Siirry pääsisältöön

Sanni Purhonen: Ihmiskoirat


Daimon 2014
46 sivua

Sanni Purhosen (s. 1983) runoissa tasapainoillaan kapealla alustalla. Elämä on niissä kuin vähän tärähtänyt valokuva, sijoiltaan nyrjähtänyt ja helposti särkyvä. Pienet hetket rinnastuvat lakoniseen, aavistuksen dystooppiseen tunnelmaan. Lopun aikoja tässä elellään, mutta ironisen ymmärryksen sävyttämänä: "Istuminen tappaa / nukkuminen pitää hengissä vain väliaikaisesti".

Kokoelma on jaettu neljään osaan: Haavoittunut talvi, Maailmanpyörä, Leninin patsas ja Ihmiskoirat. Haavoittuneen talven kuvat ovat groteskeja ja paikoin vähän kuluneitakin. Leninin patsaassa vuosi taittuu kaikkialle valonsa tunkevaan kevääseen ja Ihmiskoirissa päivä painuu iltaan, joka "on täynnä omituista naurua / ihmiskoirat nilkuttavat katulamppujen alla. Tulee mieleen Kauko Röyhkän biisi Helvetti, jossa rampa klenkkaa pitkin hiekkatietä ja höpisee itsekseen.

Harmittavan usein runojen asetelma ja kertojan havainnot jäävät nupulleen. Tulee olo, että tästä tai tuosta olisi voinut kertoa enemmänkin. Mitä tapahtui kätensä irrottaneelle miehelle? Ihmiset ovat yhtäältä kasvotonta massaa, toisaalta puoliksi eläimiä. Koirat ja kissat elävät kahlittuina, mutta villielämillä on vielä vapautensa:
naakka kävelee tienlaitaa
itsevarmemmin kuin kukaan
pihalla hevosen kokoinen rusakko

yö ryömii ylle

parvekkeenovi jää auki
elokuun tulla

Sanni Purhonen on vantaalainen runoilija, toimittaja, kustannustoimittaja ja kriitikko. Ihmiskoirat on hänen toinen teoksensa. Hänen tuotantoonsa voi tutustua myös Haittaako jos kysyn? -videoteoksen välityksellä. Sen on ohjannut Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen.


Toisaalla:
Turun Sanomat
Nyt.fi

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...
2 kommenttia
Lue lisää

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...
4 kommenttia
Lue lisää