Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

Minä maistoin Joenjoen vedestä veren ja raudan maun. Siitä tiesin, että pirkkalaiset olivat matkalla kyläämme ja he olivat jo lähellä.  Pajulinnun huuto jatkaa Päivi Alasalmen edellisen romaanin, Joenjoen laulun , tarinaa. Eletään vuotta 1525. Soruia on synnyttänyt pirkkalaisen Kaukomielen lapsen ja perustanut perheen Matten kanssa. He eivät saa elää kuitenkaan rauhassa, sillä pirkkalaiset palaavat turkisten ja kullan houkuttelemina. He tuovat mukanaan myös kristinuskon ja Hiesuksen, ”osattomille taivaan valon”, kuten munkki Tuomas asian ilmaisee, vaikka saamelaisilla on vahva luonnonusko ja luonteva yhteys niin ympäröivään todellisuuteen. Yhteentörmäys pirkkalaisten kanssa on väistämätön ja Soruia on päällikön tyttärenä erityisasemassa. Hän on myös osaltaan syyllinen siihen, että pirkkalaiset ovat löytäneet heidän kylänsä. Soruia saa isältään näkijän sormuksen ja hänen kykynsä lukea enteitä ja aavistaa tulevaa voimistuvat. Hänestä kasvaa näkijä ja tietäjä, vaikka yleensä...

Kaunis Saara näki hänet ensimmäistä kertaa nyrkkeilykehässä. Vaalea kiharapää sai tytön seuraamaan ottelua koko sielullaan ja kehollaan. Mies liikkui kissamaisen nopeasti päkiöillään härnäten ja suojautuen, harhauttaen ja iskien.   Vaikka veli varoittelee nuorta Saaraa naistennaurattaja-Reinosta, Saara ihastuu, rakastuu, menee naimisiin ja perustaa perheen. Elämä osoittautuu kuitenkin aivan toisenlaiseksi, mitä hän oli kuvitellut. Tulee sota, puutteen ja niukkuuden vuodet, pettymyksiä, mutta välillä onneakin. Viina vie miestä, kuten vei varmaan montaa muutakin sodan henkisesti rikkomaa perheenpäätä. Saara saa monta lasta, joista huolehtiminen vie hänet jaksamisen rajoille. Äitiys – johon jo Eeva Heilalalta lainatussa motossa viitataan – on yksi romaanin punaisista langoista. Kaunis Saara jatkaa Pirkko Mattilan esikoisromaanissa, Perämeren Sofiassa (2009) alkanutta suvun naisten tarinaa. Ajattelen Sofiaa ja Saaraa rinnakkaisteoksina, tarinoina vahvoista pohjoisen ...