Siirry pääsisältöön

Hanna Hauru: Paperinarujumala


Like 2013
95 sivua


Enpä olisi uskonut, että minä, lyhyestä virsi kaunis -aatteen vankkumaton kannattaja, toivoisin romaanille lisää pituutta. Mutta Hanna Haurun Paperinarujumalalle toivoin, sillä sen intensiivisessä ja kiehtovan mystisessä maailmassa olisi viipynyt mielellään pitempään.


Vaan milloinpa kaunokirjallisuutta olisi viivoittimella arvosteltu. Ja vaikka sivuja on vähän, ei sisällön tarvitse olla pientä. Hanna Hauru (s. 1978) on valinnut seitsemännen teoksensa aiheeksi 1960-luvulla Oulussa vaikuttaneen uskonlahkon, heinoslaisuuden. Anu Kaipaisen klassikkoromaani Arkkienkeli Oulussa on niin ikään sivunnut tätä liikettä, kuten myös Annika Nykäsen ohjaama dokumenttielokuva Maailmanloppu alkaa Oulusta.


Haurun romaanissa primus motorina toimii puhelu, jonka sihteerinä työskentelevä Laina saa kesken työpäivän Jumalalta:

     Langan päästä kuuluu vain kohinaa. Toistan: ”Kaupungintalo, Laina Heinonen”, mutta vieläkään ei kuulu mitään. Olen jo sulkemassa puhelinta, kun toinen ääni kiinnittää huomioni ja unohdan luurin käteen. Avaan työpöytäni laatikon, ja sieltä Raamatun sivut selautuvat itsekseen, vaikka viima ei sentään käy laatikossa. - -
     Samassa Jumala alkaa puhua minulle puhelimen kautta. On kuin kohina olisi ollut sivujen kahinaa, ja nyt Hän on valmis puhumaan minulle.
Jumala haluaa, että Laina perustaa uskonlahkon ja kerää siihen 800 jäsentä. Muutoin pian koittava maailmanloppu vie koko kansan kadotukseen. Tueksi hankkeeseen Laina saa hieman maallisemman sisarensa Lianan. Uskonto on kuroutunut sisariin sukupolvien halki: uskovainen äiti ja Jumalasta lapsuuden pakkouskonnolla vieroitettu isä aiheuttavat ristivetoa, joka tuntuu tekevän etenkin Lainasta otollisen äärimmäisyyksille.

Heinoslainen hurmos on Paperinarujumalassa kuitenkin läsnä vain välähdyksin ja pienin arkiaskarein. Enimmäkseen ollaan Lainan sisäisessä maailmassa. Myös kirjan kappaleiden nimeäminen eri kangaslaatujen mukaan luo intiimiä, jopa synesteettistä tunnelmaa.


Mielikuva Lainasta kantamassa käsilaukussaan paperinarujohtoista puhelimen luuria on absurdiudessaan jopa runollinen. Enkä malta olla ajattelematta, että niinhän mekin kannamme luurejamme kuin kalleimpia aarteitamme ja odotamme, että vähintään Jumala soittaisi. Mutta soittaako Jumala enää tänne?



Toisaalla:
Luen ja kirjoitan
Kirjainten virrassa

Savon Sanomat

Kommentit

  1. Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta, sisäisen maailman kuvauksineen. Luin kuitenkin vasta äskettäin Ihanan maan, joten lahkoaihe riittää hetkeksi - tämän vuoro tulee myöhemmin. Kirjailija on minulle uusi, sekin seikka kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahkoilu on Paperinarujumalassa kuitenkin aika sivuosassa. Kirjan lukaisee todella nopeasti, puoli tuntia riittää.

      Poista
  2. Kyllä vain, Paperinarujumalaan olisi mahtunut tekstiä enemmänkin. Tosi hauska ja osuva ajatus tuo, että meilläkin on totta tosiaan luurit kasseissa! :-D Itse en tullut ajatelleeksi asiaa, vaikka se ihan ilmiselvää onkin. Taisin nähdä vain paperinarun.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama