Antti Tuuri: Wallenberg

Otava 2004

254 sivua

Wallenberg on neljäs Antti Tuurin Äitini suku -sarjan romaaneista, mutta sen voi lukea ilman sarjan aiempien osien (Eerikinpojat, Ullan kirja, Muukalaiset) tuntemusta.

Wallenberg perustuu tositapahtumiin 1700-luvun lopun Pohjanmaalla. Lasimestari Jaakko Wallenberg (1756-1798) perusti böhmeläisen uskonlahkon, joka kritisoi kirkon muodollisia oppeja ja jossa valaistumista etsittiin ihmisen sisimmästä, omasta sydämestä. Kirkko syytti Wallenbergia harhaoppisuudesta ja jumalanpilkasta ja hänet tuomittiin kuolemaan. Tuomio lievennettiin vankeudeksi, mutta Wallenberg menehtyi Hämeen linnassa. Satoja kannattajia saanut herätysliike kuihtui pian karismaattisen johtajansa kuoleman jälkeen.

Romaanin kansilieve kertoo Tuurin kiinnostuneen aiheesta, koska ei voinut uskoa, että tuon ajan pohjalaiset olisivat ajautuneet edesvastuuttomasti vararikkoon tai osallistuneet sellaisiin julkisiin orgioihin, joista Wallenbergia syytettiin. Romaanissa tapahtumat kerrotaan Wallenbergin oppipojan Kustaa Qvickströmin näkökulmasta. Dialogia kirjassa ei ole laisinkaan, mutta valittu näkökulma tähdentää yksilön kokemusta osana historian tapahtumia. 

Uskonelämän ohella Tuuri kuvaa mielenkiintoisesti lasinmestarin työtä ja lasin valmistusta 1700-luvulla. Wallenberg ja Qvickström käyvät hakemassa oppia myös Nybyn lasitehtaalta Iin Olhavasta, joka oli aikanaan Suomen huomattavin lasiruukki. Lasitehtaan omistaja, oululainen kauppaneuvos Johan Nylander kuvataan kiivasluonteisena ja vaikeana ihmisenä, joka kuitenkin leppyy yhtä nopeasti kuin tulistuukin. 

Pidän Tuurin kirjoissa erityisen paljon siitä, että ne houkuttelevat kuin varkain pohtimaan elämän ja olemassaolon tarkoitusta olematta kuitenkaan millään tavoin alleviivatusti syvällisiä. Wallenbergissa keskeiseksi vertauskuvaksi nousee lasi ja sen valmistus:

Minä sovin lasifabrikanttien kanssa, että puhaltaisin lasipulloja Falanderille Vaasaan ja saisin siitä hyvästä itselleni palkaksi akkunalasia, jota Strömmer ja Söderbergit puhalsivat. Miellyin lasin puhaltamiseen ja aloin pitää sitä lasin leikkaamista isompana taitona, vaikka leikkaaminenkin on oikein tehtynä vaikeaa työtä; kauniisti valoa antavan akkunan rakentaminen oikean muotoisiksi kolmioiksi ja neliöiksi ja viisikulmioiksi, joka on ihmisen mitta.