Siirry pääsisältöön

Hanna Hauru: Paperinarujumala


Like 2013
95 sivua


Enpä olisi uskonut, että minä, lyhyestä virsi kaunis -aatteen vankkumaton kannattaja, toivoisin romaanille lisää pituutta. Mutta Hanna Haurun Paperinarujumalalle toivoin, sillä sen intensiivisessä ja kiehtovan mystisessä maailmassa olisi viipynyt mielellään pitempään.


Vaan milloinpa kaunokirjallisuutta olisi viivoittimella arvosteltu. Ja vaikka sivuja on vähän, ei sisällön tarvitse olla pientä. Hanna Hauru (s. 1978) on valinnut seitsemännen teoksensa aiheeksi 1960-luvulla Oulussa vaikuttaneen uskonlahkon, heinoslaisuuden. Anu Kaipaisen klassikkoromaani Arkkienkeli Oulussa on niin ikään sivunnut tätä liikettä, kuten myös Annika Nykäsen ohjaama dokumenttielokuva Maailmanloppu alkaa Oulusta.


Haurun romaanissa primus motorina toimii puhelu, jonka sihteerinä työskentelevä Laina saa kesken työpäivän Jumalalta:

     Langan päästä kuuluu vain kohinaa. Toistan: ”Kaupungintalo, Laina Heinonen”, mutta vieläkään ei kuulu mitään. Olen jo sulkemassa puhelinta, kun toinen ääni kiinnittää huomioni ja unohdan luurin käteen. Avaan työpöytäni laatikon, ja sieltä Raamatun sivut selautuvat itsekseen, vaikka viima ei sentään käy laatikossa. - -
     Samassa Jumala alkaa puhua minulle puhelimen kautta. On kuin kohina olisi ollut sivujen kahinaa, ja nyt Hän on valmis puhumaan minulle.
Jumala haluaa, että Laina perustaa uskonlahkon ja kerää siihen 800 jäsentä. Muutoin pian koittava maailmanloppu vie koko kansan kadotukseen. Tueksi hankkeeseen Laina saa hieman maallisemman sisarensa Lianan. Uskonto on kuroutunut sisariin sukupolvien halki: uskovainen äiti ja Jumalasta lapsuuden pakkouskonnolla vieroitettu isä aiheuttavat ristivetoa, joka tuntuu tekevän etenkin Lainasta otollisen äärimmäisyyksille.

Heinoslainen hurmos on Paperinarujumalassa kuitenkin läsnä vain välähdyksin ja pienin arkiaskarein. Enimmäkseen ollaan Lainan sisäisessä maailmassa. Myös kirjan kappaleiden nimeäminen eri kangaslaatujen mukaan luo intiimiä, jopa synesteettistä tunnelmaa.


Mielikuva Lainasta kantamassa käsilaukussaan paperinarujohtoista puhelimen luuria on absurdiudessaan jopa runollinen. Enkä malta olla ajattelematta, että niinhän mekin kannamme luurejamme kuin kalleimpia aarteitamme ja odotamme, että vähintään Jumala soittaisi. Mutta soittaako Jumala enää tänne?



Toisaalla:
Luen ja kirjoitan
Kirjainten virrassa

Savon Sanomat

Kommentit

  1. Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta, sisäisen maailman kuvauksineen. Luin kuitenkin vasta äskettäin Ihanan maan, joten lahkoaihe riittää hetkeksi - tämän vuoro tulee myöhemmin. Kirjailija on minulle uusi, sekin seikka kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahkoilu on Paperinarujumalassa kuitenkin aika sivuosassa. Kirjan lukaisee todella nopeasti, puoli tuntia riittää.

      Poista
  2. Kyllä vain, Paperinarujumalaan olisi mahtunut tekstiä enemmänkin. Tosi hauska ja osuva ajatus tuo, että meilläkin on totta tosiaan luurit kasseissa! :-D Itse en tullut ajatelleeksi asiaa, vaikka se ihan ilmiselvää onkin. Taisin nähdä vain paperinarun.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Paavo Rintala: Pojat

Otava 1958 Teuvo Pakkala toi kirjallisuuteen Oulun Vaaran kaupunginosan, Matti Hälli Tuiran, Paavo Rintala puolestaan lapsuus- ja kouluvuosiensa Raksilan. Työläisten ja köyhien alueita kaikki tyynni.  Rintalan Raksila ajoittuu jatkosotaan. Oulu oli saksalaisten varuskuntakaupunki ja kaupungintalollakin liehuivat hakaristiliput. Tuiraan rakennettua saksalaisten suurinta parakkikylää kutsuttiin Pikku-Berliiniksi ja tämä nimitys elää yhä osana paikallishistoriaa yhtä lailla kuin esimerkiksi Koskela tunnetaan Pikku-Moskovana. Kotirintaman arki näyttäytyy romaanissa kaupankäyntinä ja vehtaamisena saksalaisten kanssa. Sota on luonut poikkeusolot, joissa normaalit käytöskoodit eivät välttämättä päde. Kerronnan keskiössä toimivalle raksilalaiselle poikasakille sota on ennen kaikkea jännittävää peliä ja saksalaissotilaiden ja heidän heilojensa ”vaanimista”, jos kohta Immu, Pate, Urkki, Matti ja etenkin oman onnensa nojaan jätetty Jake oppivat tuntemaan myös sodan nurjemman puole...