Siirry pääsisältöön

Kati Hiekkapelto: Kolibri


Otava 2013
381 sivua


Murha lenkkipolulla ja kurdityttö Dijarin kunniaväkivallan varjostama ahdinko. Siinä on hailuotolaisen Kati Hiekkapellon (s. 1970) esikoisdekkarin alkuasetelma, jonka Anna Fekete saa setvittäväkseen aloittaessaan rikostutkijana pohjoissuomalaisessa merenrantakaupungissa.


Anna on taustaltaan Jugoslavian unkarilainen. Toisin kuin veljensä Ákos, hän on sopeutunut hyvin täkäläiseen elämäntapaan. Hän on oppinut kielen, käynyt armeijan, opiskellut poliisiksi ja on nyt ensimmäisessä vakituisessa virassaan. Ura alkaakin miltei painajaismaisilla kierroksilla. Tapahtuu toinenkin murha – samassa ympäristössä, samalla tekotavalla, samanlainen atsteekkikoru uhrin taskussa. Onko syksyn horrokseen vaipuva pohjoinen pikkukaupunki saanut riesakseen suuren maailman tyyliin uhrejaan teloittavan sarjamurhaajan?


Työpariksi Annalle valikoituu keski-ikäinen Esko, jonka öykkärimäinen, rasistinen ja sovinistinen habitus hipoo uskottavuuden rajoja. Dialogi töksähtelee, eivätkä pääjuonen, siis lenkkeilymurhien, käänteet ole järin omaperäisiä. Tarina kuitenkin vetää niin hyvin, ettei paremmasta väliä.


Kolibrin mielenkiintoisin jännitysrakennelma löytyykin aavistuksen sivusta, kurdityttö Dijarin kohtalosta. Tyttö on soittanut hätänumeroon, mutta pyörtänyt sittemmin puheensa. Anna on silti varma, että Dijarin vanhemmat ja suku painostavat ja vartioivat tyttöä. Mieleen nousee Anja Snellmanin Parvekejumalat (2010). Kati Hiekkapelto nostaa Dijarin kautta esille kysymykset ihmisarvosta, vapaudesta ja monikulttuurisuudesta tavalla, joka on tiukasti ajassa kiinni.
 

Kolibrin hienoisista puutteista huolimatta on täysin selvää, että kotimainen dekkarikirjallisuus on saanut uuden, erittäin mielenkiintoisen sankarittaren: Anna Feketen. Kiitän ja toivotan hänelle onnea matkaan. Kansiliepeen mukaan jatkoa on luvassa.


Toisaalla:

Hesarin arvostelu
Kirsin kirjanurkka
Kuuttaren lukupäiväkirja
Savon Sanomat

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Paavo Rintala: Pojat

Otava 1958 Teuvo Pakkala toi kirjallisuuteen Oulun Vaaran kaupunginosan, Matti Hälli Tuiran, Paavo Rintala puolestaan lapsuus- ja kouluvuosiensa Raksilan. Työläisten ja köyhien alueita kaikki tyynni.  Rintalan Raksila ajoittuu jatkosotaan. Oulu oli saksalaisten varuskuntakaupunki ja kaupungintalollakin liehuivat hakaristiliput. Tuiraan rakennettua saksalaisten suurinta parakkikylää kutsuttiin Pikku-Berliiniksi ja tämä nimitys elää yhä osana paikallishistoriaa yhtä lailla kuin esimerkiksi Koskela tunnetaan Pikku-Moskovana. Kotirintaman arki näyttäytyy romaanissa kaupankäyntinä ja vehtaamisena saksalaisten kanssa. Sota on luonut poikkeusolot, joissa normaalit käytöskoodit eivät välttämättä päde. Kerronnan keskiössä toimivalle raksilalaiselle poikasakille sota on ennen kaikkea jännittävää peliä ja saksalaissotilaiden ja heidän heilojensa ”vaanimista”, jos kohta Immu, Pate, Urkki, Matti ja etenkin oman onnensa nojaan jätetty Jake oppivat tuntemaan myös sodan nurjemman puole...