen jo sulkema...

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...