Siirry pääsisältöön

Rakkaus ei koskaan lepää


Tammi 2001
201 sivua
Suomentaneet ja toimittaneet Arto Kivimäki ja Sampo Vesterinen

Yllätin itseni lupaamasta, että voisin kertoa kollegoilleni jotain antiikin eroottisesta runoudesta. Minä houkka! Mutta moiseen hulluuteen minut ajoi yksi lempikirjoistani, Arto Kivimäen ja Sampo Vesterisen suomentama ja toimittama Rakkaus ei koskaan lepää: antiikin runoja rakkaudesta.

Kirja sisältää nimensä mukaisesti valikoiman antiikin Kreikan ja Rooman rakkausrunoutta. Mukaan on valittu sekä tunnettuja klassikoita Saphosta Ovidiukseen että tuntemattomampien tekijöiden hengentuotteita. On herkkävireisiä tunnelmapaloja:

Sinulla poika on tytön katse,
et kuuntele mitä sanon,
                                               et tiedä
että pitelet sieluni suitsia.

Rakkauden järjetöntä huumaa:

Se ei ole rakkautta
että uskoo vain silmiään
ja himoaa sellaista
jolla on hyvät muodot.


Se on rakkautta
jos hullaantuu ja on kuin pistoksissa
kun näkee jonkun ruman.
Silloin palaa tosi liekki.
(Markos Argentarios)

Ja roiseja panosäkeitä, joissa tehdään kaikki mahdollinen, jotta ”kuolleinkin kyrpä herää”. Rakkaus on runoissa kaipuuta ja tuskaa, leikkisää kujeilua, lihallista himoa – kaikkea mihin rakkauden jumala Eros voi ihmisen ajaa.

Kokoelma sisältää myös lyhyet runoilijaesittelyt sekä esseen rakkaudesta antiikissa ja sen kirjallisuudessa. Rakkaus ei koskaan lepää toimii siis myös johdantona tuolloiseen ajatteluun ja kulttuuriin.

Lisää tästä oivallisesta teoksesta ja sen runoista voi lukea vaikkapa Taavan päiväkirjasta tai Hesarin sivuilta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala ...