Siirry pääsisältöön

Esa Mäkijärvi: Vieraita


 

Voikohan mihinkään enää luottaa, kun kirjaston asiasanoituskin johtaa harhaan? Luin Esa Mäkijärven (s. 1984) Vieraita -romaania esikoisteoksena, mutta kävikin ilmi, että Mäkijärvi on julkaissut aiemmin kolme runokokoelmaa ja tietokirjallisuutta. Tekijänsä esikoisromaani Vieraita kuitenkin on. 

Romaani kertoo kahden nuoren kohtalosta jatkosodassa, kesällä 1944. Sotamies Viljami Jokinen ja lotta Anna Kovanen ovat kumpikin irtisanoutuneet sodasta omin luvin. Viljami on paennut rintamalta ja Anna on lähtenyt luvatta pois Lotta Svärd -järjestöstä. Viljami tapaa Annan lähellä rintamaa sijaitsevassa hylätyssä kartanossa:

Viljami katsoi pihaa. Hän ei nähnyt ketään ja arveli naisen olevan paikalla luvatta. Sen huomasi jo tämän likaisista vaatteista, sillä lotat olivat aina huoliteltuja. Kartano ja sivurakennukset näyttivät hylätyiltä, mutta eivät epätodellisilta, sillä Viljami oli tottunut sodassa odottamattomiin näkyihin.
    Tilanne tuntui hauraalta. Väärin toimiminen pilaisi kaiken ja tekisi sanoista turhia. Aurinko sipaisi Annan pitkiä, vaaleita hiuksia. Pääskyt rakensivat pesäänsä. Naisen kori oli melkein täynnä heiniä ja yrttejä, ja Viljami tiesi, että jos hän ei tekisi mitään, nainen kääntyisi ja huutaisi.
Anna ja Viljami rakastuvat, mutta kummankin henkinen rikkonaisuus ja vahva ulkopuolisuuden tunne, johon romaanin nimikin viittaa, tekee yhdessä elämisestä miltei sietämätöntä. Anna pakenee todellisuutta ja etenevää tuberkuloosiaan kuvitelmiinsa, Viljami on rauhaton ja umpimielinen. He ovat historian tapahtumien pyörteisiin ajautuneita yksilöitä, jotka sota ohjaa ehkä vielä vahvemmin sivupoluille kuin mitä ilman sitä olisi tapahtunut.

Kartanossa aika tuntuu pysähtyvän ja sotakin vaikuttaa epätodellisen kaukaiselta painajaiselta. Ajatuksissaan Anna ja Viljami käyvät läpi lapsuuttaan, kasvuvuosiaan ja sodan tapahtumia. Todellisuus näyttäytyy suhteellisena ja muuttuvana, se sekoittuu kuvitelmiin, takaumiin, uniin ja houreisiin. 


Sodan raadollisuus nostaa esiin primitiiviset vietit ja mielihalut. Mäkijärvi esittää sen mielettömänä, monin paikoin groteskina näytelmänä sen rumuutta millään muotoa peittelemättä: tapahtuu raiskauksia, kidutuksia, sotilaiden mielet järkkyvät. Mitään hyveellistä tai moraalin kohottamaa sodassa ei ole. Lotat huoraavat ja tiedusteluretkellä loukkaantunut sotilas tapetaan pikaistuksissa, jotta hän ei huudollaan paljastaisi muita.


Hyvän mielen kirjallisuutta Vieraita ei siis ole, mutta omaääninen tyyli, kerronnan ulottuvuudet ja toimiva rakenne tekevät siitä mielenkiintoisen kokonaisuuden. Suosittelen teosta toisenlaisesta sotakirjallisuudesta kiinnostuneille.

 

Arktinen Banaani 2015
208 sivua
 


Toisaalla:
Kiiltomato
Sateenvarjoton


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin