sunnuntai 24. elokuuta 2014

Niina Hakalahti: Sydänystävä


Karisto 2014
224 sivua

Kuinka paljon ystävyys kestää? Missä on sen rajat?


Kaisa ja Minna ovat olleet parhaita ystäviä lapsuudesta saakka ja heidän elämänpolkunsa on kulkenut myöhemminkin tasatahtia: kummallakin on työ äidinkielenopettajana, aviomies (kummallakin siis omansa) ja teini-ikäinen poika. Mikseipä siis melkein yhteinen kotikin? Paritalo kauniin joen rannalla tuntuu unelmien täyttymykseltä. Se sinetöisi idyllin.



Täällä universumissa me, Minna ja Kaisa, äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat, uimahallin saunassa alastomina. Leevin ja Eetun äidit, lukevien poikien äidit, Leevin, joka oli ryöminyt, ja Eetun, joka oli kontannut. Me saunan lämmön pehmentäminä, punaisina ja höyryävinä, ja ennen kaikkea yhdessä.

Hakalahti yhdistää sujuvan kerronnan ja arjen kipeät solmut, jotka voisivat osua kenen tahansa - etenkin ruuhkavuosiaan elävän nelikymppisen elämään. Kertojana toimivassa Minnassa on samaa ylikiltteyttä ja suojattomuutta kuin Hakalahden edellisen romaanin, Aavasaksan, Sepossa. Heissä on paljon myös empaattisuutta ja heihin onkin helppo suhtautua myötäeläen. Samaa ei voi sanoa esimerkiksi Tomista, Minnan miehestä, joka pakenee väljähtänyttä parisuhdetta pakonomaiseen urheiluun. Vieroksuin häntä ja Kaisaa henkilöhahmoina aika voimakkaastikin. Silti hekin saavat ripauksen ymmärtämystä ja inhimillisyyttä, kuten Hakalahden kirjoissa on tapana. Hakalahti onkin joskus todennut, ettei ole erikseen hyviä ja pahoja ihmisiä.


Minnan mielenliikkeiden kuvaukseen painottuva kerronta on perusvireeltään ehkä aavistuksen melankolista, mutta toinen toisensa kytkeytyvät tapahtumat pitävät jännitystä yllä. Ahdistus tasoitellaan teellä ja sympatialla. Pienetkin teot näyttävät siis tepsivän isojen ongelmien äärellä. Ja jos laajempaa sanomaa kuulostellaan, niin voisi se olla kehoitus kuunnella sisintään aidosti ja armollisesti. Kaunokirjallisen mindfullnessin jälkimaku ei onneksi ole äitelä. 


Mikäli Niina Hakalahti on kirjailijana uusi tuttavuus, niin suosittelen lämpimästi myös hänen aiempia romaanejaan Hengenahdistusta (2004), Uimataito (2008) ja Aavasaksa (2010).



Toisaalla:
Rakkaudesta kirjoihin

Tuijata. Kulttuuripohdintoja


2 kommenttia:

  1. Minä luin myös tuon kirjan, en ole aiemmin lukenut mitään Hakalahdelta. Yllätyin positiivisesti.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...