Siirry pääsisältöön

Petri Tamminen: Rikosromaani


Otava 2012
173 sivua

Petri Tammisen Rikosromaani edustaa genreään jollain tapaa samansukuisesti kuin Matti Mäkelän Rakkausromaani (2006) omaansa. Rikosromaanissa on tietenkin rosvo ja mystinen vyyhti rikoksia, joita henkilökohtaista elämäänsä kipuileva poliisi saa setvittäväkseen.

Tammisella komisario Vehmas ajaa takaa Malmin musertajaa, Hämeenlinnan häpäisijää Hermann Ångströmiä. Ångströmin viljelemä rikollisuuden sarka ei ole mitenkään perinteinen. Lyhyesti ilmaistuna: hän ei tavoittele rikkauksia tai riistä kenenkään henkeä, hän vain aiheuttaa huolta, pettymyksiä ja häpeää, kaikenlaista mielipahaa sydänsuruista aina eksistentiaaliseen alakuloon. Ångström tietää, että pienikin sysäys voi suistaa elämän raiteiltaan:
Tällä kertaa Ångström oli tekeytynyt sairaalan kirjastovirkailijaksi ja jättänyt rutiinileikkauksesta toipuvan opiskelijan pöydälle pari Wittgensteinia ja yhden ajan olemusta tutkivan teoksen. Kaksi päivää myöhemmin opiskelija oli kärrätty nahkahihnoissa psykiatriselle.
Tamminen tunnetaan lakonisesta huumoristaan ja miehisen identiteetin ruodinnasta. Tällä kertaa tuntui, että sinällään hyvinkin oivaltavan kielen ja absurdien sattumusten ylle oli viritetty flegmaattinen tunnelma. Pähkäillään ja suunnitellaan, pohditaan syntyjä syviä, mutta mitään ei oikeastaan tapahdu. Kuten komisario Vehmaskin toteaa:
Ihmisen pää on merkillinen laitos. Sinne mahtuu hyvin isoja asioita. Se on hieno juttu jos suunnittelee satelliittia mutta murehtiessa siitä on pelkkää haittaa.
"Me ollaan vitutukseen taipuvaista porukkaa" tiesi ekoyhteisön johtaja Tammisen edellisessä romaanissa Mitä onni on (2008). Rikosromaaninkin ihmiset vellovat epätoivossaan niin hekumallisesti, että tunne ulottaa lukijaan saakka. Tamminen on kuitenkin ei-parhaimmillaankin lukemisen arvoinen.

Myös Jori on ehtinyt tutustumaan Rikosromaaniin blogissaan Kaiken voi lukea!

Kommentit

  1. Flegmaattinen rikosromaani kuulostaa kieltämättä vähän nihkeältä... silti kiinnostus vähän virisi, ehkä tuon satelliittisitaatin tähden ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vika saattaa tietenkin olla pikemminkin lukijassa kuin kirjassa. :) Ja Tammisen suhteen on aina kovat odotukset. Kun odottaa paljon, pettyy helpommin.

      Poista
    2. Minun kohdallani ongelma saattoi olla myöskin odotuksissa, luulin luvassa olevan jotain hulvattomampaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Tuula-Liina Varis: Että tuntisin eläväni

WSOY 2013 180  sivua Tuula-Liina Varis on yksi suosikkikirjailijoistani, eikä hän petä tälläkään kertaa. Päinvastoin, Että tuntisin eläväni jopa ylitti odotukseni. Kokoelman henkilöhahmot ovat kaikki samaa sukupiiriä. Näkökulmat ja aika vain vaihtelevat. Kirjan aloittaa tarina Esteristä ja hänen lyhyeksi jäävästä avioliitostaan 1920-luvun Suomessa. Ester on nuori, vasta kotoaan muuttanut ja Hannes hänen ensirakkautensa. Rakkaus kantaa Esteriä halki vuosikymmenten, vaikka Hannes kuolee nuorena syöpään. Seuraava novelli kertoo niin ikään kaiken kestävästä ja kärsivästä rakkaudesta. Sylvia paapoo heittiömiestään, joka on välillä väkivaltainenkin. Kaikki miehen oikut ja oharit hän selittää itselleen ja muille parhain päin. Sota kelpaa selitykseksi sellaiseenkin, jota se ei ole varsinaisesti aiheuttanut. Tuula-Liina Varis tavoittaa jotain perimmäistä pienin vihjauksin. Mitään ei kerrota suoraan. Vaikka kaikki kahdeksan novellia kertovat rakkaudesta, ei sitä ole millään muotoa r...