Siirry pääsisältöön

Jenny Kangasvuo: Sudenveri


Teos 2012
313 sivua
 

Oululaisen Jenny Kangasvuon (s. 1975) esikoisromaani Sudenveri on ehdottomasti kirjasyksyn parhaimmistoa. Sen omaääninen ja monitasoinen kerronta sopii myös kaltaisilleni lukijoille, jotka eivät yleensä fantasiagenreä harrasta.

Sudenveri on kolmen naisen tarina. Taiteilija-Varga haluaisi unohtaa menneisyytensä, mutta on kuitenkin siitä lähtemättömissä. Vargan rakastettu Marraskuu on huolissaan paitsi Vargasta, niin myös heidän suhteestaan, koska Varga on etäinen ja välttelevä. Vargalla ja hänen äidillään Martalla onkin kannettavanaan suuri salaisuus: he ovat ihmissusia, vironsusia.

Sapenmakuinen pahanolontunne täytti kurkkuni, kun ajattelinkin sitä, että paljastuisin. Susihahmoni oli pakopaikkani, minun mahdollisuuteni olla oma itseni ja unohtaa kaikki ahdistus, enkä halunnut siihen mitään tahraa.
Suurimman osan ajastaan Varga ja Martta viettävät ihmisinä, mutta tahtoessaan he pystyvät muuttumaan susiksi, viettien ja vaistojen varassa eläviksi laumansa jäseniksi. Erilaisuus, identiteetin rakentaminen ja muutoksen hyväksyminen ovatkin Sudenveren kantavia teemoja. Elävimmillään sen kerronta on nojautuessaan ikiaikaisiin myytteihin, naiseuteen ja luontoon:
Mummu seisoo haudalla hetken. Ajattelen, kuinka minä ja mummu olemme kuin puunrungot, vartalo maan päällä mutta juuret syvällä maan sisässä, risteillen ja lomittuen. Jonakin päivänä on lasteni ja lastenlasteni vuoro seisoa maan pinnalla ja minun olla juurina heille.

Muualla:
Hesarin arvostelu
Vinttikamarissa
Kirjaston Kummitus

Kommentit

  1. Oih, kuulostaapa aivan ihanalta... lukulistallani se jo olikin, mutta nyt kiilasi kärkisijoja hätyyttämään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persikanke