Siirry pääsisältöön

Antti Tuuri: Wallenberg


Otava 2004
254 sivua

Wallenberg on neljäs Antti Tuurin Äitini suku -sarjan romaaneista, mutta sen voi lukea ilman sarjan aiempien osien (Eerikinpojat, Ullan kirja, Muukalaiset) tuntemusta.

Wallenberg perustuu tositapahtumiin 1700-luvun lopun Pohjanmaalla. Lasimestari Jaakko Wallenberg (1756-1798) perusti böhmeläisen uskonlahkon, joka kritisoi kirkon muodollisia oppeja ja jossa valaistumista etsittiin ihmisen sisimmästä, omasta sydämestä. Kirkko syytti Wallenbergia harhaoppisuudesta ja jumalanpilkasta ja hänet tuomittiin kuolemaan. Tuomio lievennettiin vankeudeksi, mutta Wallenberg menehtyi Hämeen linnassa. Satoja kannattajia saanut herätysliike kuihtui pian karismaattisen johtajansa kuoleman jälkeen.

Romaanin kansilieve kertoo Tuurin kiinnostuneen aiheesta, koska ei voinut uskoa, että tuon ajan pohjalaiset olisivat ajautuneet edesvastuuttomasti vararikkoon tai osallistuneet sellaisiin julkisiin orgioihin, joista Wallenbergia syytettiin. Romaanissa tapahtumat kerrotaan Wallenbergin oppipojan Kustaa Qvickströmin näkökulmasta. Dialogia kirjassa ei ole laisinkaan, mutta valittu näkökulma tähdentää yksilön kokemusta osana historian tapahtumia. 

Uskonelämän ohella Tuuri kuvaa mielenkiintoisesti lasinmestarin työtä ja lasin valmistusta 1700-luvulla. Wallenberg ja Qvickström käyvät hakemassa oppia myös Nybyn lasitehtaalta Iin Olhavasta, joka oli aikanaan Suomen huomattavin lasiruukki. Lasitehtaan omistaja, oululainen kauppaneuvos Johan Nylander kuvataan kiivasluonteisena ja vaikeana ihmisenä, joka kuitenkin leppyy yhtä nopeasti kuin tulistuukin. 

Pidän Tuurin kirjoissa erityisen paljon siitä, että ne houkuttelevat kuin varkain pohtimaan elämän ja olemassaolon tarkoitusta olematta kuitenkaan millään tavoin alleviivatusti syvällisiä. Wallenbergissa keskeiseksi vertauskuvaksi nousee lasi ja sen valmistus:

Minä sovin lasifabrikanttien kanssa, että puhaltaisin lasipulloja Falanderille Vaasaan ja saisin siitä hyvästä itselleni palkaksi akkunalasia, jota Strömmer ja Söderbergit puhalsivat. Miellyin lasin puhaltamiseen ja aloin pitää sitä lasin leikkaamista isompana taitona, vaikka leikkaaminenkin on oikein tehtynä vaikeaa työtä; kauniisti valoa antavan akkunan rakentaminen oikean muotoisiksi kolmioiksi ja neliöiksi ja viisikulmioiksi, joka on ihmisen mitta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin