Siirry pääsisältöön

Kristina Carlson: William N. Päiväkirja


Otava 2011
159 sivua

Finlandia-ehdokkaista ja ylipäätään tämän syksyn kirjoista yksi ylitse muiden on Kristina Carlsonin William N. Päiväkirja.

18.11.1897 Kirjaan omaelämäkertaani varten: Synnyin Oulussa vuonna 1822. Vanhempani olivat John Anders N. ja äitini Margareta Magdalena F. Isäni oli kauppias, joka myöhemmin menetti omaisuutensa, ja lapsia oli yhdeksän.

Ketäpä kiinnostaa 1800-luvulla elänyt jäkälätutkija, jonka elämä heitti Oulusta Pariisiin? Onneksi Kristina Carlsonia kiinnosti, ja sitä myöten myös minua. William Nylander on oikeastikin elänyt kasvitieteilijä ja Helsingin yliopiston ensimmäinen kasvitieteen professori. Nylanderin päiväkirjaa tai muistelmia ei ole olemassa.

Jo ikääntynyt kasvitieteilijä on kuvattu Carlsonin päiväkirjan muotoon kirjoitetussa romaanissa katkeroituneena, epäluuloisena, erakoituneena ja saitana ukonkäppänänä, joka myöntää itsekin, että hänen sielunsa muistuttaa kuivattua rusinaa. ”Minä olen ikävä ihminen.”

Mitä tieteellisiin saavutuksiin tulee, William N. kokee tulleensa väärinymmärretyksi ja syrjityksi. Tosin hänen ihmisnäkemyksensä on kyllä läpeensä negatiivinen, se ei rajoitu pelkästään akateemiseen yhteisöön: ”-- ja minä ihmettelin, mikä merkillinen tarve ihmisillä ja etenkin naisilla on ulostaa suunsa kautta julkisella paikalla.”

Carlson kuvaa Nylanderia arkisten puuhien ja havaintojen kautta: syömiset ja juomiset, kävelyretket ja kadonneen villasukan etsintä kirjataan tarkasti ylös tieteellisten saavutusten ja edesottamusten lomassa. Perin kuivakoista aineksista rakentuu onneksi kaunokirjallisesti elävä ja kiinnostava hahmo. William N on kaikessa vastenmielisyydessäänkin hurmaava, erottamaton osa taidokkaista detaljeista rakennettua 1800-luvun lopun Pariisia.

Annan William N. Päiväkirjalle täydet viisi tähteä. Kirjabloggaajista ainakin Lumiomenan Katja ja Juuri tällaista -blogin Ilse ovat lukeneet William N.:n.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...