Siirry pääsisältöön

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa


Tammi 2013
239 sivua

Veera Vaahteran esikoisromaanissa Onnellisesti eksyksissä seurattiin Emma Aaltosen pyrkimyksiä kohti oikeaa aikuisuutta, säntillisempää elämää ja tasapainoista rakkautta. Myös Rakkautta, vahingossa -romaanin Pihla, 30 vee, etsii omaa tietään, tosin kieltämättä varsin haasteellisissa puitteissa.
 

Kaiken piti tietenkin olla hyvin. Poikaystävä Otto on vain säikähtänyt isyyden mukanaan tuomaa vastuuta ja häipynyt meditoimaan Intiaan. Niinpä Pihlakin päättää jättää Helsingin hektisen sykkeen ja suunnata kohti lapsuutensa turvapaikkaa, idyllistä mummolaansa Tornionjokilaaksossa. Pikkukylän rauha ja maanläheinen asennoituminen auttavatkin eteenpäin, vaikka kylän ainoa tukiryhmä on tarkoitettu masentuneille äideille.

Veera Vaahteran sankarittaret eivät ole mitään tyhjäpäisiä typyköitä tai sentimentaalisia haikailijoita, jotka odottelevat prinssiä ja puolta valtakuntaa, ja siinä piileekin heidän viehätyksensä. Uskaltaisin jopa sanoa, että heissä on tiettyä feminististä ulottuvuutta, rohkeutta hypätä tuntemattomaan. He luovivat Tee se itse -asenteella eteenpäin – vaikka sitten umpihangessa:

Muistin nähneeni mummin varastossa kaksi rikkinäistä tennismailaa ja hain ne sisälle, askartelin niistä suhteellisen näppärästi kotikutoiset lumikengät. Testasin kenkiä käytännössä ja kömpelöstä ulkomuodostaan huolimatta ne pitivät minut hangen pinnalla. Laitoin repun selkään ja pistin menoksi.
Romaanin tarina etenee sutjakkaasti ja tunnelma säilyy edesottamuksista huolimatta myönteisen ilmavana. Olenkin havaitsevinani Veera Vaahteran huumorissa samankaltaista suhteellisuudentajua ja lämpöä kuin mitä vaikkapa Niina Hakalahden kirjoissa esiintyy.
 

Lukukokemustani häiritsi vain pienoinen epätodellisuuden tuntu: noinkohan lappilaisessa pikkukylässä riittäisi komeita sulhaskandidaatteja piirittämään raskaana olevaa neitokaista? Vai pidetäänkö tässä salahauskaa peräti kokonaisen genren kustannuksella? Että suuren maailman kriteerit täyttäviä uroksia riittää pohjan perilläkin?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Paavo Rintala: Pojat

Otava 1958 Teuvo Pakkala toi kirjallisuuteen Oulun Vaaran kaupunginosan, Matti Hälli Tuiran, Paavo Rintala puolestaan lapsuus- ja kouluvuosiensa Raksilan. Työläisten ja köyhien alueita kaikki tyynni.  Rintalan Raksila ajoittuu jatkosotaan. Oulu oli saksalaisten varuskuntakaupunki ja kaupungintalollakin liehuivat hakaristiliput. Tuiraan rakennettua saksalaisten suurinta parakkikylää kutsuttiin Pikku-Berliiniksi ja tämä nimitys elää yhä osana paikallishistoriaa yhtä lailla kuin esimerkiksi Koskela tunnetaan Pikku-Moskovana. Kotirintaman arki näyttäytyy romaanissa kaupankäyntinä ja vehtaamisena saksalaisten kanssa. Sota on luonut poikkeusolot, joissa normaalit käytöskoodit eivät välttämättä päde. Kerronnan keskiössä toimivalle raksilalaiselle poikasakille sota on ennen kaikkea jännittävää peliä ja saksalaissotilaiden ja heidän heilojensa ”vaanimista”, jos kohta Immu, Pate, Urkki, Matti ja etenkin oman onnensa nojaan jätetty Jake oppivat tuntemaan myös sodan nurjemman puole...