tiistai 1. marraskuuta 2011

Kati Saurula: Koiruohon kaupunki


Arktinen Banaani 2011

288 sivua


Luin Kati Saurulan keväällä ilmestyneen esikoisromaanin Koiruohon kaupunki jo jokunen kuukausi sitten. Koska neukkuteema on jostain kumman syystä noussut esiin jo parin esittelemäni kirjan kohdalla (Hytti nro 6 ja Harmaata valoa), niin jatketaan Saurulalla.

Uusi uljas Tsernobylin ydinvoimala tarjoaa maallista hyvää ja tulevaisuudenuskoa tuhansille neuvostokansalaisille. Myös Jelena ja Viktor Prokopjev muuttavat ydinfyysikon urasta haaveilevan tyttärensä Nadjan kanssa Pripyatiin, voimalaa varten rakennettuun täydelliseen kaupunkiin.

Epäonnistuneen kokeen seurauksena kaikki kuitenkin luhistuu tunnetuin seurauksin. Ihmiset katselevat soihtuna palavaa ydinreaktoria: "Väki tuijotti haltioituneena liekkejä, jotka nousivat voimalalta. Lapset raivasivat tiensä kaiteelle ja tuijottivat näkyä metallisten pinnojen välistä. - -"

Siinäpä dystopiaa kerrakseen. Prokopjevin perheen tarina ei kuitenkaan lopu Tsernobylin onnettomuuteen. Yli 20 vuotta myöhemmin Nadjalle selviää, mitä hänen vanhemmilleen todella tapahtui. 

Koiruohon kaupunki on nykykirjallisuudelle tyypillisestä genre-epämääräisyydestään huolimatta lupaava alku kirjailijanuralle: vain loppupuolen ydinjätekauppakiemurat tuntuivat tarpeettomilta. Saurula onkin parhaimmillaan yhteiskunnallisena kuvaajana: neukkuarki ja unelmat, yksilö ja yhteiskunta muodostavat Koiruohossa havainnollisia vastapareja. Kolme ja puoli tähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...