sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Pekka Jaatinen: Uhrivalkeat




Johnny Kniga 2005
242 sivua


Lapin sodasta tuli viime syksynä kulunneeksi 70 vuotta. Tartuin teemaan hieman jälkijättöisesti lukemalla Pekka Jaatisen (s. 1966) Lapin sota -sarjan toisen osan, Uhrivalkeat. Ensimmäistä osaa (Viimeiseen patruunaan, 2004) en ole lukenut, mutta Uhrivalkeat toimii myös itsenäisenä kokonaisuutena. Jo aiheena Lapin sota on kiinnostava ja se on jäänyt vähemmälle huomiolle kuin talvi- ja jatkosodan tapahtumat.


Uhrivalkeissa on kolme näkökulmaa: saksalaisen Maxin, suomalaisen jääkärin (Arppa) sekä noin 15-vuotiaan Airan, jonka kautta Rovaniemen silloisia oloja kuvataan mielenkiintoisimmin. En jaksanut innostua taisteluista tai taktisista kuvioista, mutta Airan näkökulma evakuoituun Rovaniemen kauppalaan ja sen tuhoon lokakuussa 1944 luo elävää ja inhimillistä ajankuvaa. Parturitätinsä luona asuva nuori kohtaa asioita, joita ei virallisesti ole olemassa, mutta jotka ovat olleet kuitenkin osa naisten arkea:


Täti juotti mörskän naiselle, Ragnille, Mampe -konjakkia suoraan pullosta ja lämmitti saunaa. Samalla se poltatti koko ajan tupakkia. - - Kun Ragni oli niin pökkyrässä, ettei päästänyt enää ääntäkään, täti meni sen päälle niin kuin kuppari ja alko voimalla puristella, painella, rutistella ja hieroa vatsaa. Tajuttoman Ragnin jalat ja kädet kiemurteli lauteella ja elivät niinku veltot käärmeet tai pullataikina. Minun teki pahaa katsoa kun täti kyynärpäillä jyysti kylkiä ja mahaa. Täti otti esiliinan taskusta nenäliinaan käärityn metalliputken, koppas Ragnin jalat olkapäille ja työnsi putken syvälle naisen siihen paikkaan ja alko voimalla puhaltaa putken toiseen päähän.

Sylvi seurustelee saksalaisen Maxin kanssa, joka joutuu vasta sodan loppumetreillä tositoimiin. Sotilaana Max ajattelee sodankäynnin normein, mutta henkilökohtaiset motiivit ovat vielä voimakkaampia: mieluiten Max unohtaisi sodan, kunhan vain saisi yhteisen elämän Sylvin kanssa. Saksalaisten kuva onkin Uhrivalkeissa kahtalainen: majuri Max on pyrkimyksissään vilpitön, mutta toisaalta saksalaisten jälkeensä jättämä hävitys on lohdutonta. He polttavat ja tuhoavat tiet ja kylät. Eläimet huutavat tuskissaan palamaan lehahtaneissa navetoissa.

Jaatisen käyttämä moninäkökulmaisuus toimii tässäkin romaanissa. Se tuo kuvattuihin tapahtumiin syvyyttä ja rikkoo illuusion sodasta loogisesti ja suoraviivaisesti etenevänä, yhtenäisenä kertomuksena. Sylvin ja Airan hahmot tuovat mieleen Annikki Kariniemen voimalliset Lapin naiset.


Rovaniemen kauppalan polttaminen lokakuussa 1944 on ikuistettu myös Puolustusvoimien sotakuva-arkiston kuviin.



Toisaalla:
#kirja
Arde arvioi
Kirjasampo: Moniääninen Lapin sota - Pekka Jaatinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...