Siirry pääsisältöön

Sanni Purhonen: Ihmiskoirat


Daimon 2014
46 sivua


Sanni Purhosen (s. 1983) runoissa tasapainoillaan kapealla alustalla. Elämä on niissä kuin vähän tärähtänyt valokuva, sijoiltaan nyrjähtänyt ja helposti särkyvä. Pienet hetket rinnastuvat lakoniseen, aavistuksen dystooppiseen tunnelmaan. Lopun aikoja tässä elellään, mutta ironisen ymmärryksen sävyttämänä: "Istuminen tappaa / nukkuminen pitää hengissä vain väliaikaisesti".


Kokoelma on jaettu neljään osaan: Haavoittunut talvi, Maailmanpyörä, Leninin patsas ja Ihmiskoirat. Haavoittuneen talven kuvat ovat groteskeja ja paikoin vähän kuluneitakin. Leninin patsaassa vuosi taittuu kaikkialle valonsa tunkevaan kevääseen ja Ihmiskoirissa päivä painuu iltaan, joka "on täynnä omituista naurua / ihmiskoirat nilkuttavat katulamppujen alla. Tulee mieleen Kauko Röyhkän biisi Helvetti, jossa rampa klenkkaa pitkin hiekkatietä ja höpisee itsekseen.


Harmittavan usein runojen asetelma ja kertojan havainnot jäävät nupulleen. Tulee olo, että tästä tai tuosta olisi voinut kertoa enemmänkin. Mitä tapahtui kätensä irrottaneelle miehelle? Ihmiset ovat yhtäältä kasvotonta massaa, toisaalta puoliksi eläimiä. Koirat ja kissat elävät kahlittuina, mutta villielämillä on vielä vapautensa:

naakka kävelee tienlaitaa
itsevarmemmin kuin kukaan
pihalla hevosen kokoinen rusakko

yö ryömii ylle

parvekkeenovi jää auki
elokuun tulla

Sanni Purhonen on vantaalainen runoilija, toimittaja, kustannustoimittaja ja kriitikko. Ihmiskoirat on hänen toinen teoksensa. Hänen tuotantoonsa voi tutustua myös Haittaako jos kysyn? -videoteoksen välityksellä. Sen on ohjannut Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen.



Toisaalla:
Turun Sanomat
Nyt.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Annikki Kariniemi: Poro-Kristiina

Otava 1952 237 sivua Pakkanen on kiristynyt pahimmilleen Sompio-vuoman laakeilla, jääksi jähmettyneillä kaltiokentillä. Se ei enää paukahtele. Se on vain. Seisoo tiukkana hiljaisuutena joka taholla selkosta, ylhäällä ja alhaalla. Kiiluvaiset kipenöivät omaa kylmäänsä taivaan kannelta. Kuun loistossakin on pakkasen hyytävää kalseutta. Näillä pohjoista miljöötä kuvaavilla sanoilla aloitti Annikki Kariniemi (1913-1984) esikoisromaaninsa, jota seurasi mittava ja monipuolinen tuotanto: yli kolmekymmentä teosta, näytelmiä, runoja ja lehtikirjoituksia. Kariniemi oli Lapin ensimmäisiä naiskirjailijoita ja naispuolinen uranuurtaja suomalaisessa eräkirjallisuudessa. Suotta häntä ei sanottu lappilaisen kaunokirjallisuuden esiäidiksi.  Kariniemen ensimmäiset teokset jatkavat Lapin romantiikan perinnettä. Poro-Kristiina on myyttinen kertomus naisesta, jonka elämä jakautuu kahteen todellisuuteen. Yhtäällä on kristilliset normit ja elämäntapa, toisaalla ikiaikainen taikojen, näkyjen ja šama