Siirry pääsisältöön

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi



CrimeTime 2014
261 sivua


Aivan toisenlaisista kirjoista tunnetun Jari Järvelän esikoisdekkari sijoittuu pienehköön satamakaupunkiin, joka mainitaan nimeltä Kotkaksi. Nuoret graffititaiteilijat Metro ja Rust maalaavat tägejään yön pimeyden heiveröisessä suojassa. Kintereillään heillä on pahamaineiset Rotat, vartijat, joiden tehtävänä on saattaa töhrijät edesvastuuseen tekemisistään.


Todellisuus on jakautunut kummallakin puolella kahtia. Metron ja Rustin silmissä tavallinen valkokauluselämä näyttäytyy tekopyhänä ja epämoraalisena: yksilöt ovat siinä vain ylikansallisen kapitalismin sätkynukkeja. Vartijoille taas graffitien tekijät ovat yhteiskunnan syöpäläisiä, joista on oikeus hankkiutua eroon keinoja kaihtamatta. Kaupunkitilan saa täyttää jättikokoisilla mainoslakanoilla, mutta yksikin graffiti on liikaa.


On näkyvä ja näkymätön, virallinen ja epävirallinen, hyväksytty ja hylätty todellisuus. Graffititaiteilijat tekevät "näkymättöminä" näkyvää ja myös hylätty maisema saa romaanissa kasvot, kun yksi nuorista tallentaa kamerallaan autioituneita tehdassaleja, rautatieasemia, kirkkoja, sotilasparakkeja ja elokuvateattereita. "Se halusi tallentaa valokuviin sellaiset historian yli pyyhkimät paikat, joista ei ikinä kerrottaisi koulujen historiakirjoissa." 


Turvallisuushakuinen yhteiskunta onkin toisesta kulmasta katsottuna dystopia, jossa isoveli vahtii  jokaista liikettäsi.
 

Ja huolestuttavinta on, että firmat ja poliisi ovat ulkoistaneet valvontakameroiden käytön yksityisille vartijaliikkeille ja näin samalla pesseet kätensä vastuusta. Rotat saavat näin täysin vapaat kädet, eikä heitä valvo tai sanktioi kukaan. Järvelä ottaa yhteiskunnallisesti kantaa, mutta ei paasaa tai alleviivaile.

Bakteereiksi nimettyjen nuorten ja Rottien kilpajuoksu päättyy henkeäsalpaavan jännittävään takaa-ajoon. Lukuneuvojan tavoin toivon, ettei tämä jää Järvelän ainokaiseksi vierailuksi jännityskirjallisuuden saralla. Juoni, taitava kerronta, rakenne ja sisältö muodostavat niin vangitsevan kokonaisuuden, etten malttanut laskea kirjaa käsistäni ennen kuin olin lukenut sen loppuun. 


Ja harvassapa dekkarissa on päähenkilönä 19-vuotias tyttö!



Toisaalla:
Aamun kirja
Jari Järvelä: Miten Tyttö ja pommi sai alkunsa
Hengityskeinu
Lukuneuvoja


Kommentit

  1. Tämä voisi olla hyväkin kirja, siitä on netissä keskusteltu.

    (En tiedä minkälaiset säännöt graffittihommassa on, mutta minusta tietyt kohteet voisi jättää puhtaiksi ja kiusanteko ei edistä yhteiskunnan kehittymistä paremmaksi).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama