Siirry pääsisältöön

Pekka Jaatinen: Uhrivalkeat




Johnny Kniga 2005
242 sivua


Lapin sodasta tuli viime syksynä kulunneeksi 70 vuotta. Tartuin teemaan hieman jälkijättöisesti lukemalla Pekka Jaatisen (s. 1966) Lapin sota -sarjan toisen osan, Uhrivalkeat. Ensimmäistä osaa (Viimeiseen patruunaan, 2004) en ole lukenut, mutta Uhrivalkeat toimii myös itsenäisenä kokonaisuutena. Jo aiheena Lapin sota on kiinnostava ja se on jäänyt vähemmälle huomiolle kuin talvi- ja jatkosodan tapahtumat.


Uhrivalkeissa on kolme näkökulmaa: saksalaisen Maxin, suomalaisen jääkärin (Arppa) sekä noin 15-vuotiaan Airan, jonka kautta Rovaniemen silloisia oloja kuvataan mielenkiintoisimmin. En jaksanut innostua taisteluista tai taktisista kuvioista, mutta Airan näkökulma evakuoituun Rovaniemen kauppalaan ja sen tuhoon lokakuussa 1944 luo elävää ja inhimillistä ajankuvaa. Parturitätinsä luona asuva nuori kohtaa asioita, joita ei virallisesti ole olemassa, mutta jotka ovat olleet kuitenkin osa naisten arkea:


Täti juotti mörskän naiselle, Ragnille, Mampe -konjakkia suoraan pullosta ja lämmitti saunaa. Samalla se poltatti koko ajan tupakkia. - - Kun Ragni oli niin pökkyrässä, ettei päästänyt enää ääntäkään, täti meni sen päälle niin kuin kuppari ja alko voimalla puristella, painella, rutistella ja hieroa vatsaa. Tajuttoman Ragnin jalat ja kädet kiemurteli lauteella ja elivät niinku veltot käärmeet tai pullataikina. Minun teki pahaa katsoa kun täti kyynärpäillä jyysti kylkiä ja mahaa. Täti otti esiliinan taskusta nenäliinaan käärityn metalliputken, koppas Ragnin jalat olkapäille ja työnsi putken syvälle naisen siihen paikkaan ja alko voimalla puhaltaa putken toiseen päähän.

Sylvi seurustelee saksalaisen Maxin kanssa, joka joutuu vasta sodan loppumetreillä tositoimiin. Sotilaana Max ajattelee sodankäynnin normein, mutta henkilökohtaiset motiivit ovat vielä voimakkaampia: mieluiten Max unohtaisi sodan, kunhan vain saisi yhteisen elämän Sylvin kanssa. Saksalaisten kuva onkin Uhrivalkeissa kahtalainen: majuri Max on pyrkimyksissään vilpitön, mutta toisaalta saksalaisten jälkeensä jättämä hävitys on lohdutonta. He polttavat ja tuhoavat tiet ja kylät. Eläimet huutavat tuskissaan palamaan lehahtaneissa navetoissa.

Jaatisen käyttämä moninäkökulmaisuus toimii tässäkin romaanissa. Se tuo kuvattuihin tapahtumiin syvyyttä ja rikkoo illuusion sodasta loogisesti ja suoraviivaisesti etenevänä, yhtenäisenä kertomuksena. Sylvin ja Airan hahmot tuovat mieleen Annikki Kariniemen voimalliset Lapin naiset.


Rovaniemen kauppalan polttaminen lokakuussa 1944 on ikuistettu myös Puolustusvoimien sotakuva-arkiston kuviin.



Toisaalla:
#kirja
Arde arvioi
Kirjasampo: Moniääninen Lapin sota - Pekka Jaatinen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin