Siirry pääsisältöön

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi



CrimeTime 2014
261 sivua


Aivan toisenlaisista kirjoista tunnetun Jari Järvelän esikoisdekkari sijoittuu pienehköön satamakaupunkiin, joka mainitaan nimeltä Kotkaksi. Nuoret graffititaiteilijat Metro ja Rust maalaavat tägejään yön pimeyden heiveröisessä suojassa. Kintereillään heillä on pahamaineiset Rotat, vartijat, joiden tehtävänä on saattaa töhrijät edesvastuuseen tekemisistään.


Todellisuus on jakautunut kummallakin puolella kahtia. Metron ja Rustin silmissä tavallinen valkokauluselämä näyttäytyy tekopyhänä ja epämoraalisena: yksilöt ovat siinä vain ylikansallisen kapitalismin sätkynukkeja. Vartijoille taas graffitien tekijät ovat yhteiskunnan syöpäläisiä, joista on oikeus hankkiutua eroon keinoja kaihtamatta. Kaupunkitilan saa täyttää jättikokoisilla mainoslakanoilla, mutta yksikin graffiti on liikaa.


On näkyvä ja näkymätön, virallinen ja epävirallinen, hyväksytty ja hylätty todellisuus. Graffititaiteilijat tekevät "näkymättöminä" näkyvää ja myös hylätty maisema saa romaanissa kasvot, kun yksi nuorista tallentaa kamerallaan autioituneita tehdassaleja, rautatieasemia, kirkkoja, sotilasparakkeja ja elokuvateattereita. "Se halusi tallentaa valokuviin sellaiset historian yli pyyhkimät paikat, joista ei ikinä kerrottaisi koulujen historiakirjoissa." 


Turvallisuushakuinen yhteiskunta onkin toisesta kulmasta katsottuna dystopia, jossa isoveli vahtii  jokaista liikettäsi.
 

Ja huolestuttavinta on, että firmat ja poliisi ovat ulkoistaneet valvontakameroiden käytön yksityisille vartijaliikkeille ja näin samalla pesseet kätensä vastuusta. Rotat saavat näin täysin vapaat kädet, eikä heitä valvo tai sanktioi kukaan. Järvelä ottaa yhteiskunnallisesti kantaa, mutta ei paasaa tai alleviivaile.

Bakteereiksi nimettyjen nuorten ja Rottien kilpajuoksu päättyy henkeäsalpaavan jännittävään takaa-ajoon. Lukuneuvojan tavoin toivon, ettei tämä jää Järvelän ainokaiseksi vierailuksi jännityskirjallisuuden saralla. Juoni, taitava kerronta, rakenne ja sisältö muodostavat niin vangitsevan kokonaisuuden, etten malttanut laskea kirjaa käsistäni ennen kuin olin lukenut sen loppuun. 


Ja harvassapa dekkarissa on päähenkilönä 19-vuotias tyttö!



Toisaalla:
Aamun kirja
Jari Järvelä: Miten Tyttö ja pommi sai alkunsa
Hengityskeinu
Lukuneuvoja


Kommentit

  1. Tämä voisi olla hyväkin kirja, siitä on netissä keskusteltu.

    (En tiedä minkälaiset säännöt graffittihommassa on, mutta minusta tietyt kohteet voisi jättää puhtaiksi ja kiusanteko ei edistä yhteiskunnan kehittymistä paremmaksi).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persikanke