Siirry pääsisältöön

Janica Brander: Lihakuu

Otava 2011
142 sivua 

Absurdeja ja maagisia tarinoita, lupaa kirjan takakansi. Ja tamperelaisen Janica Branderin (s. 1983) esikoisnovellikokoelma Lihakuu pitää lupauksensa. Jo kokoelman aloittavassa niminovellissa Jänö King-King auttaa ekaluokkalaista kantamaan lumihankeen tuupertuneen äidin kotiin. 

Turva löytyy Lihakuun maailmassa usein realismin ulottumattomista. Yleensä novellien keskiössä on perhe tai ihmissuhde, monesti lapsen näkökulmasta katsottuna.

Branderia on verrattu oululaiseen Hanna Hauruun, eikä aiheetta. Lihakuun maailma ei ole kuitenkaan niin ahdistava ja lohduton kuin Haurun kirjoissa. Novellissa Maailman makuu valtio ilmoittaa lähestyvästä maailmanlopusta tekstiviestillä. Pieni tyttö päättää toteuttaa pullukan mummunsa viimeisen haaveen heittää jalkansa ristiin toisen päälle. Narun ja koiran avulla se onnistuu: ”Unelma nousi hitaasti kohti taivasta ja auringonsäteitä, silloin ei valitettu.” Branderin henkilöhahmot ovat sisukkaita, pieniä suuria ihmisiä.

Arkirealistisista kertomuksista koskettavin on mielenterveyskuntoutujasta kertova Kotiinpaluu. Anarkistisuudessaan valloittavin on puolestaan novellin Karhut ja sudet Ranttu-Maija:

”Kerran piirsin Maijan puujalan täyteen hämähäkin kuvia, ja äiti lennätti minut niskavilloista pitkin seiniä. En minä mitään pahaa ollut tehnyt, Maija vain nauroi kuin sitä olisi kutittanut. Olin arestissa, kunnes Maija tuli ikkunan taakse supisemaan, että se voisi näyttää minulle mitä sillä oli pikkuhousuissa. Unohdin arestini ja karkasin ikkunasta ulos.”

Branderin vahvatunnelmaiset ja täyteläisen sävykkäät tarinat ansaitsevat neljä ja puoli tähteä.

Kommentit

  1. Mukava, että pidit tästä. Minulle se oli vähän pettymys, sillä odotin jotain hersyvämpää. Tunnistan silti kirjalliset ansiot ja haluankin, että teoksesta pidetään. Oma vikani, että odotin jotain hörönauruja. :)

    VastaaPoista
  2. Ranttu-Maijasta tuli yksi tähti lisää. Vetää kirjallisena henkilöhahmona vertoja vaikkapa joillekin Rosa Liksomin novellien ihmisille.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama