Siirry pääsisältöön

Kati Närhi: Mustasuon mysteeri


WSOY 2012
132 sivua


Kati Närhen (s. 1973) Saniaislehdon salaisuudet (2010) esitteli pisteliään hauskan orpotyttö Agnesin, jonka vanhemmat ovat kadonneet ja joka asuu isoäitinsä hoivissa Plankton-nimisessä kaupungissa.


Mustasuon mysteeri jatkaa Närhen tyylikkään ironisella linjalla. Miljöönä on tällä kertaa tummanpuhuva sisäoppilaitos, jonka tunnelma on perin salamyhkäinen. Pian Agnes saakin kuulla, että oppilaitoksesta katoaa surullisia tyttöjä. Tyttöjen tyypittelyt ovat kaikessa stereotyyppisyydessään herkullisen osuvia: kaikki muistanevat omilta kouluajoiltaan hikipingot, kovanaamat, hiljaiset tytöt ja hullut eri alalajeineen (poikahullut, ponihullut jne.)


Agnes on oman tiensä kulkija, joka haistatti pitkät ämmien koltuille jo Saniaislehdon salaisuuksissa. Mustasuollakaan hän ei liiemmin perusta oppilaitoksen ulkokultaisista säännöistä, vaan keskittyy salapoliisiharrastukseensa ja kadonneiden tyttöjen arvoitukseen. Tyttöjen katoaminen ratkeaa tavalla, jonka voisi tulkita jopa yhteiskunnalliseksi kannanotoksi: menestyneet ja kauniit priimukset eivät kaipaa taakakseen koulun "mätämunia", "epäsosiaalisia ulisijoita" ja "surkeita häviäjiä".


Johtuneeko kovista odotuksista vai lievähköstä uutuudenviehätyksen väljähtymisestä, mutta aivan Saniaislehdon salaisuuksien tasolle Mustasuon mysteeri ei mielestäni yllä. Angesin kapinallinen asenne ja tummat silmänaluset ovat onneksi kuitenkin entisellään. Ja Närhen yksinkertainen piirrostyyli sopii tämänkin tarinan henkeen.


Vaan mistäpä Kati Närhi näkeekään yöllä unia? Tietenkin sivupersoonansa, kirjastonhoitaja Serafiina Lumpion elämästä. :)
 

Muualla:
Myös Elma Ilona on lukenut Mustasuon mysteerin ja pitänyt siitä.


Kommentit

  1. Taidan hakea kirjastosta ainakin Saniaislehdon salaisuudet, Agnes vaikuttaa mielenkiintoiselta tuttavuudelta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkka...

Kaarina Niskala: Valkovuokkojen villat: Toppilansalmen huvilat ja puutarhat

Oulun tervaporvariajan vauraus näkyi kaupungissa monella tavalla. Toppilan sataman yhteyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla hienoja huviloita, joista muutamat (tosin todellakin vain muutamat) ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Tunnetuin näistä säilyneistä on kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellmanin vuonna 1859 rakennuttama, tyttärensä mukaan nimeämä Hannala . Kulttuurihistoriallisesti merkittävän alueen ensimmäiset, Mallasjuomatehtaan rakennukset valmistuivat jo muutamaa vuotta aiemmin. Valkovuokkojen villat kuvaa oululaista huvilaelämää 1800-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan. Huviloiden lisäksi kerrotaan niitä ympäröineiden suurten ja kauniiden puutarhojen historiasta – ja mikä kiinnostavinta – villojen asukkaista. Juuri heidän elämäntarinansa luovat mikrohistoriallisen näkymän entisaikojen huvilamiljööseen. Lähemmin tarkastellaan pariakymmentä huvilaa. Erakkoluonteiset [Ravanderin] veljekset, jotka olivat perineet komean mustan Lincoln-auton, matkustivat huvilalleen To...

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin...