Siirry pääsisältöön

Antti Hyry: Kertomus



Otava 1986
122 sivua


Antti Hyryn (s. 1931) Kertomus sisältää neljä novellia ja vapaamuotoisen proosatekstin Mustan ojan vesi.

Kokoelman avaa niminovelli, joka kertoo entisaikojen rauhaisasta joulunvietosta pienen pojan näkökulmasta. Poika piirtää joulukortin, ruokkii hevosen ja käy isänsä ja veljensä kanssa joulusaunassa, oikeassa savusaunassa. Aattoillan kruunaa pojan askartelema itsevalaiseva tähti, jonka hän ripustaa joulukuusen latvaan:

– Minulla on kova kiire, pukki sanoi ja rupesi jakamaan lahjoja. Kaikki menivät pukin ympärille. Jussi käväisi huomaamatta kuusen juurella ja yhdisti johdon patterin messinkiliuskaan. Hän tuli ottamaan pukilta pakettia.
– Olepa hyvä, pukki sanoi. – Onpa teillä sievä kuusi, ja tähti, ja siinä on valo.
     Kaikki katsoivat kuusta ja huomasivat tähden. Jussi katsoi vain paketteja pukin edessä. Isä katsoi häntä.
– Elämiste, tuota poikaa, isä sanoi.
Luonto on Hyryn koko tuotannossa vahvasti läsnä. Voisipa sanoa, että ihmisen ja luonnon suhteessa on Hyryllä jotain hyvin vertauskuvallista, jopa uskonnollisuuteen vertautuvaa. Koivujen hiirenkorvissa tai kullankeltaisissa hilloissa on lupaus elämänvoimasta, uudesta syntymästä.

Päällimmäiseksi jälkitunnelmaksi Kertomuksesta jää – kuten Hyrystä muutoinkin – kiireettömän ja verkkaisen kerronnan tuntu. Ollaan paljolti samoissa aiheissa ja elämänpiirissä kuin mitä vaikkapa Helmi Kellokummulla. Aisakello ei enää helise, ja maaseutumainen elämäntapa on monilta osin menneisyyttä.


Hyryn lakoninen kertojaääni muistuttaa jossain määrin myös Antti Tuuria. Tuttavani kiteytti näiden kahden kirjailijan eron osuvasti: ”Tuurissa ehtii tapahtua vaikka mitä, mutta Hyryssä otetaan toinenkin pullasiivu kahvikupillisen kanssa.” 


Kun Hyryltä taannoin Finlandia-voiton yhteydessä kysyttiin, mitä mieltä hän on siitä, että hänen tekstiään on moitittu yksitoikkoiseksi, hän vastasi: ”Olen samaa mieltä.”



Muualla:
Antti Hyry KirjastoVirmassa
Suomen Kuvalehden haastattelu

Kommentit

  1. Olen lukenut Hyryltä Alakoulun ja jollain tapaa viehätyin tekstistä. Tuo vertaus Tuuriin on aika osuva.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin