Siirry pääsisältöön

Katariina Vuori ja Vesa Ranta: Lottovoittajien pöydässä



Suomessa on 800 000 - 900 000 tilastollisesti köyhää ihmistä. Pitkäaikaisköyhiä heistä on noin 100 000 ja leipäjonoissa käy viikottain yli 20 000 suomalaista. Äärimmäisessä köyhyydessä Suomessa elää Katariina Vuoren mukaan 30 000 ihmistä tai kotitaloutta. 

Tällaiselle massalle on oululainen kirjailija Katariina Vuori antanut kasvot yhdessä valokuvaaja Vesa Rannan kanssa teoksessa Lottovoittajien pöydässä. Lähemmin tutustutaan kahdentoista köyhän elämäntarinaan, ja juuri nämä tarinat ovat kirjan mielenkiintoisinta antia. (Niin kiinnostavaa, että luin pikkutunneille saakka.)

Esimerkiksi köyhyyden syitä ja seurauksia, historiaa ja sosioekonomisen aseman vaikutusta lapsen kehitykseen käsittelevät luvut antavat myös perspektiiviä monisyiseen aiheeseen.

Kirjassa esiteltyjen ihmisten köyhyyden taustalla on monenlaisia tarinoita. On turvatonta lapsuutta, psyyken ongelmia, yksinhuoltajuutta, työttömyyttä, sairautta, alkoholismia, ylivelkaantumista, parisuhdeväkivaltaa. Tavanomaista ehkä, mutta aina kuitenkin myös yksilöllistä. 

22-vuotias Kati pyöräilee talvella kymmenen kilometrin päähän hakemaan vanhaksi mennyttä mehuglögiä. 64-vuotiaan Reijon ero ja alkoholisoituminen suisti välillä asunnottomaksikin. Voimakkaimmin mieleeni jäi ehkä 40-vuotiaan Annan tarina. Hänellä on takanaan erittäin vakavaa parisuhdeväkivaltaa, kaksi aivoverenvuotoa ja pitkäaikaissauraus. Silti hän ei ole menettänyt toivoaan paremmasta huomisesta.

Lottovoittajien kuvissa näkyy tavallisia koteja ja paljon yksityiskohtia, mutta vain vähän kasvoja: neljä haastatelluista on kuvissa niin, että heidät voi tunnistaa.

Paljon puhutaan siitä, miten soten menot suistavat koko Suomen perikatoon. Vähemmän nousee esille se tässäkin kirjassa ilmi tullut tosiasia, että tukia ja apumuotoja jätetään myös paljon käyttämättä. Monet kokevat Kelan ja sosiaalitoimiston kanssa asioinnin niin vaikeaksi, että jättävät usein heille lain mukaan kuuluvat tuet hakematta. Syynä voi olla hakemisen byrokraattisuus tai se, että hakijan toimintakyky on heikentynyt. Apua hakeva saatetaan myös käännyttää pois. Usein virkailijoiden asenne näitä asiakkaita kohtaan on lähtökohtaisesti epäilevä, jopa torjuva.  

Sipilän hallitukselle leipäjonosta lähetetään terveisiä: Kela on liian byrokraattinen, työpaikkoja pitää saada lisää ja kaikille perustulo.

Suosittelen kirjaa kaikille yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille.


Like 2017
202 sivua


Toisaalla:
Nousu - Rajaton kulttuurijulkaisu
Suomalaisten köyhyyttä tallentanut valokuvaaja: ”Elämä on arvaamatonta – pienestä kiinni, miten tästä kelkasta voi tippua” | Mtv3
Lottovoittajien pöydässä | Me Naiset

Kommentit

  1. Aihe nappaa aika läheltä ja pitääkin lisätä lukulistalle. Tärkeä aihe, hyvä että tästä kirjoitetaan. On totta, että tukia ja muuta apua jätetään hakematta. Oma kyvyttömyys, väsymys tai ihan vaan se miten joutuu ties mitä lippu lappusia täyttämään, varmasti ajaa monet siihen pisteeseen. Ei välttämättä ole edes tietoa, mistä lähteä rahaa hakemaan. /Tiia

    VastaaPoista
  2. Koen ihan aidosti ja oikeasti Kelan yleisen asumistuen hakemisen epäsäännöllisillä tuloilla haastavammaksi kuin akateemisen esseen kirjottamisen. Voin vain kuvitella, kuinka usko ja toivo loppuisi, jos sen päälle vielä toimintakyky olisi syystä tai toisesta tavallista heikompi.

    Hienoa, että tästä aiheesta on tehty kirja. Pelkkä nimikin on oivaltava ja pistää miettimään. Sosiaaliturvan koukeroista byrokratiaa käsittelee koskettavasti myös Ken Loachin elokuva I, Daniel Blake, jota suosittelen erittäin lämpimästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I, Daniel Blake onkin Must see -listallani. Kelan hakemukset ovat jo nyt vaikeita, vaan mitenköhän tulevaisuudessa, kun ulkoistaminen ja yksityistäminen yltää meilläkin kunnon vauhtiin? En uskalla edes ajatella.

      Poista
  3. Tämä oli todella hyvä kirja. Voisi lahjoittaa jokaiselle kuntapäättäjälle tai kansanedustajalle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin