Siirry pääsisältöön

Hanna Hauru: Paperinarujumala


Like 2013
95 sivua


Enpä olisi uskonut, että minä, lyhyestä virsi kaunis -aatteen vankkumaton kannattaja, toivoisin romaanille lisää pituutta. Mutta Hanna Haurun Paperinarujumalalle toivoin, sillä sen intensiivisessä ja kiehtovan mystisessä maailmassa olisi viipynyt mielellään pitempään.


Vaan milloinpa kaunokirjallisuutta olisi viivoittimella arvosteltu. Ja vaikka sivuja on vähän, ei sisällön tarvitse olla pientä. Hanna Hauru (s. 1978) on valinnut seitsemännen teoksensa aiheeksi 1960-luvulla Oulussa vaikuttaneen uskonlahkon, heinoslaisuuden. Anu Kaipaisen klassikkoromaani Arkkienkeli Oulussa on niin ikään sivunnut tätä liikettä, kuten myös Annika Nykäsen ohjaama dokumenttielokuva Maailmanloppu alkaa Oulusta.


Haurun romaanissa primus motorina toimii puhelu, jonka sihteerinä työskentelevä Laina saa kesken työpäivän Jumalalta:

     Langan päästä kuuluu vain kohinaa. Toistan: ”Kaupungintalo, Laina Heinonen”, mutta vieläkään ei kuulu mitään. Olen jo sulkemassa puhelinta, kun toinen ääni kiinnittää huomioni ja unohdan luurin käteen. Avaan työpöytäni laatikon, ja sieltä Raamatun sivut selautuvat itsekseen, vaikka viima ei sentään käy laatikossa. - -
     Samassa Jumala alkaa puhua minulle puhelimen kautta. On kuin kohina olisi ollut sivujen kahinaa, ja nyt Hän on valmis puhumaan minulle.
Jumala haluaa, että Laina perustaa uskonlahkon ja kerää siihen 800 jäsentä. Muutoin pian koittava maailmanloppu vie koko kansan kadotukseen. Tueksi hankkeeseen Laina saa hieman maallisemman sisarensa Lianan. Uskonto on kuroutunut sisariin sukupolvien halki: uskovainen äiti ja Jumalasta lapsuuden pakkouskonnolla vieroitettu isä aiheuttavat ristivetoa, joka tuntuu tekevän etenkin Lainasta otollisen äärimmäisyyksille.

Heinoslainen hurmos on Paperinarujumalassa kuitenkin läsnä vain välähdyksin ja pienin arkiaskarein. Enimmäkseen ollaan Lainan sisäisessä maailmassa. Myös kirjan kappaleiden nimeäminen eri kangaslaatujen mukaan luo intiimiä, jopa synesteettistä tunnelmaa.


Mielikuva Lainasta kantamassa käsilaukussaan paperinarujohtoista puhelimen luuria on absurdiudessaan jopa runollinen. Enkä malta olla ajattelematta, että niinhän mekin kannamme luurejamme kuin kalleimpia aarteitamme ja odotamme, että vähintään Jumala soittaisi. Mutta soittaako Jumala enää tänne?



Toisaalla:
Luen ja kirjoitan
Kirjainten virrassa

Savon Sanomat

Kommentit

  1. Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta, sisäisen maailman kuvauksineen. Luin kuitenkin vasta äskettäin Ihanan maan, joten lahkoaihe riittää hetkeksi - tämän vuoro tulee myöhemmin. Kirjailija on minulle uusi, sekin seikka kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahkoilu on Paperinarujumalassa kuitenkin aika sivuosassa. Kirjan lukaisee todella nopeasti, puoli tuntia riittää.

      Poista
  2. Kyllä vain, Paperinarujumalaan olisi mahtunut tekstiä enemmänkin. Tosi hauska ja osuva ajatus tuo, että meilläkin on totta tosiaan luurit kasseissa! :-D Itse en tullut ajatelleeksi asiaa, vaikka se ihan ilmiselvää onkin. Taisin nähdä vain paperinarun.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heidi Köngäs: Luvattu

Ohjaaja ja kirjailija Heidi Köngäs (s. 1954) tarkastelee tänä syksynä ilmestyneessä romaanissaan Sandra Suomen sisällissotaa tavallisen ihmisen näkökulmasta. Romaanin päähenkilönä on vahva, rohkea ja työtä pelkäämätön nainen, kuten on ollut kautta Köngäksen koko tuotannon – alkaen jo esikoisromaanista Luvattu. Näihin naisiin olen tykästynyt, ja uskaltaisin jopa väittää, että heistä saa lukijakin voimaa. 

Luvattu kuvaa kiellettyä rakkautta 1800-luvun lopun maalaiskylässä. Köngäs on saanut aiheen oman sukunsa historiasta. Tarinan minäkertojan, nuoren Maijan esikuvana on ollut kirjailijan isoisän äiti. Hänet oli kuulutettu vaimoksi miehelle, joka menetti mielenterveytensä. Isoäiti, silloinen nuori piika, sai peruttua avioliiton ja perusti myöhemmin perheen toisen miehen kanssa.

Maija on piikana isossa talossa ja kihlattu Antti-rengille. Isäntä on luvannut nuorelleparille torpparinpaikan ja Antti on lähtenyt ratatöihin hirsirahoja tienaamaan. Maijan mielessä Antin paikan onkin ottanut toine…

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut.
Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa.

Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persikankeltaiseksi ja pil…

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala. Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin.

Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa.
Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen Toppilansaar…