Olavi Heikkinen: Aapo Heikkilä: varjotutkija ja tähtiluennoitsija

Oulun yliopisto 2012
185 sivua

Emeritusprofessori Olavi Heikkinen on tehnyt todellisen kulttuuriteon kirjoittaessaan elämäkerran legendaarisesta ortotopologian dosentista Aapo Heikkilästä (1931–1993).

Haapavedeltä kotoisin ollut Heikkilä ilmaantui 60-luvun alussa Oulun yliopiston matematiikan ja fysiikan luennoille. Tätä ennen hän oli ehtinyt toimia kansakoulunopettajana ja psykologina – tosin tekaistuilla papereilla. Jälkimmäinen pesti vei hänet jopa kaltereiden taakse.

Aikansa luentoja kuunneltuaan ja omaksuttuaan tieteellisen diskurssin ja kielen, Heikkilä kehitti oman tieteenalansa, ortotopologian, joka tarkastelee para-avaruuden ja kosmisen säteilyn ulottuvuuksia. Heikkilän ultrafilttereihin, dimensioihin ja para-avaruuden ilmiöihin paneutuneet luennot keräsivät yliopiston isoimmat luentosalit täpötäyteen, vaikka tämä omatekoinen dosentti ei missään vaiheessa ollut virallisesti töissä yliopistolla. Hänen työhuoneensakin oli oikeasti fysiikan laitoksen siivouskomero.

Olavi Heikkisen henkilökuva Aapo Heikkilästä on lämminhenkinen ja kohteensa näköinen. Näin uskallan väittää, vaikka en itse ehtinyt koskaan Aapoa tavata. Paljon olen hänestä kuitenkin kuullut, ja ihmiset muistelevat ortotopologian isän omintakeista ja ilmeisen monipuolista persoonaa mielellään.

Tuntuu, että Aapo Heikkilän elämäntarina ja hänen tieteellinen parodiansa on olennainen osa niin Oulun yliopiston historiaa (ja mikseipä laajempaakin akateemista yhteisöä) kuin myös oululaisuuttakin: valittiinhan Aapo vuoden oululaiseksi vuonna 1987. Ja kukapa tietää, vaikka Heikkilän tieteellis-taiteellisen toimintansa 30-vuotisjuhlassa esittämä ennustus toteutuisi:

”Toisaalta ortotopologia on kuin runous; runot pulpahtelevat esiin kun ovat pulpahtaakseen, ja siinä välissä aika on kuin maho lehmä. Pitää jaksaa odottaa, sillä aikaa myöten ortotopologiasta löytyy vastaus ihmiskunnalle.”

Aapo Heikkilän haastattelu Youtubessa

Aapo Heikkilä luennoi Helsingin yliopistossa

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Lue lisää

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat. Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Lue lisää

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persikanke

Lue lisää

Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

Hae tästä blogista