Siirry pääsisältöön

Petri Tamminen: Rikosromaani


Otava 2012
173 sivua

Petri Tammisen Rikosromaani edustaa genreään jollain tapaa samansukuisesti kuin Matti Mäkelän Rakkausromaani (2006) omaansa. Rikosromaanissa on tietenkin rosvo ja mystinen vyyhti rikoksia, joita henkilökohtaista elämäänsä kipuileva poliisi saa setvittäväkseen.

Tammisella komisario Vehmas ajaa takaa Malmin musertajaa, Hämeenlinnan häpäisijää Hermann Ångströmiä. Ångströmin viljelemä rikollisuuden sarka ei ole mitenkään perinteinen. Lyhyesti ilmaistuna: hän ei tavoittele rikkauksia tai riistä kenenkään henkeä, hän vain aiheuttaa huolta, pettymyksiä ja häpeää, kaikenlaista mielipahaa sydänsuruista aina eksistentiaaliseen alakuloon. Ångström tietää, että pienikin sysäys voi suistaa elämän raiteiltaan:
Tällä kertaa Ångström oli tekeytynyt sairaalan kirjastovirkailijaksi ja jättänyt rutiinileikkauksesta toipuvan opiskelijan pöydälle pari Wittgensteinia ja yhden ajan olemusta tutkivan teoksen. Kaksi päivää myöhemmin opiskelija oli kärrätty nahkahihnoissa psykiatriselle.
Tamminen tunnetaan lakonisesta huumoristaan ja miehisen identiteetin ruodinnasta. Tällä kertaa tuntui, että sinällään hyvinkin oivaltavan kielen ja absurdien sattumusten ylle oli viritetty flegmaattinen tunnelma. Pähkäillään ja suunnitellaan, pohditaan syntyjä syviä, mutta mitään ei oikeastaan tapahdu. Kuten komisario Vehmaskin toteaa:
Ihmisen pää on merkillinen laitos. Sinne mahtuu hyvin isoja asioita. Se on hieno juttu jos suunnittelee satelliittia mutta murehtiessa siitä on pelkkää haittaa.
"Me ollaan vitutukseen taipuvaista porukkaa" tiesi ekoyhteisön johtaja Tammisen edellisessä romaanissa Mitä onni on (2008). Rikosromaaninkin ihmiset vellovat epätoivossaan niin hekumallisesti, että tunne ulottaa lukijaan saakka. Tamminen on kuitenkin ei-parhaimmillaankin lukemisen arvoinen.

Myös Jori on ehtinyt tutustumaan Rikosromaaniin blogissaan Kaiken voi lukea!

Kommentit

  1. Flegmaattinen rikosromaani kuulostaa kieltämättä vähän nihkeältä... silti kiinnostus vähän virisi, ehkä tuon satelliittisitaatin tähden ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vika saattaa tietenkin olla pikemminkin lukijassa kuin kirjassa. :) Ja Tammisen suhteen on aina kovat odotukset. Kun odottaa paljon, pettyy helpommin.

      Poista
    2. Minun kohdallani ongelma saattoi olla myöskin odotuksissa, luulin luvassa olevan jotain hulvattomampaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaari Utrio: Vaskilintu

Kaari Utrio (s. 1942) on tehnyt merkittävän uran sekä kauno- että tietokirjailijana, ja vastikään ilmoittanut lopettavansa kirjojen kirjoittamisen. Arvostan häntä erityisesti naisen, lapsen ja perheen historian popularisoijana (esim. Eevan tyttäret , Kalevan tyttäret ja kuusiosainen Familia -sarjan, joka kertoo perheen historiasta Euroopassa). Eila Pennasen Pyhä Bir gitta (1954) on inspiroinut Utriota ryhtymään kirjailijaksi ja nimenomaan historiallisia romaaneja kirjoittavaksi kirjailijaksi. Ollessaan nuorena töissä kirjakaupassa, hän huomasi, että viihdyttävät ja jännittävät kirjat, joissa on päähenkilönä  sekä vankka historiallinen tausta, kiinnostavat lukijoita. Niitä kirjoja ostetaan.  Vaskilintu kuvaa viikinkiajan ja kristillisen ajan taitetta, 1000-luvun Eurooppaa. Päähenkilönä on suomalaisneito Terhen, joka on kaunis ja älykäs - tietenkin. Terhen syntyy hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun. Hän pitää kaulassaan pientä lintukorua, jossa on taik

Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Alkuteos: Populärmusik från Vittula Suomentanut Outi Menna Like 2001 267 sivua   Mikael Niemen (s. 1959) läpimurtoromaanin minäkertoja Matti asuu Vittulajängällä, Pajalassa, pienessä kunnassa Pohjois-Norlannissa, lähellä Suomen rajaa. Pohjoisuus ja rajan läheisyys tekeekin alueen omaleimaiseksi. Matti identifioi Pajalan poissulkemisen kautta:  Kotiseudullamme ei ollut petoja, ei siilejä eikä satakieliä. Siellä ei ollut julkkiksia. Siellä ei ollut vuoristoratoja, liikennevaloja, linnoja tai herraskartanoita. Siellä ei ollut kuin määrättömästi hyttysiä, tornionlaaksolaisia kirosanoja ja kommunisteja. Eletään 60-lukua, ja Vittulajänkä saa asfalttipäällysteen. Matti ystävystyy ankaran lestadiolaisesta kodista olevan Niilan kanssa. Lestadiolaisuus esiintyy kirjassa eräänlaisena pohjoisena elämäntapana, joka vaikuttaa kaikkien, myös liikkeeseen kuulumattomien elämään.   Vastavoimaksi lestadiolaisuudelle ja vanhempien edustamille asioille pojat löytävät musiikin, munaskuita m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin