Siirry pääsisältöön

Joni Skiftesvik: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja


WSOY 1983

Työhön liittyvä lukuprojekti sysäsi minut Pohjois-Suomen kirjaklassikoiden pariin. Aloitin urakan Joni Skiftesvikin palkitulla esikoisteoksella Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (1983).

Skiftesvikiä on luonnehdittu Pentti Haanpään veroiseksi novellin mestariksi, ja aloitusnovelli "Aavistaja" osoittaakin, ettei vertaus ole tuulesta temmattu. Sota-aikaan sijoittuva novelli kertoo Eilan isästä, joka varustautuu kaikin mahdollisin tavoin vihollisen hyökkäyksen varalle ja jolle muut naureskelevat. Myös Eilaa pilkataan isän puuhien vuoksi. Itse tapahtumien kulku kerrotaan takaumana. Eilan äiti on Skiftesvikin tuotannolle tyypillinen naishahmo: nöyryytetty ja arjen rosoisuudesta liikaakin osakseen saanut, mutta omalla tavallaan ylpeä ja rohkea nainen.

Puhalluskukkapojan neljästätoista novellista mieleeni jäi parhaiten juuri "Aavistaja", huviteltta-aiheinen "Piippolaan" sekä vahvatunnelmainen niminovelli "Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja", jonka taustalla on 1960-luvulla sattunut hukkumistapaus kirjailijan kotiseudulla Haukiputaan Martinniemessä.

Skiftesvik-suosikkeihini lukeutuvat myös Viltteri ja Mallu -kertomukset, joita Puhalluskukkapojassa on kaksin kappalein. Ensiesiintymisensä autoja rassaava Viltteri tekee novellissa "Vanha mies", jonka pääosassa on kuitenkin teini-iän vinkeisiin jämähtänyt, ei enää niin nuori Öövini.

"Vanha mies" on yksi kolmesta novellista, joita Skiftesvik on käyttänyt Matti Ijäksen ohjaaman, kulttimaineeseen nousseen Katsastus-elokuvan (1988) pohjana.

Viltteri pääsee pääosaan "Vanhalle miehelle" jatkoksi kirjoitetussa "Näprääjässä". Lujatahtoinen ja sanavalmis Mallu on synnyttänyt käsipuolen poikavauvan, jonka todennäköinen isä ikuinen tyhjätasku ja kovan onnen koettelema Viltteri on. Mallun veli Junnu, joka on novellin kertoja, luo Viltterista varsin osuvan henkilökuvan:
    Viltteri oli ollut aina näprääjä.
    Niin kauan kuin muistin hän oli näprännyt. Ei mitään suurta, sellaista pientä ja vähäarvoista.
    Se oli aivan pentu, kun se osti loppuunajettuja moponresuja ja tuhrasi niiden kanssa iltakaudet. Niihin se haaskasi vähät rahansa. Mopoilla jaa omatekoisilla rakkineilla se päryytteli pitkin kyliä silloin harvoin kuin sai ne kulkemaan. Se ei lukenut läksyjä eikä välittänyt koulusta. Se vain näpräsi.
Harvassa kirjallisessa hahmossa on niin maanläheistä särmää kuin Viltteri ja Mallu -novellien henkilöissä. Junnun tokaisema ”pikku vikoja, heleppo korjata” sopisi elämänasenteeksikin.

Kommentit

  1. Viltteri ja Mallu -novellit on koottu kokoelmaan Viltteri ja Mallu (2003): http://oulu.ouka.fi/kirjasto/kirjailijat/skiftesvik/viltteri.htm.

    VastaaPoista
  2. Olen monesti pyöritellyt Skiftesvikin teoksia kirjastossa, mutta en ole tainnut lukea vielä yhtään. Hyi minua, häpeän ;) Kiitos muistutuksesta, S:n kirjoja pitää ehdottomasti lainata ja lukea.

    VastaaPoista
  3. Viltteri ja Mallu -novelleista on helppo aloittaa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin