Siirry pääsisältöön

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika



1960-luvun Oulu on pienehkö, jos kohta tulevaisuuteen innokkaasti kurottava puutalokaupunki, ja koko kansakunta tuntuu olevan liikkeessä. Eletään suuren muuton ja kaupungistumisen aikaa. ”Se, että sattui syntymään jossakin, ei vielä tarkoittanut että siellä pystyisi elämään.” 

Isätön Aarnikin etsii paikkaansa maailmassa ja löytää sen Enni-tätinsä valokuvausliikkeestä Asemakadulta: vedosten, valotusten, kohdistusten ja rajauksien maailmasta. Pian ”ahdas ja takapajuinen, puolihullu ja uskovaisten pilaama” kaupunki käy pieneksi. Aarni muuttaa Helsinkiin kuvaajakaverinsa Teuvon luokse. Itseriittoisesta ja helpon menestyksen lykästämästä Teuvosta muodostuu vastakohta sensitiiviselle, mutta kuitenkin omalla tavallaan vahvalle Aarnille. Teuvolla on naisia joka sormelle, Aarni perustaa perheen Ilsen kanssa.


Romaanin tunnelma on viritetty taidokkaasti halki vuosikymmenten. Vuosien ja kokemusten myötä myös Aarnin tavoitteet ja unelmat muuttuvat.  Elämä vertautuu kahdesti valottuneeseen filminpätkään, jossa kaksi kuvaa kuultaa toistensa lomitse. Tulee mieleen Matti Hällin Oulu-romaani Valkea kaupunki (1957), jossa maisemaa kuvataan ohuena kalvona, jonka läpi menneisyys häämöttää.


Aarni katsoi mihin Pilvi viittoi, näki kehitteessä kelluvat onnelliset kasvonsa, joilla ei ollut niin paljon ryppyjä kuin nykyään, Ilsen sormet jotka painautuivat pehmeinä hänen poskeaan vasten. Sen täytyi olla totta kun siitä oli olemassa kuva, kamera ei valehdellut, ei ainakaan niin pahasti.

Pitkä valotusaika on raahelaisen Pauliina Vanhatalon kahdeksas romaani. Se on varmalla otteella kirjoitettu, esteettinen ja hallittu kokonaisuus, johon jää sopivasti myös jotain arvoituksellista.



Tammi 2015
223 sivua



Toisaalla:
Lukutoukan kulttuuriblogi

Kirja.fi 
Pauliina Vanhatalon haastattelu

Kommentit

  1. Kiinnostavan kuuloinen kirja. En olekaan lukenut Vanhatalolta mitään, joten tästä voisi hyvinkin aloittaa. Kahden täysin erilaisen miehen elämäntarinoista syntyy varmaan hyviä oivalluksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teuvo on siis vain sivuhenkilö. Hänen suullaan ei puhuta, eikä tapahtumia kuvata hänen näkökulmastaan.

      Poista
  2. Minä olin tätä ennen lukenut Vanhatalolta ainoastaan Veera Vaahterana kirjoitettuja kirjoja, joten tähänkin oli mukavaa tutustua. Tykkäsin! :)

    VastaaPoista
  3. Luulen, että tämä oli enemmän minua kuin Veera Vaahtera. Mietin tämän lukemista. Oulu tuntuu aina kiinnostavalle, asuin siellä yliopistoajan.

    VastaaPoista
  4. Kirja oli aiheeltaan kiinnostava, mutta osa henkilöistä oli onttoja. Kuitenkin ihan hyvä, muttei maailmaa mullistava teos.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin