Siirry pääsisältöön

Pirkko Mattila: Kaunis Saara



Kaunis Saara näki hänet ensimmäistä kertaa nyrkkeilykehässä. Vaalea kiharapää sai tytön seuraamaan ottelua koko sielullaan ja kehollaan. Mies liikkui kissamaisen nopeasti päkiöillään härnäten ja suojautuen, harhauttaen ja iskien.  

Vaikka veli varoittelee nuorta Saaraa naistennaurattaja-Reinosta, Saara ihastuu, rakastuu, menee naimisiin ja perustaa perheen. Elämä osoittautuu kuitenkin aivan toisenlaiseksi, mitä hän oli kuvitellut. Tulee sota, puutteen ja niukkuuden vuodet, pettymyksiä, mutta välillä onneakin. Viina vie miestä, kuten vei varmaan montaa muutakin sodan henkisesti rikkomaa perheenpäätä. Saara saa monta lasta, joista huolehtiminen vie hänet jaksamisen rajoille. Äitiys – johon jo Eeva Heilalalta lainatussa motossa viitataan – on yksi romaanin punaisista langoista.

Kaunis Saara jatkaa Pirkko Mattilan esikoisromaanissa, Perämeren Sofiassa (2009) alkanutta suvun naisten tarinaa. Ajattelen Sofiaa ja Saaraa rinnakkaisteoksina, tarinoina vahvoista pohjoisen naisista. Sofia kestää sitkeytensä ansiosta köyhyyden ja menetykset ja Saarakin joutuu vaikeiden valintojen eteen. Päätös jättää väkivaltainen ja alkoholisoitunut mies ei saa ymmärrystä heiltä, joiden mielestä naisen kuuluu pysyä hellan ja nyrkin välissä, tapahtui mitä hyvänsä.


Kaunis Saara kertoo myös pohjoisen Suomen jälleenrakentamisen ajasta:
esimerkiksi Oulu on muuttunut ja kasvanut aika paljon 1960-luvulta nykypäivään tultaessa. Saaran elämässä jälleenrakentaminen näkyy elintason vaivihkaisena nousuna ja asumisolosuhteiden parantumisena. Sisävessat yleistyvät, eikä vettä tarvitse kantaa enää kaivosta. Saaran haave kauniista kodista antaa paitsi psykologista näkökulmaa, niin myös vertauskuvallista merkitystä: se edustaa turvallisuutta ja suojaa, kauneuttakin.

Teoksen fiktiivinen rakenne toimisi jäntevämmin ilman viimeistä osiota, jossa tullaan ehkä vähän liian lähelle nykypäivää. Vaikka Saara on kaunokirjallinen romaani, se kiinnostanee erityisesti elämän- ja selviytymistarinana.


Nordbooks 2015
348 sivua

 

Toisaalla:
Kustantajan esittely

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...