Siirry pääsisältöön

Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20


Schildts & Söderströms 2013
159 sivua


Mitä köyhyys on? Millaista on köyhän elämä? Se on laskemista, sinnittelyä, kieltäytymisiä, epävarmuutta ja valintoja: tämän laskun pystyn maksamaan, näitä en. Pelkoa, että jokin kodinkoneista simahtaa tai jotain muuta yllättävää tapahtuu, jolloin talous heittää häränpyllyä. Se on syyllisyyttä kaikesta ei-pakollisesta: kampaamosta, kahviloista, elokuvista, ravintolassa syömisestä.

Suhteellinen köyhyys ei näy välttämättä ulospäin, eikä se tapa nälkään, mutta se stigmatisoi ja rajoittaa. Vaskivuorentie 20 on omaelämäkerrallinen monologi siitä, millaista on elämä köyhänä nyky-Suomessa pätkätöiden ja erilaisten tukien varassa. Mathias Rosenlund (s. 1981) on välillä hanttihommissa, välillä hän yrittää edistää kirjallisuuden opintojaan yliopistossa. Iso osa ajasta ja voimista menee lapsista ja syvästi masentuneesta vaimosta huolehtimiseen. Aika ajoin sivutaan myös Mathiaksen lapsuutta tukholmalaisessa lähiössä, mikä nostaa mieleen Susanna Alakosken August-palkitun luokkakuvauksen Sikalat (2006).


Rosenlundin kertomuksessa on vahvasti tunnustuksellinen sävy: näin minä tämän koen, tämä on minun rippini ja todistukseni. Kirjoitettuna se voi saavuttaa ja koskettaa muidenkin todellisuuksia. On mielenterveysongelmia, pettymyksiä, likaa, väkivaltaa, särkyneitä ihmiskohtaloita, fyysistä ja henkistä kipua. Ja joskus myös seesteisiä hetkiä, myötätuntoa, pieniä onnistumisia, sinnikkyyttä. 


Eikä tämä ole mikään puolustuspuhe.
Kirjoitan selvitäkseni hengissä.
Joskus voin hyvin. Joskus olen onnellinen.
Jatkan matkaa, särkevin jaloin.
Tämä ääni on voittoisa ääni.

Onnittelen itseäni, että tulin tarttuneeksi Vaskivuorentiehen. Nyt ymmärrän ehkä enemmän paitsi yhteiskunnasta, jossa huono-osaisuus ei ole koskaan vain yksilön asia ja hänestä riippuvainen, niin myös siitä, mikä ihmistä kantaa eteenpäin, miten itseään ja elämäänsä voi jäsentää lukemalla ja kirjoittamalla. Rosenlund kirjoittaa identiteettinsä, nähdäkseen omat ääriviivansa. Ja jotain samaa hän toivoo lapsilleenkin: intohimoa, kiinnostusta, uteliaisuutta.

 
Toisaalla:
Hesari
Lukuneuvoja
Marjatan kirjaelämyksiä

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin