sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kourallinen tabuja: kertomuksia itsemurhasta



Atena 2014
201 sivua

Itsetuhoiset ajatukset tulevat, kun alan miettiä, mitä tekisin elämälläni. Tuntuu, ettei minulla ole mitään tarkoitusta. Olen vahingossa syntynyt.
Joka vuosi lähes tuhat suomalaista tekee itsemurhan, ja moninkertainen määrä yrittää päättää päivänsä oman käden kautta. Katariina Vuori ja Jonna Pulkkinen ovat haastatelleet pariakymmentä itsemurhaa yrittänyttä ja koonneet heidän tarinansa Kourallinen tabuja -kirjaan. Lukukokemus on ahdistava, masentava ja hyvin mietityttävä. Äänessä ovat hauraat, rikkinäiset, paljon kärsineet ja samalla vahvat ihmiset.

Osa haastatelluista on yrittänyt itsaria kymmeniä kertoja, osa vain ajatellut sitä mahdollisuutena päästä pois vaikeasta elämäntilanteesta. Monella on mielenterveysongelmia, vahingoittavia ihmissuhteita, alkoholismia, köyhyyttä  tai yksinkertaisesti suunnatonta epäonnea. Kuinka paljon ihminen kestää? Millaisen taakan hän jaksaa kantaa? 


Osalle itsetuhoisista ihmisistä itsemurhan yrittäminen on keino hakea huomiota ja pitää toisia ihmisiä vallassaan. Ei siis ole tarkoitustakaan kuolla. Näistä tapauksista Kourallinen tabuja ei kerro ainakaan suoraan. Rivien välistä voi tietenkin jotain tulkita.


Katariina Vuoren ja Jonna Pulkkisen mukaan kirjasta hahmottuu muuttunut kuva itsemurhasta. 1990-luvulla itsemurhia tehtiin taloudellisten ongelmien tai työttömyyden vuoksi, mutta nykyään siihen päädytään syrjäytymisen, vaikean tai ennalta-arvaamattoman elämäntilanteen ajamana. Itse pohdin, kuinka monessa tarinassa ongelmana onkin lopulta yksinäisyys.


Kirjasta käy myös selvästi ilmi, että mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä pidetään yhteiskunnan pohjasakkana. Muuta kuin lääkehoitoa on todella vaikea saada ja vatsahuuhtelunkin jälkeen itsemurhaa yrittänyt saatetaan lähettää suoraan kotiin ilman mitään jatkohoitotoimenpiteitä. "Monen kanssa olen jutellut, ettei sinne päivystykseen oikein edes uskalla mennä, kun kohtelu on semmoista. Ja kun sieltä joutuu kotiin, eikä pääse osastolle, tulee ihan kauhea olo, kun kukaan ei ota tosissaan."


Kokonaisuutena näistä elämäntarinoista hahmottuu monenlaisia kertomuksia. Joillekin itsemurhan yrittäminen on vain sivukoukkaus, hetkellinen häiriö, toisten huolet kasautuvat ylittämättömäksi vuoreksi ja elämää murenee vuosikymmeniksi. Heidän elämänsä on punottu lopulta hauraista langoista.


En suosittele kirjaa kovin herkille ihmisille.

 

Toisaalla:
Lukemattomia kirjoja
YLE: Itsemurhia ympäröivä häpeän muuri murenee uutuusdokumentissa
Jonna Pulkkisen blogi

3 kommenttia:

  1. Pohdit, kuinka monessa tarinassa ongelmana lopulta onkin yksinäisyys. Minusta tuntuu, että varmaan kaikissa. Jos on epäonnea, niin ystävyys korvaa sen, mutta ihmiset, jotka hakeutuvat itsemurhaan eivät enää pysty kokeamaan ystävyyttä parantavana asiana.
    Mielenkiintoiselta kuulostava kirja. Ja mikä loistava nimi kaksoismerkityksineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hienosta kommentista! Kirja paljastaa myös yhteiskunnan kaksinaamaisuuden: fyysisiä vaiivoja hoidetaan, mutta mielen ongelmien kanssa ollaan totaalisen avuttomia.

      Poista
  2. Vaikuttaapa kiintoisalta kirjalta, jos nyt tällaisesta aiheesta voi niin sanoa. Noh, sanon silti - uskon, että ymmärrät, mitä tarkoitan. :) Luulen, että mieli on lähes kaikilla itsemurhan tehneillä jollakin tapaa järkkynyt tai särkynyt. Tämä aihe on minulle melko omakohtainen moneltakin kannalta katsottuna. Mietin voisinko lukea tätä kirjaa vertailematta sitä omiin kokemuksiini (jotka eivät ole suoraan vain omakohtaisia, vaan meillä ns. kulkee itsemurhat suvussa).

    Kirjoitat kyllä tosi mielenkiintoisesti ja avaavasti tästä. Laitanpa Kourallisen tabuja korvan taakse (en sentään suuhuni - sori hirtehinen huumori!).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...