Siirry pääsisältöön

Esa Mäkijärvi: Vieraita


 

Voikohan mihinkään enää luottaa, kun kirjaston asiasanoituskin johtaa harhaan? Luin Esa Mäkijärven (s. 1984) Vieraita -romaania esikoisteoksena, mutta kävikin ilmi, että Mäkijärvi on julkaissut aiemmin kolme runokokoelmaa ja tietokirjallisuutta. Tekijänsä esikoisromaani Vieraita kuitenkin on. 

Romaani kertoo kahden nuoren kohtalosta jatkosodassa, kesällä 1944. Sotamies Viljami Jokinen ja lotta Anna Kovanen ovat kumpikin irtisanoutuneet sodasta omin luvin. Viljami on paennut rintamalta ja Anna on lähtenyt luvatta pois Lotta Svärd -järjestöstä. Viljami tapaa Annan lähellä rintamaa sijaitsevassa hylätyssä kartanossa:

Viljami katsoi pihaa. Hän ei nähnyt ketään ja arveli naisen olevan paikalla luvatta. Sen huomasi jo tämän likaisista vaatteista, sillä lotat olivat aina huoliteltuja. Kartano ja sivurakennukset näyttivät hylätyiltä, mutta eivät epätodellisilta, sillä Viljami oli tottunut sodassa odottamattomiin näkyihin.
    Tilanne tuntui hauraalta. Väärin toimiminen pilaisi kaiken ja tekisi sanoista turhia. Aurinko sipaisi Annan pitkiä, vaaleita hiuksia. Pääskyt rakensivat pesäänsä. Naisen kori oli melkein täynnä heiniä ja yrttejä, ja Viljami tiesi, että jos hän ei tekisi mitään, nainen kääntyisi ja huutaisi.
Anna ja Viljami rakastuvat, mutta kummankin henkinen rikkonaisuus ja vahva ulkopuolisuuden tunne, johon romaanin nimikin viittaa, tekee yhdessä elämisestä miltei sietämätöntä. Anna pakenee todellisuutta ja etenevää tuberkuloosiaan kuvitelmiinsa, Viljami on rauhaton ja umpimielinen. He ovat historian tapahtumien pyörteisiin ajautuneita yksilöitä, jotka sota ohjaa ehkä vielä vahvemmin sivupoluille kuin mitä ilman sitä olisi tapahtunut.

Kartanossa aika tuntuu pysähtyvän ja sotakin vaikuttaa epätodellisen kaukaiselta painajaiselta. Ajatuksissaan Anna ja Viljami käyvät läpi lapsuuttaan, kasvuvuosiaan ja sodan tapahtumia. Todellisuus näyttäytyy suhteellisena ja muuttuvana, se sekoittuu kuvitelmiin, takaumiin, uniin ja houreisiin. 


Sodan raadollisuus nostaa esiin primitiiviset vietit ja mielihalut. Mäkijärvi esittää sen mielettömänä, monin paikoin groteskina näytelmänä sen rumuutta millään muotoa peittelemättä: tapahtuu raiskauksia, kidutuksia, sotilaiden mielet järkkyvät. Mitään hyveellistä tai moraalin kohottamaa sodassa ei ole. Lotat huoraavat ja tiedusteluretkellä loukkaantunut sotilas tapetaan pikaistuksissa, jotta hän ei huudollaan paljastaisi muita.


Hyvän mielen kirjallisuutta Vieraita ei siis ole, mutta omaääninen tyyli, kerronnan ulottuvuudet ja toimiva rakenne tekevät siitä mielenkiintoisen kokonaisuuden. Suosittelen teosta toisenlaisesta sotakirjallisuudesta kiinnostuneille.

 

Arktinen Banaani 2015
208 sivua
 


Toisaalla:
Kiiltomato
Sateenvarjoton


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...