Siirry pääsisältöön

Kourallinen tabuja: kertomuksia itsemurhasta



Atena 2014
201 sivua

Itsetuhoiset ajatukset tulevat, kun alan miettiä, mitä tekisin elämälläni. Tuntuu, ettei minulla ole mitään tarkoitusta. Olen vahingossa syntynyt.
Joka vuosi lähes tuhat suomalaista tekee itsemurhan, ja moninkertainen määrä yrittää päättää päivänsä oman käden kautta. Katariina Vuori ja Jonna Pulkkinen ovat haastatelleet pariakymmentä itsemurhaa yrittänyttä ja koonneet heidän tarinansa Kourallinen tabuja -kirjaan. Lukukokemus on ahdistava, masentava ja hyvin mietityttävä. Äänessä ovat hauraat, rikkinäiset, paljon kärsineet ja samalla vahvat ihmiset.

Osa haastatelluista on yrittänyt itsaria kymmeniä kertoja, osa vain ajatellut sitä mahdollisuutena päästä pois vaikeasta elämäntilanteesta. Monella on mielenterveysongelmia, vahingoittavia ihmissuhteita, alkoholismia, köyhyyttä  tai yksinkertaisesti suunnatonta epäonnea. Kuinka paljon ihminen kestää? Millaisen taakan hän jaksaa kantaa? 


Osalle itsetuhoisista ihmisistä itsemurhan yrittäminen on keino hakea huomiota ja pitää toisia ihmisiä vallassaan. Ei siis ole tarkoitustakaan kuolla. Näistä tapauksista Kourallinen tabuja ei kerro ainakaan suoraan. Rivien välistä voi tietenkin jotain tulkita.


Katariina Vuoren ja Jonna Pulkkisen mukaan kirjasta hahmottuu muuttunut kuva itsemurhasta. 1990-luvulla itsemurhia tehtiin taloudellisten ongelmien tai työttömyyden vuoksi, mutta nykyään siihen päädytään syrjäytymisen, vaikean tai ennalta-arvaamattoman elämäntilanteen ajamana. Itse pohdin, kuinka monessa tarinassa ongelmana onkin lopulta yksinäisyys.


Kirjasta käy myös selvästi ilmi, että mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä pidetään yhteiskunnan pohjasakkana. Muuta kuin lääkehoitoa on todella vaikea saada ja vatsahuuhtelunkin jälkeen itsemurhaa yrittänyt saatetaan lähettää suoraan kotiin ilman mitään jatkohoitotoimenpiteitä. "Monen kanssa olen jutellut, ettei sinne päivystykseen oikein edes uskalla mennä, kun kohtelu on semmoista. Ja kun sieltä joutuu kotiin, eikä pääse osastolle, tulee ihan kauhea olo, kun kukaan ei ota tosissaan."


Kokonaisuutena näistä elämäntarinoista hahmottuu monenlaisia kertomuksia. Joillekin itsemurhan yrittäminen on vain sivukoukkaus, hetkellinen häiriö, toisten huolet kasautuvat ylittämättömäksi vuoreksi ja elämää murenee vuosikymmeniksi. Heidän elämänsä on punottu lopulta hauraista langoista.


En suosittele kirjaa kovin herkille ihmisille.

 

Toisaalla:
Lukemattomia kirjoja
YLE: Itsemurhia ympäröivä häpeän muuri murenee uutuusdokumentissa
Jonna Pulkkisen blogi

Kommentit

  1. Pohdit, kuinka monessa tarinassa ongelmana lopulta onkin yksinäisyys. Minusta tuntuu, että varmaan kaikissa. Jos on epäonnea, niin ystävyys korvaa sen, mutta ihmiset, jotka hakeutuvat itsemurhaan eivät enää pysty kokeamaan ystävyyttä parantavana asiana.
    Mielenkiintoiselta kuulostava kirja. Ja mikä loistava nimi kaksoismerkityksineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hienosta kommentista! Kirja paljastaa myös yhteiskunnan kaksinaamaisuuden: fyysisiä vaiivoja hoidetaan, mutta mielen ongelmien kanssa ollaan totaalisen avuttomia.

      Poista
  2. Vaikuttaapa kiintoisalta kirjalta, jos nyt tällaisesta aiheesta voi niin sanoa. Noh, sanon silti - uskon, että ymmärrät, mitä tarkoitan. :) Luulen, että mieli on lähes kaikilla itsemurhan tehneillä jollakin tapaa järkkynyt tai särkynyt. Tämä aihe on minulle melko omakohtainen moneltakin kannalta katsottuna. Mietin voisinko lukea tätä kirjaa vertailematta sitä omiin kokemuksiini (jotka eivät ole suoraan vain omakohtaisia, vaan meillä ns. kulkee itsemurhat suvussa).

    Kirjoitat kyllä tosi mielenkiintoisesti ja avaavasti tästä. Laitanpa Kourallisen tabuja korvan taakse (en sentään suuhuni - sori hirtehinen huumori!).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin