Siirry pääsisältöön

Taina Haahti: Kaikki mitä tiedän huomisesta


Siltala 2011
361 sivua

Vaikka avioero ja muut säädylliset murhenäytelmät ovat kirjallisuudessa paljon käytettyjä aiheita, voi niitä käsitellä tuoreella tavalla. Pauliina Vanhatalon Gallup (2009) nostaa esiin myös lasten näkökulman, Tiina Lymin Susi sisällä (2010) taas liioittelee ihmissuhteet groteskeiksi.

Taina Haahdilla ero tehdään eliitin viileydellä. Liike-elämän ykköskaartiin lukeutuva Martti Partola vaihtaa kuusikymppisen vaimonsa nuorempaan suorastaan steriilein ottein. Suojattua hienostorouvan elämää viettänyt Helen jää miltei tyhjän päälle, mutta ei onneksi täysin osattomaksi, vaikka hän joutuukin muuttamaan luksusasunnosta nuhjuiseen yksiöön Kalliossa.
Uusi tuttavuus, nuori ja komea sijoituspankkiiri Mikael, auttaa Heleniä uuteen alkuun paitsi rakkaudessa, niin myös talouden saralla. Tukena Helenillä on myös ikiaikaiset ystävättärensä – kuin osoituksena miten paljon rakkautta paremmin ystävyys kestää vastoinkäymisiä. 

Miehet jäävät romaanissa hieman stereotyyppisiksi ja pinnallisiksi, jos kohta Haahti vaikuttaakin näyttävän, että raha meitä kaikkia pyörittää, oltiinpa sitten miehiä tai naisia, nuoria tai vanhoja.

Kaikki mitä tiedän huomisesta on aikuisten chick littiä, sujuvaa laatuviihdettä ilman imelyyttä ja turhan helppoja ratkaisuja. Annan kolme tähteä ja suosittelen joululomalukemiseksi.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m
4 kommenttia
Lue lisää

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m
4 kommenttia
Lue lisää

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin
Lähetä kommentti
Lue lisää