Siirry pääsisältöön

Pekka Jaatinen: Kuolema Suursaaressa



Johnny Kniga 2012
192 sivua


Suursaaren maihinnousuyritys syyskuun puolivälissä 1944 oli minulle entuudestaan tuntematon episodi suomalaista sotahistoriaa. Rovaniemeläisen Pekka Jaatisen Kuolema Suursaaressa avaa kaunokirjallisen näkymän tuon syksyn tapahtumiin.

Suomi ja Neuvostoliitto ovat juuri solmineet aselevon. Saksa haluaa miehittää Suursaaren ja näin rajoittaa neuvostolaivaston kulkua Itämerellä. Suomi ei saksalaisten vaatimuksiin suostu, ja 15. syyskuuta 1944 syttyy päivän mittainen taistelu, joka päättyy saksalaisten tappioon. Suomalaiset onnistuvat estämään saksalaisten pyrkimykset Neuvostoliiton ilmavoimien tukemana.

Pekka Jaatinen kuvaa tapahtumia neljästä näkökulmasta. Kaunis Signe työskentelee toimistolottana, Kunitsa on neuvostoliittolainen desantti ja Gustav saksalainen merijalkaväen sotilas, jonka kautta romaaniin on rakennettu myös ajallista ulottuvuutta: osa tapahtumista kuvataan Gustavin muisteluina. Mielenkiintoisin Suursaaren henkilöhahmoista on neuvostolentäjä Oleg, joka käy saksalaisten kimppuun IL-2 Sturmovik -maataistelulentokoneella. (Piti ihan googlata, että miltä ne Ilit näyttävät.)

Näkökulmatekniikka toimii hyvin: se jaksottaa romaanin rakenteen ja ristivalottaa tapahtumien kulkua. Eri näkökulmien käyttö auttaa niin ikään välttämään sotakirjallisuuden kliseet urheista suomalaisista ja petollisista venäläisistä. Näin myös yksilön kokemus nivoutuu osaksi historian tapahtumia. Tarkkojen yksitysikohtien ja taktisten kuvioiden ohella Jaatinen onnistuu kiteyttämään hyvin sen, mikä kaikilla ihmisillä lienee perimmäisenä tavoitteena poikkeusolosuhteissa. Pelon, väsymyksen, turhautumisen ja kaikkien tunteiden taustalla on toive selviytyä, jäädä henkiin: 
Nyökkään. Ylikersantti kohottaa hitaasti päätään ja ponnistaa salamana liikkeelle. Minä en kuole tänään. Minuun ei osu tänään. Ponnistan ja säntään perään. Syöksyn kuin unessa ylikersantin perään ja säntään aukosta alamäkeen. Helpottaa. Olemme jo katveessa ainakin kivääritulelta, mikäli vihollisia ei ole tässä rinteessä. Jalat lipsuvat, sammalta ja turvetta lentää. Minä en kuole vielä tänään. Minuun ei osu tänään. 

Kokonaisuudessaan romaanista näkee, että sen taustatyö on tehty huolella. Täältä voi lukea miten Jaatinen eläytyi neuvostolentäjä Olegin hahmoon harjoittelemalla lentämistä virtuaalisesti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin