Siirry pääsisältöön

Kaiho Nieminen: Ihmissuden kronikka



Kalma niittää satoaan 1600-luvun Suomessa. Kulkutaudit kaatavat raavaita miehiäkin, mutta vielä kovemmin koettelee kansaa kuningas Kustaa Adolfin sota ja sääty-yhteiskunnan ies, jonka alta ei armahda taikausko, saatikka uskonto:

Pappien puheita ja taksoja muistellessa luonto vain kasvoi. Kun papit eivät koskaan ole elävääkään rahvaanmiestä halunneet armahtaa, mitä ne ihmisraadon autuuden puolesta pystyisivät tekemään? Kun Jumala on kääntänyt sinulle selkänsä, on turha enää maallistenkaan herrojen höpinöitä kuunnella.

Myötätunto tai kohtuuden käsite tuntuvat olevan tyystin tuntemattomia parempiosaiselle väelle, ja kruunulla on oikeus verottaa talonpoikia niin kovalla kädellä kuin sitä sattuu huvittamaan. Näihin mustavalkoisiin puitteisiin asettaa Kaiho Nieminen päähenkilönsä, talonpoika Matti Jurvasen, jolta kirjettä kuninkaalle vievä herrasaattue ryöstää ensin hevosen, sitten lampaat, lehmän ja toisenkin hevosen. Äärimmäisessä hädässä vasta vaimonsa haudannut Matti päätyy miestappoon. Hän pakenee virkavaltaa metsään.

Ihmissuden kronikka on ensimmäinen romaani, jonka olen Kaiho Niemiseltä lukenut, mutta ei varmasti viimeinen, niin vaikuttava, koskettava ja taidolla laadittu se on. Juonen tasolla vire pysyy hienosti yllä – se ei käy tyhjää rivinkään vertaa. Monesta kirjasta joutaisi neljännes pois, mutta tästä en ottaisi sanaakaan. Niin ikään 1600-luku on kuvattu taitaen: silloiset tavat, työt, matkanteko ja ylipäätään tuolloinen maailmankuva nousevat elävinä lukijan mieleen.  

Ihmissuden kronikka näyttää ihmisen petona, jolle inhimillisyys on ylellisyyttä. Sitä ei löydy suhteessa toisiin ihmisiin, mutta eläimet ja luonto antavat jonkinlaista mittakaavaa luomakunnan kruununa itseään pitävälle olennolle. Vaikuttavimmillaan romaani onkin erämaan mittaamattomien maisemien äärellä, karhuemon tai ilveksen tuntumassa, kuusensiipien katveessa.

 

WSOY 2016
184 sivua


Toisaalla:
Annelin kirjoissa
Kiiltomato
Kirjakko ruispellossa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin