Siirry pääsisältöön

Sanni Purhonen: Ihmiskoirat


Daimon 2014
46 sivua

Sanni Purhosen (s. 1983) runoissa tasapainoillaan kapealla alustalla. Elämä on niissä kuin vähän tärähtänyt valokuva, sijoiltaan nyrjähtänyt ja helposti särkyvä. Pienet hetket rinnastuvat lakoniseen, aavistuksen dystooppiseen tunnelmaan. Lopun aikoja tässä elellään, mutta ironisen ymmärryksen sävyttämänä: "Istuminen tappaa / nukkuminen pitää hengissä vain väliaikaisesti".

Kokoelma on jaettu neljään osaan: Haavoittunut talvi, Maailmanpyörä, Leninin patsas ja Ihmiskoirat. Haavoittuneen talven kuvat ovat groteskeja ja paikoin vähän kuluneitakin. Leninin patsaassa vuosi taittuu kaikkialle valonsa tunkevaan kevääseen ja Ihmiskoirissa päivä painuu iltaan, joka "on täynnä omituista naurua / ihmiskoirat nilkuttavat katulamppujen alla. Tulee mieleen Kauko Röyhkän biisi Helvetti, jossa rampa klenkkaa pitkin hiekkatietä ja höpisee itsekseen.

Harmittavan usein runojen asetelma ja kertojan havainnot jäävät nupulleen. Tulee olo, että tästä tai tuosta olisi voinut kertoa enemmänkin. Mitä tapahtui kätensä irrottaneelle miehelle? Ihmiset ovat yhtäältä kasvotonta massaa, toisaalta puoliksi eläimiä. Koirat ja kissat elävät kahlittuina, mutta villielämillä on vielä vapautensa:
naakka kävelee tienlaitaa
itsevarmemmin kuin kukaan
pihalla hevosen kokoinen rusakko

yö ryömii ylle

parvekkeenovi jää auki
elokuun tulla

Sanni Purhonen on vantaalainen runoilija, toimittaja, kustannustoimittaja ja kriitikko. Ihmiskoirat on hänen toinen teoksensa. Hänen tuotantoonsa voi tutustua myös Haittaako jos kysyn? -videoteoksen välityksellä. Sen on ohjannut Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen.


Toisaalla:
Turun Sanomat
Nyt.fi
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...
2 kommenttia
Lue lisää

Paavo Rintala: Pojat

Otava 1958 Teuvo Pakkala toi kirjallisuuteen Oulun Vaaran kaupunginosan, Matti Hälli Tuiran, Paavo Rintala puolestaan lapsuus- ja kouluvuosiensa Raksilan. Työläisten ja köyhien alueita kaikki tyynni.  Rintalan Raksila ajoittuu jatkosotaan. Oulu oli saksalaisten varuskuntakaupunki ja kaupungintalollakin liehuivat hakaristiliput. Tuiraan rakennettua saksalaisten suurinta parakkikylää kutsuttiin Pikku-Berliiniksi ja tämä nimitys elää yhä osana paikallishistoriaa yhtä lailla kuin esimerkiksi Koskela tunnetaan Pikku-Moskovana. Kotirintaman arki näyttäytyy romaanissa kaupankäyntinä ja vehtaamisena saksalaisten kanssa. Sota on luonut poikkeusolot, joissa normaalit käytöskoodit eivät välttämättä päde. Kerronnan keskiössä toimivalle raksilalaiselle poikasakille sota on ennen kaikkea jännittävää peliä ja saksalaissotilaiden ja heidän heilojensa ”vaanimista”, jos kohta Immu, Pate, Urkki, Matti ja etenkin oman onnensa nojaan jätetty Jake oppivat tuntemaan myös sodan nurjemman puole...
6 kommenttia
Lue lisää