Siirry pääsisältöön

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika



1960-luvun Oulu on pienehkö, jos kohta tulevaisuuteen innokkaasti kurottava puutalokaupunki, ja koko kansakunta tuntuu olevan liikkeessä. Eletään suuren muuton ja kaupungistumisen aikaa. ”Se, että sattui syntymään jossakin, ei vielä tarkoittanut että siellä pystyisi elämään.” 

Isätön Aarnikin etsii paikkaansa maailmassa ja löytää sen Enni-tätinsä valokuvausliikkeestä Asemakadulta: vedosten, valotusten, kohdistusten ja rajauksien maailmasta. Pian ”ahdas ja takapajuinen, puolihullu ja uskovaisten pilaama” kaupunki käy pieneksi. Aarni muuttaa Helsinkiin kuvaajakaverinsa Teuvon luokse. Itseriittoisesta ja helpon menestyksen lykästämästä Teuvosta muodostuu vastakohta sensitiiviselle, mutta kuitenkin omalla tavallaan vahvalle Aarnille. Teuvolla on naisia joka sormelle, Aarni perustaa perheen Ilsen kanssa.


Romaanin tunnelma on viritetty taidokkaasti halki vuosikymmenten. Vuosien ja kokemusten myötä myös Aarnin tavoitteet ja unelmat muuttuvat.  Elämä vertautuu kahdesti valottuneeseen filminpätkään, jossa kaksi kuvaa kuultaa toistensa lomitse. Tulee mieleen Matti Hällin Oulu-romaani Valkea kaupunki (1957), jossa maisemaa kuvataan ohuena kalvona, jonka läpi menneisyys häämöttää.


Aarni katsoi mihin Pilvi viittoi, näki kehitteessä kelluvat onnelliset kasvonsa, joilla ei ollut niin paljon ryppyjä kuin nykyään, Ilsen sormet jotka painautuivat pehmeinä hänen poskeaan vasten. Sen täytyi olla totta kun siitä oli olemassa kuva, kamera ei valehdellut, ei ainakaan niin pahasti.

Pitkä valotusaika on raahelaisen Pauliina Vanhatalon kahdeksas romaani. Se on varmalla otteella kirjoitettu, esteettinen ja hallittu kokonaisuus, johon jää sopivasti myös jotain arvoituksellista.



Tammi 2015
223 sivua



Toisaalla:
Lukutoukan kulttuuriblogi

Kirja.fi 
Pauliina Vanhatalon haastattelu

Kommentit

  1. Kiinnostavan kuuloinen kirja. En olekaan lukenut Vanhatalolta mitään, joten tästä voisi hyvinkin aloittaa. Kahden täysin erilaisen miehen elämäntarinoista syntyy varmaan hyviä oivalluksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teuvo on siis vain sivuhenkilö. Hänen suullaan ei puhuta, eikä tapahtumia kuvata hänen näkökulmastaan.

      Poista
  2. Minä olin tätä ennen lukenut Vanhatalolta ainoastaan Veera Vaahterana kirjoitettuja kirjoja, joten tähänkin oli mukavaa tutustua. Tykkäsin! :)

    VastaaPoista
  3. Luulen, että tämä oli enemmän minua kuin Veera Vaahtera. Mietin tämän lukemista. Oulu tuntuu aina kiinnostavalle, asuin siellä yliopistoajan.

    VastaaPoista
  4. Kirja oli aiheeltaan kiinnostava, mutta osa henkilöistä oli onttoja. Kuitenkin ihan hyvä, muttei maailmaa mullistava teos.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...