Siirry pääsisältöön

Antti Tuuri: Jokivarsien kansa sodassa


Pohjoinen 1994
216 sivua


Antti Tuurin mittava tuotanto sisältää kaunokirjallisten teosten lisäksi dokumenttiteoksia, erilaisia historiikkeja, elämäkertoja, matkakertomuksia ja mm. elokuvakäsikirjoituksia. Jokivarsien kansa sodassa on haastatteluaineistoon pohjautuva, Pohjois-Pohjanmaan ihmisten kertomus sotavuosista: talvisodasta, välirauhan ajasta, jatkosodasta ja Lapin sodasta. Kansilieve kertoo kirjan saaneen alkunsa iiläisten veteraanijärjestöjen aloitteesta.


Muutaman rivin ja korkeintaan parin sivun mittaisista katkelmista syntyy sotien vaiheita noudattava, kronologinen kokonaisuus. Kirjan lopussa on lista kaikista kirjaan haastatelluista, mutta mistään ei käy ilmi, kuka minkäkin tarinan on kertonut. Kerrontaratkaisu vaatii hieman totuttelua, mutta yhdessä muistikuvista muodostuu autenttinen ja vivahteikas todistus sodanaikaisesta elämästä. Kotiseutu on läsnä rintamallakin: ”Tunnussana meillä oli Bio Kiistola”.


Mikään urotekojen ylistyslaulu JKS ei ole, vaikka niistäkin tietenkin kerrotaan. Politiikkaa tai laajoja linjauksia tärkeämmältä tuntui se, että oli selvinnyt hengissä. Myös kotirintamaa kuvataan: Pienen tytön koulupäivä keskeytyy, kun opettaja kertoo, että sota on syttynyt ja kaikkien pitää lähteä kotiin. Saksalaissotilaat maksavat syömisistään, mutta suomalaiset varastavat käsilaukun, jossa kertoja on säilyttänyt rahojaan ja vähiä korujaan evakkoon joutumisen varalta.  Monessa kertomuksessa toistuvat evakkoon lähtemisen tunnelmat. 


Yksi liikuttavimmista tarinoista kertoo hevosen paluusta sodasta kotiin: 


Meiltä oli hevonen koko jatkosodan ajan armeijassa, se oli aluksi iiläisen komppanianpäällikön, kapteeni Arimon ratsuna. Arimo kaatui heti Kiestingissä jatkosodan alussa, mutta hevonen soti koko jatkosodan ja vielä saksalaisia vastaan Lapissa. Hevosmies kertoi sitten, että kun he tulivat pohjoisesta, niin meidän hevonen oli ruvennut katselemaan kaikkia merenrannalle päin lähteviä tienhaaroja hyvin tarkasti, ja meidän tienhaarassa se lähti laukkaamaan ja juoksi suoraan portaiden eteen ja hirnui kovasti. Ei siltä ollut koti unohtunut.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Paavo Rintala: Pojat

Otava 1958 Teuvo Pakkala toi kirjallisuuteen Oulun Vaaran kaupunginosan, Matti Hälli Tuiran, Paavo Rintala puolestaan lapsuus- ja kouluvuosiensa Raksilan. Työläisten ja köyhien alueita kaikki tyynni.  Rintalan Raksila ajoittuu jatkosotaan. Oulu oli saksalaisten varuskuntakaupunki ja kaupungintalollakin liehuivat hakaristiliput. Tuiraan rakennettua saksalaisten suurinta parakkikylää kutsuttiin Pikku-Berliiniksi ja tämä nimitys elää yhä osana paikallishistoriaa yhtä lailla kuin esimerkiksi Koskela tunnetaan Pikku-Moskovana. Kotirintaman arki näyttäytyy romaanissa kaupankäyntinä ja vehtaamisena saksalaisten kanssa. Sota on luonut poikkeusolot, joissa normaalit käytöskoodit eivät välttämättä päde. Kerronnan keskiössä toimivalle raksilalaiselle poikasakille sota on ennen kaikkea jännittävää peliä ja saksalaissotilaiden ja heidän heilojensa ”vaanimista”, jos kohta Immu, Pate, Urkki, Matti ja etenkin oman onnensa nojaan jätetty Jake oppivat tuntemaan myös sodan nurjemman puole...